Days like this make me wanna die.

Tota. Mun pitäs varmaan saada jotain ruokaa. Mutta en jaksa nousta tästä sängyltä, just jaksoin nousta istumaan kun kellahdin makuulleni. Silmiin kirvelee ja vähän tuntuu katse heittävän, nukuin taas vähän ihmeellisesti. Ja taas aloin nukkuun siinä kolmelta... Oah, tästä ei tosissaan tuu mitään. Tänään nukkuun yheltätoista ja piste, käsken jotakuta viemään multa koneen pois. Unirytmin palauttaminen ees jollain lailla normaaliks on järjettömän vaikeeta. Ja nyt kellahdin taas makaamaan, apua.

No mutta. Mun asiani oli siis semmonen ku että tein uuden blogin. Jos joku ny haluaa seurailla mun sepityksiä edelleen, niin voi siirtyä sitä seurailemaan. En kyllä tätä edellistä poista, mutten pahemmin usko kirjottavani tänne enää mitään. Näin kumminkin siis. Nyt varmaan paras selitys tai syy sille, miks tein uuden blogin, on se, että alkaa täysin uus ajanjakso elämässä. Että semmosta. Mie voisin tästä raahautua alakertaan ja alkaa kattoa, onko meillä mitään mistä voisin tehä ruokaa itelleni. Alkaa meinaan vähän huipata, äiti tappaa mut sit ku sanon sille tästä. Mä en mahda mitään sille et meillä ei pahemmin oo kasvisruokaa, mä en syö soseita enkä keittoja enkä mitään kreikkalaista pitsaa. Mä haluisin jotain kunnollista, ettei ny taas tulis sitä halvatun puutostilaa niinku sillon reilu vuos sitten, kun en meinannu ees pystyssä pysyä. Joo moro, pyykkiä taas.

This place is so empty.

Rakastuin tähän kun kuuntelin pari päivää sitten yöllä. En tiä, oli jotenkin nii outo olo, olin kattonu aiemmin päivällä dokkaria Green Daystä ja Kurt Cobainista ja muutenkin googlaillu kaikkee mielenkiintosta, oli pakko kuunnella sit Sum 41'stä. Ja jotenkin merkillisesti kiitokset tän bändin musiikin löytämisestä menee taas sinne Joensuuhun... Haluun takas.

Toissailtana aloin itkemään Zimmerin takia. Mulle vaan tuli semmonen fiilis, et nyt tarviin jotain, mitä en oo aikoihin kuunnellu. Heilig, Vergessene Kinder, An Deiner Seite, In Your Shadow, 1000 Oceans... Itkin sit niille. On ne edelleen kauniita ja merkittäviä biisejä, riippumatta siitä et en enää kuuntele Tokio Hotelia niin paljoo. Ilman sitä bändiä mä en ois mä, mä en ois tutustunut ihmisiin, en ois tässä. Jos jokin bändi on vaikuttanut mun elämääni, se on TH. Ylivoimaisesti.

Eilisyönä mä luin. Kerrang, Rock Sound, Big Cheese, kaikki BVB- ja MCR-artikkelit. Lauloin Set The World On Firen läpi kun ei nukuttanut. Mä tuijottelin piirroslehtiötä vähän, sit oli vaan pakko alkaa piirtämään. Tuli piirrettyä pari kuvaa Andystä, toinen meni ihan päin persettä, piti taittaa sen kasvojen alaosa piiloon. Se on niin helvetin ruman näkönen. Tykkään yläosasta ja varsinkin sen silmästä, mut nenä ja kaikki sen alapuolella kusee. En vaan osaa. Sit piirsin semmosen kuvan, missä se makaa lavalla, se on aika luonnosmainen, mut ihan kiva. Laitan niistä kuvia sit kun jaksan kuvata.

Eno tuli koirien kanssa. Elli yrittää tosta tulla sisään, pöhkö. Noi on ihania, kaks mun eniten rakastamaani koiraa, mut ne on niin helvetin isoja. Elli on suunnilleen mun lantion korkeudelle, painaaki varmaan suunnilleen saman ku minä, tommonen sekarotunen, Essi on vähän sitä pienempi. Niiden telmimistä on ihana seurata, nyt en vaan taida mennä sinne kun on jalat muutenkin arvilla. Enkä jaksas nyt ruveta vaihtaan kuolasia vaatteita, en sit millään. Puhumattakaan siitä, et en jaksa lähteä minnekään, ja siitä johtuen näytän kynityltä linnunperseeltä, kaikella kunnioituksella lintuja kohtaan. No, huomenna rannalle ripariporukan kaa, istuskelen siä taas hiljaa ja kuuntelen ku ihmiset puhuu, mut onpahan ees jotain tekemistä mullakin.

Semmonen Kukkaisrockista. Oli kivaa, olin siinä kolmannessa rivissä, sain Jonnen syljet päälle ja lauloin kurkkuni käheeks. Haluun takas, oli oikeesti ihanaa olla pitkästä aikaa kuuntelemassa hyvää livemusaa! Ainoo asia minkä oikeesti haluisin muuttaa tossa päivässä oli se känninen äijä Flinchin aikana, joka tunki ekan ja tokan rivin väliin ja repi yhtä tyttöä hiuksista... Pelästyin, kaikki siinä ympärillä pelästy, mä en ymmärrä miks kukaan ei auttanu. Villekin vaan tuijotti lavalta, se ei sanonu mitään. Hyh.

IMCRD !

THANKS GUYS ! ps love ya Spansy ♥

You can say a prayer if you need to.

Iltaapi taas. Mie sekoon tässä taas jotain tosi mielenkiintosta, melkeen näenkin jotain. Oon parina viime iltana harjannut hiukset kasvojen eteen pään yli, Roosalla on ollu hauskaa ku joka kerta nähessään mut se kirkasee "IIMOU!". Hyvä että jollain on hauskaa. Mä kokeilen josko nää jotenkin vaikka pysyis suorempina, on ne kyllä ihan kiitettävästi pysyneet. Otsis varsinkin. Koitan keksiä keinon millä selviäisin mahdollisimman pitkään ilman suoristusrautaa, en usko äitin kauheesti innostuvan kun ilmotan sille et on pakko saada oma rauta, noi kaks tekee itsemurhat jos vien niiltä raudan.

Kuis tänään sit on menny? Aamulla juoksentelin taloa ympäri ja etin legginsejä, en löytäny niitä omasta kaapista, Emman kaapista, pyykkikorista, kuivaustelineeltä, pyykkikaapeista enkä silitetyistä kasoista. Kirosin siinä aika mukavasti, mun idea oli pukea päälle mahdollisimman yksinkertaset ja helpot vaatteet lääkäriä ja farkkujen sovitusta varten. Emma se sit katto oman silitettyjen vaatteiden kasansa läpi ja mitäs sieltä löyty .. Äiti tosiaan osaa tän vaatteiden lajittelun, se laittaa välillä mullekin Hilman vaatteita kasaan, ikäeroa vaan ne vaivaset yheksän vuotta ja kokoero sen mukanen.

Käytiin lataamassa siskojen koulumatkat, kun meiltä kouluun on kymmenen kilsaa ja kaupunki korvaa matkan jos se on ensisijaseen kouluun. Lähin yläkouluhan on kolmen kilsan päässä, mut meiän käymältä ala-asteelta siirryttiin tonne keskustaan, niin järjetöntä ku se onkin. Roosa käppäili siitä sit veks ja Emma kaupoille, me mentiin äitin kanssa lääkäriin. Vähän papereita täyttelin ja sit se vaan tarkisti mut, painanki muutaman kilon vähemmän ku luulin ja oon kasvanu pituutta! Mie sain slaagin ku se sano et oon 171,5, mä oon koko ajan aatellu olleeni sen satakuusysi. Nyt nauran Roosalle, se kiros vähän kun kuuli et oon sitä pidempi. Siitäs sai kun elvisteli olevansa pitkä.

Mentiin sit kiertelemään kauppoja, mulle piti löytää mustat pillit. Käytiin viidessä kaupassa, mä oikeesti meinasin repiä hiukset päästä kun otti niin aivoon, mistään ei löytyny hyviä. Sit mentiin Carlingsille ja pienen penkomisen jälkeen löyty heti hyvät, äiti vähän hampaat irvessä makso sen neljäkymppiä, mut hei, jos se haluu mun käyttävän ehjiä housuja niin saa luvan tukea mua siinä. Mun toiset mustat farkuthan siis näyttää tältä...

Takasääristä puuttuu palat, takareidet on viillelty auki ja edestä puuttuu paloja. Ja noilla ei sit missään nimessä istuta haarat auki. 8D Eikä noi tennaritkaan tosiaan olleet ihan parhaimmillaan, kummankin pohjassa on vähintään kahen euron kolikon kokonen reikä, kantapäät on auki, pohjat on sisäpuolelta riekaleina ja sitä rataa. Eilen ostettiin äitin kanssa uudet mustat tennarit, on se jännä kun ei enää tuuli puhalla varpaissa niinku ennen. Mutta toisaalta, kiva vaan ettei enää madot oo kengän sisällä.

Hmm. Nyt pitäs sit palata hommiin. Mä sain jostain päähäni, et mun pitää kirjottaa kaikki MCR'n biisien lyriikat käsin vihkoihin ennen lauantain miittiä. Ei siihen oo oikeestaan mitään kunnon syytä, kertailen biisit samalla yksitellen läpi ja onpahan joku tavote näin kesällä. Kaks ekaa albumia kirjotettu, kaks vielä jäljellä. Kivaahan tää on, ottaa vaan vähän silmiin. Kirjotan huomenna aamupäivällä Paraden ja Danger Days jää sit iltapäivälle. Sen jälkeen tulee ainakin nukuttua hyvin. Siinä välissä mä teen itelleni laukun, sit siivoan kanssa. Lauantainahan on Emman synttäritkin, virallisesti vasta sunnuntaina, mut äiti pitää suvun kesken vähän kahvikestejä. Emma on täällä juossu korvat savuten mun ja Roosan perässä ja kironnu meitä ku me jätetään sen pippalot välistä ja mennään miittaileen, mut se on voivoi. Ja mua ei rehellisesti sanoen huvita olla täällä kun äiti tuo viismiljoonaa kakkua pöytään, vaikka Sara varmaankin tulis oikeen mielellään tänne taas syömään jos vois. 8D

Mutta niin, eiköhän se siitä. Mä voisin itseasiassa leikata noi kankaat jo nyt, sit mennä vähän katteleen vanhoja kangaskasseja, jos joku kelpais vuorikankaaks. Jos vähän sais käyttöikää pidennettyä nii ois ihan jees, tähän mennessä laukut on kestäny semmosen vuoden. Vanha Pigeon tosin heräilee ehkä piakkoin eloon, äiti on aatellu et vietäs se hoitoon suutarille, mä oikeesti rakastan sitä laukkua ja tulee halvemmaks ommella siihen uus kantohihna ku hommata täysin uus laukku. Mut mie selittelen taas joskus lisää, nyt meen peseen hampaat ja koitan olla syömättä hiuksiani samalla.

Does anything matter if you're already dead?

