Viimeiset kaks tuntia oli liikuntaa. Me istuttiin tyttöjen kanssa pukkarissa, mä istuin siellä yksin omassa nurkassani ja seurasin muiden keskustelua. Tuli puhe hiuksista, Maisu tuli mun luo ja sano et mulla on ihanan pitkät hiukset, meidän seitsemäntoista tytön keskuudesta mulla on pisimmät. Lisäksi ne puhui hiusten kunnosta, väristä, suoristamisesta ja vaikka mistä...
Joku sai päähänsä ilmoittaa et ei tajua emoja, ei tykkää niiden hiuksista ja tälläistä. Puhuttiin yhdestä kasiluokkalaisesta Sagasta, joka on niiden puhujien mukaan emo ja jolla joskus on hienot hiukset mut muuten ne on kamalat vaikka tyttö ite nätti onkin. No, hetken aikaa keskustelivat siitä miten rumia emot on, kunnes eräs neropatti keksi huudahtaa:
"Mut ei Riina oo ruma vaik se on emo !"
Mä tajusin mitä se tarkoitti vasta liikkatunnin jälkeen kotimatkalla. Mä ihan tosissani suutuin, parempi et suutuin silloin kuin aiemmin, silloin mä oisin varmaankin lyönyt sitä sääreen sählymailalla kovempaa ja tahallani, mä löin sitä vahingossa sillon ku löin. Kuitenkin, mikä oikeus niillä on luokitella ihmisiä ulkonäön perusteella ? Olenko mä emo sen takia et meikkaan silmäni mustalla ? Miks helkkarissa ne edes välittää mun ulkonäöstäni ?
Mä en tajua tollasia. Jokainen ihminen on oma persoonansa. Ei niiden tarvii välittää siitä miten joku meikkaa silmänsä mustalla, pukeutuu värikkäästi, tykkää pitää kauluspaitoja ja tyllihameita, pukeutuu aina mustaan tai hankkii mustavihreät rastat, mitä väliä sillä on ? Jokanen on just sellanen mikä haluaa, ei niiden tarvii alkaa määritellä ihmisiä ulkonäön perusteella. Sisällä se tärkein on. Mulla ei varsinaisesti ole mitään sitä vastaan, että ihmiselle sanotaan miltä se näyttää. Mut mä vaadin perusteluja. Ja mä vaadin kyseessä olevan ihmisen suostumuksen siihen luokitteluun. Mä en pidä itseni luokittelemisesta mitenkään, varsinkaan jos asiassa käytetään vielä tollaista yleistämistä kuten "kaikki emot on rumia". No ei ole, kukaan mun tiedossani oleva "emo" ei ole ruma.
Olenko mä jotenkin järkyttävän erilaisen näköinen kun tollasena menen kouluun ? Tän näkösenä mä aamulla sinne lähdin, tyylilleni ominaisesti pääosin mustissa. Mustassa, punaisessa ja valkoisessa. Ja voin sanoa et mä en todellakaan pahemmin erotu meidän koulun porukasta tän näköisenä, meiltä löytyy vaikka mitä. Ihmisen kuuluu saada olla omannäkösensä ilman mitään pelkoa siitä et haukutaan tai luokitellaan jotenkin. Mä tiedän etten ole paras esimerkki tästä, mä en uskalla mennä kouluun lempibändini paita päällä, koska pelkään että mua haukutaan. Mutta jos mun ei tarvitsisi pelätä mitään, mä menisin, mä menisin just niinku haluan.
Joku voi kysyä mistä mun pelkoni juontaa. No, kropalla itselläänhän on siihen osansa, mutta on siinä muutakin. Mulle tais jäädä traumat siitä kun menin kouluun vitosella ylläni musta avokauluksinen ja hihoista riekalainen paita, jonka alla mulla oli niskaan sidottava toppi. Mä en ole koskaan ollut pyykkilauta, en ollut silloinkaan, ja siinähän mä sain koko päivän sit kuulla kaula-aukostani jos jonkinmoista moitetta.