DTRSTFGYHIJPOÄPLOIK. MIKÄ SIINÄ ON ETTÄ TE ETTE OSAA OLLA LOUKKAAMATTA ITTEÄNNE? KUOLEN SLAAGEIHINI TÄTÄ MUKAA. Niin että. Jake mursi kylkiluunsa. Jinxx on murtanu omansa jo muutama vuos sitten, Ashley telo ittensä bussin avulla viime vuonna ja Andy opetteli lentämään kuukausi sitten. Mä oikeesti saan halvauksen, jos CC onnistuu vielä taittaan pikkurillinsäkin mä hyppään ikkunasta.

Tylsää. Opettelen parhaillaan Bulletsia läpi, ei oo oikeen muutakaan tekemistä. Huomenna meen ehkä kattoon Potteria, en tiä. Jos jaksan ja kiinnostaa. Jotenkin tuntuu et en kumminkaan tahdo istua teatterissa yksin. En vaan jaksa. Mulla on kumminki monta kuukautta aikaa käyttää se lippu, ei tässä mikään kiire ole. Jokatapauksessa huominen on hirvee päivä. Äiti on töissä, iskä autotallin katolla, Elmeri on jossain, Hilma Virroilla, Emma ja Roosa Särkässä. Entä mä ? Sen ku oikeesti tietäs. Tarviin tekemistä, mutten keksi semmosta. Auttas oikeesti saada sitä seuraa jostakin, mut eipä semmosta tosta vaan repästä ku kaikki asuu niin kaukana.

Oisin niin ilonen, jos pääsisin vaikka lastenhoitohommiin. Jotakin vaan tekeen. Milla vois tulla huomenna vähän käymään, voisin säätää jotain sen kanssa. Tuomas samaten, vähän lisätekemistä. Ja tietty lähtisin muualleki jos tarvittais, mut enpä usko et täti tarvii nyt apua, se on ite lomalla ni ei se lisäapua tarvii. Muita pieniä en sit tiäkään, ainakaan semmosia joita pääsisin hoitaan. Haluun tän loman äkkiä loppuun, pakko päästä tekeen jotain. Äiti ja Roosaki lähtee Välimerelle jonnekin, mä joudun möllöttään kotona ja sillon meillä on taas mummu täällä lapsenlikkana, voi kiesus. Kyllä mä pystyn hoitamaan yhden seittemänvuotiaan, mulla menee järki mummun kanssa.

Ägh. Mä en tosiaan tiä mitä teen. Oon maannu tässä patjalla reilun tunnin, jos mun ajantaju ei oo täydellisesti häiriintynyt. En kyllä yllättys siitä, mulla ei tosiaan oo tässä mitään elämää. Meen tivaamaan äitiltä sitä lääkärivarausta, saanpahan ees jotain tekemistä.

Tell me where we go from here.

Poikki. Poikkipoikkipoikkipoikki. Mä nukahdan pystyyn. Mä en kestä, mä en saa nukuttua kunnolla kuukauteen, unet paranee mahdollisestiehkäkenties jos en oo koko lomaa yksin. Tää patja on ihan hirvee ja toi sohva on kova, tarviin miljoona patjaa ja sittenkään se ei oo kunnollinen. Mä pääsen kuukauden päästä sänkyyn ja sekin on vieras, kyllä se tulee tutuksi tässä vuoden aikana, mutta silti se on vieras. Ja outo. Pelottava.

Mulla on ihan helvetin kylmä. Olin ripariporukan kans Ruusiksessa, ranta ihan tyhjänä ku sato ja oli kylmä. Mä siellä viksuna vedän mekossa, oli sentään huppari mukana. Rähjäset tennarit ois kyl saanu jättää kotiin, oisin yhtä hyvin voinu olla siellä ilman kenkiä, sama asia se on loppujen lopuks. No mut, oli ihan jees olla siellä, kotimatkalla mun tosin teki mieli alkaa itkeä ja jäädä yöks seisomaan sinne sateeseen. Masentavaa.

Roosa on webissä taas, sen kone hurisee ihan helvetisti ja mulla menee hermo. Pitäs vielä kirjottaa ja kattoo kalenteri kuntoon. Ja sit sitä vois koittaa nukahtaa... En tiä, saatanhan mä nukahtaakin, mut sit ne unet. Ne on niin perseestä, vihaan unia. Mä en jaksa, mä haluan nukkua. Mulla on vittu kaks viikkoa lomaa jäljellä, sit lähetään taas leirille ja sit vikasta lomaviikosta en osaakaan sanoa mitään. Ymh. Minne kesä meni?

So fragile.

Aluks tuijotin hiljaa, järkyttyneenä ja jähmettyneenä, sitten suusta pääs hiljainen valitus ja mun kädet toimi automaattisesti, tarttui särkyneeseen ja yritti korjata vahingon, palauttaa kaiken ennalleen. Silmiä kirveli, otti tosissaan päähän ja harmitti nähdä sellasta. Kädet höllensi vähitellen otettaan, hartiat rentoutu, aloin kerätä sirpaleita. Ei sitä voi enää korjata, se on pilalla.

Mikä on pilalla? Mun rakuastiani. Kaikeks onneksi vaan sen kansi, itse astia on edelleen ehjä. Olin laittanut sen yhteen muovilaatikkoon päällimmäiseksi, yrittänyt pitää huolen siitä ettei se särkyisi. Tää kuulostaa niin pieneltä asialta, mutta mä suojelen kaikkea itsetekemääni niin rajusti, en halua niiden tuhoutuvan tai kärsivän. Hetken ajan mä olin raivoissani, mutten tiedä ketä tästä pitää syyttää. Tekikö Roosa sen työntäessään ton laatikon kaappiin, vai teinkö mä sen ottaessani sen ulos sieltä? En tiedä.

Turhauttavaa. Mun itsetekemät saviastiat on mulle rakkaita, varsinkin ne, jotka on syntyneet viimeisten kolmen vuoden aikana. Vaikka mä en aina pitänyt keramiikasta, mä rakastin nähdä, miten mun kädet muovas savea, miten ne muokkas siitä astian, patsaan, miten se savi eli mun sormien puristuksessa. Mä rakastin sitä, kun laitoin astian viimeisteltynä uuniin ja näin sen sitten päivien kuluttua uudelleen, sain nähdä, oliko se räjähtänyt vai onnistunut. Näillä esineillä on tunnearvoa, ja mua kiukuttaa, kun Roosa ei ymmärrä sitä. Se on kieltänyt mua laittamasta näitä astioitani esille, vaikka mä en mitään muuta haluaiskaan. Mä vaadin sitä lupaamaan, ettei se vahingoita ainuttakaan mun teostani. Jos ihan totta puhutaan, käsintehty keramiikkatavara ei ole ihan halpaa, savi ei ole halpaa, kuvataidekoulun vuosimaksut ei olleet pieniä, eikä se toissakeväinen rakupolttoreissu ollut halvimmasta päästä. Ja mun työpanokseni. Mä en tahdo, että se kaikki valuu hukkaan.

Mmh. Anti olla. Mennyttä mikä mennyttä. Sanon tästä vielä Roosalle, pakotan sen lupaamaan. Palaan takas hommiin, mun pitäs laittaa paikkoja kuntoon. Julisteita vois laittaa tossa alkuviikosta sit, mä haluun antaa tolle maalille ja teipille aikaa. Pelottaa vähän varsinkin ton teipin puolesta, en tosiaan tiedä miten se reagoi mihinkin. Kuumaa se ei ainakaan kestä, se kutistuu. Kattoo nyt.

This is our new world.

Mitäs nyt. En tiä. Mulla oli ihan pieni hetki sitten aivan ihana, mahtava, upea fiilis. Nyt alkaa kumminkin pikkuhiljaa tasottua, vajoan taas alas. Inhottaa tämmönen, mä puhun tässä pitkästä aikaa ihmisille, niille joista oikeesti välitän, jotka saa mun olon paremmaks, puhun niille vapautuneesti ja ongelmitta. Silti vaan tunnen itteni niin surkeeks. Kattoo mitä on sit ku Roosa nukahtaa. Toivon oikeesti et ei tuu toista viimeyön kaltasta, ahdistaa kun ei voi olla varma nukkuuko toinen vai ei.

Mm. Vois ottaa kynän käteen ja koittaa taas kirjottaa päätään tyhjäks. Jotain vaan yrittää. Ja voisin ehkä viimeinkin vilkasta varpaitani. Ne on jääny tänään tuolin ja oven alle, kipeet on edelleen, mut liikkuu. Nahkaa on saattanu kyllä lähteä, mut ei mitään. Varpaat ne vaan on.

Life is weird because.

Istun taas yksinäni sohvalla, en näe pahemmin mitään. Mä päätin haistattaa paskat rilleilleni, en käytä niitä ellei ole pakko. Ne ahdistaa. Ja nyt ne pilais mun meikit. Mä en nyt tiä mitä kävi, joku äkillinen luovuudenpuuska iski ja sit siistit ja oikeen normaalit rajaukset vähän muutti muotoaan... Mut vaan oikee silmä näyttää tältä, vasen silmä on hiusten takana piilossa niin ei sitä auta alkaa maalailemaan. Noin kumminkin siis kävi.

Nyt on kämppä rempattu. Iskä teippas tossa aamupäivällä seinän harmaaks ja nyt me enää sisustetaan täällä. Mun on pakko sanoa et tää näyttää ihan mielettömän hyvältä, pidän tästä tosissaan. Kattokin alkaa näyttää hyvältä, tää on mahtavaa. Ja toi seinän maali onkin tasanen, mä en tiä mitä mun näössä on vikana. Tää on ihana, niin paljon parempi kuin ennen. Ennen toi harmaa seinä siis oli tiilenpunanen ja valkonen seinä oli haaleenkeltanen... Uh.

Mitäs sit nyt? Mä koitan jossain vaiheessa napata Emmaa hihasta kiinni ja sit vaihdetaan vaatekaappien sisältö, alkaa jo nyt mennä hermot siihen et vaatteet on haettava entisestä huoneesta. Sit mun pitää vähän järkkäillä kamojani. Emma anto mulle yhdestä kaapista pari hyllyä käyttööni, tarviin ne tosissaan. Roosalla on niin vähän tavaraa, se meinas ampua päänsä kun katto miten mä raijasin kamojani tälle. Sanoin sille et tavaramäärä puolittus jos kaikki langat, kankaat ja tuunaustarvikkeet heitettäs meneen ja se innostu ajatuksesta luvattoman paljon. Murhaan sen jos se ees ajattelee toteuttavansa sen, mun kamat. Mur.

Mulla on ongelma. Ongelmalla on nimikin, se hengittää ja sillä on tapana naurattaa mua niin että itkettää. Ongelma on nimeltään Sara, ja se on keksiny muun muassa kyrpäpakon sekä sen, että mulle voi linkata ficcejä. Nyt sit luen tässä tätä yhtä ja kiesus, kukaan ei tahdo nähdä mua nyt. Roosa kääntyili eilen jatkuvasti silmät lautasina kattoon mua, se istu pöydän ääressä ja mä tässä sohvalla, mä vähän päästin mielenkiintosia ääniä ja ties mitä. Ja sit mun pitikin mennä koneen taa piiloon ku sillä oli webbi Juulin kanssa ja se ei pysyny tuolillaan kunnolla... Vaikeeta.

Mutta että sellasta, selittelen varmaan taas joskus jotain. En muuten lupaa mitään, mutta mua kirjotuttaa. Eiköhän se inspi sieltä jossain vaiheessa iske, kattoo vaan että mikä sit on aiheena. Yöitkut saattaa auttaa siinä, rupesin puolenyön aikoihin itkemään hysteerisenä ikävästä ja sit pyörin kaks tuntia patjalla saamatta unta. Ja sit kun nukahdin näin taas unia. Tekee niin mieli ottaa jotain unilääkkeitä, mä tahdon nukkua enkä heräillä jatkuvasti unien vaihtuessa. Se ahdistaa ja vie voimat.

Can you see me screaming in the night?

Äm. Hiljaiseloa. On vaan tuntunu nii hölmöltä eikä oo ollu mitään sanottavaa, ei mitään kerrottavaa. Just nyt on tyhjä olo, en tiä mitä tässä vois oikeen sanoa tai tehdä. Väsyttää, tunnen itteni suoraan sanottuna arvottomaks paskakasaks, eikä sille ees ole mitään kunnolla selitettävissä olevaa syytä. Asia vaan on näin, en halua alkaa analysoimaan sitä enempää.

Istun sohvalla, täällä haisee maali, mä oon maalissa ja seinä on muuttunu vaaleenkeltasesta valkoseks. Täällä vallitsee suoraan sanottuna kaaos. Sohva, kokoontaitettu patja, lipasto, pöytä ja Roosan sänky on kaikki tässä samassa kasassa, vaatekaapille päästäkseen tarvii olla akrobaatti. Huomenna pitäs saada iskä teippaamaan harmaa teippi tohon punaseen seinään, me ei saada maalata sitä mustaks, teipata oltas kyllä saatu mut Roosa sit valkkas semmosen vaaleenharmaan teipin. Ärsyttää. Ja me ei olla vielä hankittu uutta mattoa, mä en saa nukkua sohvalla ennen ku saadaan se. Kolisee liikaa.

Roosa datailee tossa parin metrin päässä mun varpaista. Kai se huomaa mun mielialan, mut ei pahemmin reagoi siihen. Suht hyvin tää meiän yhteiselo sujuu, aamulla vähän huudettiin toisillemme ja oltiin kärttysiä, mut meillä oli hauskaa maalatessa. Nyt mua kyllä ärsyttää toi musa. Kyllähän mulla ja sillä on samanlainen musamaku, mut liika suomiräppi ja dance, elektro ja muut tommoset käy hermolle kun ei oo sellanen fiilis et haluisin kuunnella semmosta. Ja väsyneenä se ärsyttää vielä enemmän. Väsymys taas johtuu siitä, että Roosa nous kaheksan aikoihin ja meni vessaan, heräsin siihen. Tosin se oli kuulemma heränny siihen ku käänsin kylkeä, toi patja metelöi liikaa. Että siltä kannalta ollaan tasoissa. Mut toi sentään nukku hyvin, mä näin taas liikaa unia ja katottiin illalla Scary Movie 4. Säikähdin yhessä kohdassa ihan helvetisti, mut nauroin kanssa paljon, pystyin kattoon Kauna-kohdatkin. Ihan hyvä leffa.

Hmm. Mun pitäs lukea. Beijing beibin eräpäivä on huomenna. Ärsyttää, se on sama kuin pakko käydä kaupungissa. En tykkää. En halua käydä missään, mä haluan olla hiljaa kotona ja unohtua kokonaan. Ja kuitenkin mä meinaan räjähtää halusta päästä pois täältä. Mulla on taas niin helvetin yksinäinen olo. Hitto vieköön, mä asun yhdessä maan suurimmista kaupungeista enkä löydä täältä ihmistä, jolle voisin ihan tosissaan puhua ja jonka kanssa jaksaisin olla jatkuvasti. Mä odotan henkihieverissä loman loppua, odotan että pääsen pois täältä ja pystyn olemaan ihmisten kanssa. Täällä mä en kuitenkaan halua olla.


I wanna see what your insides look like
I bet you're not so fuckin pretty on the inside
I wanna see what you're insides look like
I wanna see 'em