Mä olen yliherkkä ulkonäkööni kohdistuvalle kritiikille, mä en kestä sitä. Mä suutuin yhdelle luokkalaiselleni pojalle muutama viikko sitten kun se ilmoitti et mulla on goottihame, mulla oli musta tyllihame ylläni. Mä purskahdin tammikuussa itkuun, kun tulin kouluun ensimmäistä kertaa lasit päässä ja yks mun luokkalainen poika nauro mulle niin että meinas penkiltä tippua. Mä ryntäsin vessaan itkemään.
Seiskalla mun luokalla oli yks jätkä, joka kiusas jokaista tyttöä. Haukku, sorti, mitä tahansa. Mua se satutti fyysisesti. Se löi mua, se tarttu muhun kiinni keskellä koulun käytävää ja tunki käsiään vaikka minne. Mä menetin itsehillintäni sen kanssa tasan kerran, se yritti työntää mut penkiltä alas. Mä pelkäsin halkaisevani pääni lattiaan, joten mä iskin sitä käsissäni olevalla kirjalla päähän. Taru sormusten herrasta yksissä kansissa ei ole mikään pieni opus... En mä sitä satuttanut, mutta se alko selittää mulle jotakin kuraattorille kertomisesta ja siitä et mä en sais koskea siihen. Ja silläkö oli oikeus koskea muhun vastoin mun tahtoani ?
Mun päiväni on kirjaimellisesti pilalla sen takia, että mä ylipäätään menin kouluun tänä aamuna. Mä itkin yhdellä välkällä käytävällä, mä itkin ja mietin karkaamista. Mä harkitsin pummia Järvenpäähän ku Annalla on loma ja sinne mä voisin vielä yrittää muutamalla vaivaisella eurollani... Mä olin monta kertaa lähettämässä tekstaria vaikka kenelle, mä halusin vaan itkeä ja kertoa jollekulle pahasta olostani, mä toivoin että edes joku olisi ollut mun vieressä ja puhunut mulle. Joku, joka oikeesti välittäis. Mä en tuntenut oloani hyväksi liikkatunnilla edes silloin, kun laukaisin maalin ja Jaasu heitti läpyt, mä en tuntenut oloani hyväksi kun mua kannustettiin. Kukaan niistä ei oikeasti tunnu välittävän musta. Ja vielä pahemmalta tuntui kun mun entinen bestani huusi mun nimeä, kannusti. Se sano sen niin tavallisesti, kuin me ei koskaan oltais oltukaan muuta ku luokkakavereita... Yli kolme vuotta ja mä en vieläkään ole päässyt yli. Mä olen saanut poistettua tekstarit kännykästä, siinä kaikki mitä mä oon voinut tehdä. Muu siitä muistuttava tavara on piilossa, mutta valmis esillenostettavaksi.
Mä en ole vielä koskaan ollut tosissani niin surullinen, et en pitkään aikaan ole saanut hymyiltyä aidosti edes vähän. Mä toivon et en koskaan tule kokemaankaan sellaista. Mä pelkään sitä, että kun iskän isä kuolee, mä en hyvin suurella todennäköisyydellä edes yhtä surkeata kyyneltä itke ennen kuin ollaan hautajaisissa, siellä itku tulee pelkästään siitä tunnelmasta. Mulle se mies on hirviö, mä en voi antaa sen tekoja anteeksi. Se ei ole tehnyt mulle mitään, mutta muille se on tehnyt. Mun ei kuuluisi edes tietää niistä, mä en saisi tietää niistä, ja silti mä tiedän. Yhden ainoan erheen takia mä tiedän. Enkä voi unohtaa.
Se kai alkaisi olla siinä. Mä olen purkanut tarpeeksi pahaa oloani, ilmaissut ajatuksiani. Olo alkaa olla jo vähän kevyempi. Mua ärsyttää se et en halua puhua kellekään. Tällä hetkellä mä haluan vaan olla itsekseni ja rauhassa. Toki jos saisin fyysisesti olla jonkun kanssa samassa tilassa, silloin olisi eri asia, mutta nyt mä haluan vain istua tässä hiljaa ja miettiä asioita. Niin kauan että tosissani rauhoitun ja pystyn jo hymyilemään kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti