I don't want to cause you trouble.

Ookkei, arvon ihmiset, tässä sitä tulee, vähän kuvia jos löydän niitä koneelta. o.o

Tässä sitä olis se törkeen iso piirros. Mä vähän rajasin tota kuvaa, piti saada kulmien painoina olevat sukat ja lankakerät piiloon ja äsken tässä tajusin että rajasin nimeniki sieltä pois, tärkeä asia kuulkaas, en mä kaikille sitä halua kertoo. o.o Sellanen siitä siis tuli, haluisin näyttää sen kokonaisuudessaan, mutta en juuri nyt tällä hetkellä näillä apuvälineillä siihen onnistu.

Ja siinä olen sitten niinkus minä eilen ._. Paha päivä oli, Creative paskana, ei musaa siis koko aamuna, iskä huus mulle ja sit piti herätä liian aikasin. Jos joku on tarkkana niin se ehkä näkee että mulla on mustat huulet, selvä merkki huonotuulisuudesta. Ja samalla voi ihastella (=kauhistella) mun ihanaa (=järkyttävää) blondauksen jälkistä juurikasvuani, kaunis näky juu. Ja sitten näette mun ja Roosan ihon värieron, kellekään epäselvää kumpi meistä oli kesän sisällä ja vältteli aurinkoa ? Ja Anttilan Hesburgerissa siis oltiin syömässä, Aukku otti kuvan.

Ja Aukku päätti destroyata mun pehmisvohvelini ku sanoin etten voi syödä sitä huulteni takia 8< Toi siis räjähti kauniisti siihen mun syliin ja lattialle, yks papparainen ei raukkana huomannu sitä ja lähti sitten kävelemään iso vohvelinpala jalassaan... Voi sitä. 8D

Aukkutaidetta.

Se oli Jäkenreissu se. Kuun alussa kun siellä siis kävin, Aukku tykkäs kuvailla sielläkin vessassa ._. Nyt ihmettelen vähän itekin et miten Aukku voi liittyä kaikkeen, en mä oo nähny sen ku kaks kertaa tässä kuussa, monen ihmisen oon nähny useemmin. Ja Annanki näin kahesti ja ilmeisesti ensviikollaki ♥

Anna ja Roosa, kumpi on kumpi ? Sitä saatte miettiä.

Saran käsi se siinä 8> Pulla on yhtä ku Anna, spontaani kiroilija olen minä, miettikääs siihenkin vähän syytä, ja merirosvosta en nyt osaakaan sanoa mitään o.o En muista et onko se Sara vai joku muu 8D

Palasin vähän kesäkuulle, siitä on puoli vuotta. Särkän puita 8<

Ja mun omarakaskultapieniihanapikkuessi 8< Kauhee ikävä on, että mä haluun taas nähä sut. Haluun antaa sulle sun lahjas ja halata sua ja olla sun kanssa, en mä kestä olla erossa susta kuutta kuukautta.

Ja mun on ikävä omarakaskultapieniihanapikkuessin jalkoja pikkupaatin päällä 8< Nyt toi on mun koneen taustakuvanaki, pakko saada ees pieni pala sitä päivää takas. Että ku mä oisin sillon kesällä saanu luvan tulla pohjoseen mut ei, ei käyny. Helkkari.

Mutta nyt mä alan hommaileen muita asioita. Mä tossa vähän aika sitten vihjasin yhdestä asiasta ja nyt sitten toteutan tän pikkuasiani, mä teen pari rinnakkaisblogia tähän. Toinen niistä sisältää Uuden alun ja toinen mun esikoisficcini Pysythän aina luonani?, kumpikin sellaisessa muodossa kun ne täältä koneelta löydän. Saa nähä miten pitkälle tänään ehin, jatkan sitten huomenna.

Please, don't leave me...

Alotetaan vaikkapa kuvilla.

Pari vanhempaa piirrosta, samana päivänä tehtyjä siis. Ylläoleva on karkea eikä läheskään todenmukainen luonnos yhdestä mun painajaisesta. Painajaisesta, jota mä edelleen välillä näen hereillä, mä en koskaan ole nähnyt tota otusta nukkuessani. Se kiusaa mua, se on oikeesti pelottava. Alempi piirros taas vaan kertoo ton tekstin tapahtuman, nopea luonnos sekin. Ihan tälläsia nopeita piirroksia, meni vaan muutama minuutti siihen ku se oli jo periaatteessa valmis. Oli pakko purkaa mieltä ja rauhoittaa itteensä.

Siirrytään tähän aamuun. Menin kouluun, salissa ollessa alkoi vähän jännittää ja tajusin et mun pitää oikeesti ottaa itteeni niskasta kiinni ja skarpata koulun suhteen. No, meinas taju lähtee ku sain todistuksen käteeni... Kuus ysiä, kolme kasia ja VIIS kymppiä. VIISI. En vitsaile, ihan oikeesti. Mulla ei oo koskaan ollu niin montaa kymppiä. Koko todistuksen ka oli 9,14 ja lukuaineiden 9,2 eli mulla on syytä olla ylpee. Ei ollenkaan paha, mut päättötodistus on täydellä varmuudella huonompi, enkku ja ruotti mulla voi siinä olla kymppejä mut muut on erittäin epävarmoja. Noiden kasien määrä häirittee mua, yks liikasta ja sehän on mahtavaa, mä oon ylpee itestäni, musta mun ei oikeesti kuuluis saada seiskaa parempaa, mut matikka ja terveystieto laski. Kumpikin oli odotettavissa enkä silleen järkyttyny kuitenkaan, tosta on varaa parantaa ihan kivasti. Paitti matikassa, mä en pysty. Seuraava aihe on trigonometria, ei jessus ..

Mutta sillä lailla. Mä yritän tässä muutaman päivän sisään selostella asioistani tarkemmin, nyt mulla on jo kiire siivoomaan ja piirtämään Janitan piirrosta valmiiks. Ja ylihuomenna jo aatto, en voi oikeesti uskoa sitä. Tää syksy meni törkeen nopeesti, koko vuosi meni törkeen nopeesti, kohta mä oon jo kuustoista... Pelottavaa, mä jätän peruskoulun taakseni yheksän vuoden jälkeen. Mutta sitä ei nyt jaksa ajatella, antaa olla ja mennään vaan eteenpäin. 8>

Ja tässä ois vielä tällänen suht hyvälaatunen kuva yhestä mun piirroksesta, sen haluun vielä tähän laittaa. ADS'n piirustuskilpailuun meni, saa nähä miten käy. TH.fi taas sai kuvan Billistä, nää kaks parhaiten omasta mielestäni onnistunutta päätin sit lähettää. Onhan mulla vielä kummastaki toinenki piirros, mutta se Tom on aika järkyttävä ja toista Billiä en jaksanu alkaa kuvaamaan uudelleen... Ei nääkään mitään mestariteoksia ole, mä stressaan näistä liikaa, mun pitäs yrittää tavoittaa se piirtämisen ilo näitä tehdessäni. Mulla on liikaa suorituspaineita näistä piirroksista, en vaan rentoudu kunnolla kun piirrän idoleitani. Mut ei maha mitään, pitää harjoitella.

Estoy cansadísimo por todos.

Toivokaamme, että osasin kirjoittaa edes otsikon oikein.

KOKEET OHI ! Ei enää yhtään perhanan helkkarin samperin typerää paperilituskaa, johon mun pitäisi rustata metrikaupalla vastauksia ja päntätä niitä varten päiväkausia. Ei enää muutamaan viikkoon. Mä pääsen omaan rauhaani omiin oloihini eikä tarvitse huolehtia koulusta. Mä saan nukkua taas pitkästä aikaa, mä saan maata sängyssä ja rauhottua. Mä saan katsella ulos ikkunasta valkeaa maisemaa, mä saan karata pakkaseen hiljentymään ja vain olemaan. Ei mitään kiireitä, ei paineita, ei mitään.

Ette oikeesti ymmärrä miten ihanalta tää tuntuu. Mä oon ollut niin paniikissa viime aikoina, yrittänyt pakottaa itteni kaikista kokeista läpi ja nyt se on viimeinkin ohi. Mun tarvii vaan ladata akut, rentoutua, palauttaa mielentilani ja palata kaikkeen järjissäni. Yhteishaku alkaa kahden kuukauden päästä, järkyttävää. Mun hakutoiveeni alkaa olla aika selkeet. Luther-opisto (=Seurakuntaopisto), Pohjois-Karjalan ammattiopisto, Tammerkosken lukio. Nuoriso-ohjaajan tutkinto ammatillisilla, sitten kaiketi kuvislinja lukiosta, mä todella toivon etten sitten sinne joudu, mä en haluu kirjoittaa. Mut jos joudun, kirjotan äikän, ruottin, enkun ja jonkun reaalin, tyyliin uskonnon tai jotain. Se on ainakin selvää, kaksoistutkintoa en lähde suorittamaan, se menee yksinkertasesti liian pitkälle mun sietokykyä ajatellen.


Opo katteli mun yläasteen numeroita. Tasainen rivi ysejä, muutama kasi, kymppejä ja pari seiskaa päässyt sekaan livahtamaan, mutta ei siinä muuta ollut. Se sano et tää on ilmiselvä lukioon tähtäävän oppilaan todistus. Mutta ei, mua ei saa lukioon ku pakottamalla. Mä haluisin ensisijaisesti Tykkiin lukioon, mut hei, mä en ole todellakaan laittamassa sitä ykköseks ja muilla paikoilla sinne pääsy on suoraan sanottuna mahdotonta. Kovatasosin lukio koko kaupungissa, ei normilinjaa vaan ainoastaan ilmasutaidepainotus. Se mua siinä kiinnostaa, kaikki mahdollisuudet. Mutta se ei kuitenkaan ole se mitä mä koko sydämestäni haluan, mä en halua vaan olla kolmea vuotta koulussa ja sit huomata et mulla ei ole mitään, minkä päälle alkaa rakentaa työelämää.


Sitten iloisia asioita. En nyt kauheesti jaksa puhua, mutta sunnuntai oli ihana päivä. Käytiin Annan, Saran ja Roosan kanssa vähän Andiamossa, löyty tälläset, mä rakastuin noihin ! Ne on ihanat, olkoonkin etten ikinä osais kävellä noilla, toi väri ja kaikki, aivan ihanat. Tossa ne on Roosan jalassa, mä en seiso niillä ihan noin järkyttävästi 8D

Ihanat, muuta en osaa sanoa. Sitten haluan näyttää koko päivän ensimmäisen kuvan, joka on tälläinen sen takia että Anna päätti mennä piiloon samalla kun otin kuvaa ilman salamaa 8D

Mun oma pullani ♥ Ihana ihminen, oikeesti, niin ihana. Yks ihanimpia ihmisiä joita vaan tunnen, oon niin onnellinen että sain mahdollisuuden tutustua Annaan ja sitä kautta kaikkiin niihin jotka on mulle tärkeitä ♥

 Pullarakkaani tykkää mennä Roosan lipan taakse piiloon, on se ihmeellinen ihminen kun kauniit kasvonsa peittää. 8<

Oh baby, light's on
But you're mom's not home
I'm sick of laying down alone, hey
With this fever, fever, yeah
My one and own
I wanna get you alone
Give you fever, fever, yeah 

Hirtän muuten jonkun, tää vehje meinaa kuulkaas kuolla .. Se päätti järkyttävän törkeesti että hei, minäpäs en enää annakaan siirtää mitään tiedostoja ! Mä menin sit tyhmänä poistamaan kaikki Adamin musiikit ja tässä sitä ollaan, mä en voi kuunnella sitä enää ku koneella ja radiosta jos sitä sattuu tulemaan ja tietty levyltä, mut en voi vaan alkaa bussissa kuunteleen kun tuntuu siltä et haluun. Ärsyttää niin törkeesti, mä en tykkää tästä ollenkaan. Mä en nyt löydä kaikista näistä papereista et mikä oli takuuaika, mut vuosi se tais olla ja se alkaa olla ohi, aika reilustikin ohi. Tässä se muuten onkin, vuosi takuu ja siinähän se. Mä en nyt todellakaan tiedä mitä teen, haluun pyytää uuden mut en voi. Iskä ja äiti on päättäneet antaa mulle lahjaks jouluna rahaa, jos mä nyt pyydän tämmösen nii siinähän se, menee rahat ku toi maksaa aikas kivasti. Ja mä tarviin ne rahat matkustamiseen, reissaamaan pitää päästä.


Eiköhän se siitä valittamisesta. Mä meen nukkumaan, huomenna pääsen kahdelta kuuden tunnin päivän päätteeksi, kotona alan tehdä Janitan pyytämää piirrosta ja sellasta. Eiköhän tää onnistu jotenkin, perjantaina menen sinne sössöön taas vaihteeks ja lauantaina laulamaan, jos ääni vaan kestää. Flunssaa vähän, kurkku kipeenä ja yskin kuivasti, ei kivaa tämäkään.

There's nothing in my head, it feels like I'm loosing myself.

Eilen oli ihana päivä. Tänään oli ihana päivä. Huomisesta tulee ihana päivä. Mä en osaa enkä pysty sanomaan muuta, en vaan pysty.

Eilen oltiin Janitan kaa kaupungilla ja illalla sössössä, oli ihan mahtavaa. Illalla kotiin päästyäni sit aattelin et ku Anna tuli kipeeks nii voin viettää lauantain kaupungilla miittailemassa niinku olin pitkän aikaa suunnitellu. Niinpä me lähettiin Roosan kanssa aamulla vähän ennen yhtätoista bussipysäkille ja mä vietin aivan mahtavan päivän, sisko häippäs siinä kahen maissa. Mutta meillä jotka jäätiin oli niin mahtavaa, musta oli ihanaa viettää aikaa muiden TH-fanien kanssa ja tavata ihmisiä. Sain kavereita ja on niin törkeen hyvä mieli et ei mitään rajaa, mahtavaa.

Ja koska Anna on parempi, se tulee huomenna tänne 8> Mulla on rutkasti suunnitelmia, jossain vaiheessa tullaan tänne meille käymään ja näytetään tää puska missä mä asun, sit ollaan kaupungilla ja kaikkee. Toivottavasti Sara ei nuku pommiin ja Anna saa sen samaan junaan kanssaan, muuten tulee kiirettä aikataulun kanssa. (Minkä aikataulun, mulla mitään sellasta ole o.o) Mutta siis näin, hauskaa tulee ja se on pääasia.

Kuvia mä en tähän vielä oikeen saa, tässä nyt muutama mun meikkileikeistä ja sitten tollanen pieni järkytys minkä iskä koki ku haukkas nakista palasen.

Nami. Onneks oon kasvissyöjä.

Sen halusin muuten vielä mainita, että mä teen muutaman lisäblogin tähän rinnalle. Syytä tähän voittekin pähkäillä hiukan itseksenne... Sanotaanko ihan vaan vinkkinä että yhdellä on pituutta 51 ja toisella 49 lukua. Joko arvaatte mitä tuleman pitää ?

But if I don't want to ?

Mä tuun hulluks. Mulla on tän vuoden loppurutistus menossa ja mä lipsun. Mä istun tässä koneen ääressä kemiankirja sylissä, luin koealueen kerran ja pää on tyhjä. Mä en pysty tähän, en ihan oikeesti pysty. Mä en oo ehtinyt nollaamaan aivojani yhteiskuntaopista ja mun ajatukset on kaikkialla muulla, mä en voi keskittyä. Ja kone tarkistaa itseään läpikotasesti eli suomeks sanottuna pitää järjetöntä mekkalaa ja muualla talossa on sitten huutoa, kiljumista, juoksemista, ravaamista ja musiikkia sen verran, että tää on ainoa paikka lukea. Tietty voisin lukittautua vessaan, mutta no, mä en viitti tähän aikaan päivästä saada kuuden ihmisen vihoja niskoilleni enkä mä viitti mennä sinne valkoisten kaakeleiden keskelle pelkäämään jokaista heijastusta ja varjoa.

Että pelkäänkö mä ? Kuulkaa, ette ees voi ymmärtää miten paljon. Mä pelkään omaa varjoanikin. Mä oon ollut monta viikkoa hermoromahduksen partaalla näitten pelkojeni kanssa. Mä pelkään yksinkertaisesti kaikkea. Pimeetä, hiljaisuutta, hengittämistä, silmien sulkemista ja avaamista, yksin olemista, käytäviä, portaita, ikkunoita, ovia, heijastavia pintoja... Ihan mitä vaan. Sisko katto Scary Movie nelosta tossa aulassa, mä onneton satuin olemaan siinä vieressä ekat kymmenen minuuttia. Saw ei nyt sinänsä ollut vielä ihan kauheeta, mutta se Kaunakohtaus... Emma lakkas välittömästi kattomasta sitä leffaa, jos on olemassa joku kauhuleffa mitä se likka ei kato nii se on Kauna. Ihan sama ku mun serkulla, Kaunaa se ei kato mistään hinnasta, vaikka sen pieni yksiö on täynnä kauhuleffoja.

Mun pitäis nyt vaan mennä lukemaan. Mutta kun en halua enkä pysty, en voi keskittyä. Kolme koetta jäljellä, joululahjat kesken, kirjoja luettavana, tekstejä tekemättä, sitten on kaikkia muita. Huomenna kaupungille Janitan kaa, lauantaina sama homma Annan ja Saran kaa, sunnuntaina Kauneimmat joululaulut jos jaksan paikalle raahautua. Maanantaina armoton matikkailtapäivä, tiistaina espanjaa. Keskiviikkona mulla ei ole yksinkertaisesti mitään. Mä tulen kotiin, suljen silmät ja yritän rauhoittaa mieleni. Toivottavasti se onnistuu jotenkin. Ja sitten seuraavan viikon lauantaina osallistun sellaiseen tempaukseen kuin Operaatio Jouluvuori, mennään porukalla laulamaan joululauluja sellaisten ihmisten luokse jotka ei pääse meidän luokse kirkkoihin tai muihin sellaisiin. Uskon et siitä tulee mahtavaa, Janitan kanssa sinnekin oon menossa.

Tuota. Kuvapostausta on sitten tulossa, toin eilen kuvistyöt akatemiasta kotiin ja kyllä mun on myönnettävä että oon mä vähän ylpee. Siinä joukossa on kaks työtä joista mä oikeesti pidän ja paljon, ainakin sen pienemmän vois laittaa esillekin jonnekin ihan kehyksiin, en ehkä kehtaa pyytää iskää hankkimaan kehyksiä sille isommalle ku se on aika iso työ, ei se nyt sentään oo mun sormenpäistä toisiin sormenpäihin kun kädet levitän sivuille mutta aika lähelle jo päästään. Se on isompi ku Pistoksen synty, senkin voisin muuten kuvata, voi vähän sitten verrata ja kattoa oonko mä kehittynyt ollenkaan.

Äh, mä haluun kattoon Picassoa ! Haluun taas nähdä sen töitä, ne oli aivan upeita. Samaten mä haluan nähdä Gigerin töitä. Sen näyttely oli Tampereella ja mä en mennyt sinne, mua edelleen sapettaa tää asia. Sara Hildénin tarjontahan on ihan hyvää, mutta mä haluaisin sinne jotakin oikeesti maailmanluokan taidetta, just Gigeriä tai Picassoa. Gigeriä saan ihan varmasti oottaa vuosia, lähen jonneki muualle sitä kattomaan sitten, Picasson kanssa sama homma. Ei muuta ku Ranskaan ja Louvreen, se olis ihan tosissaan mun unelmien täyttymys. Ja sit mä haluan Ateneumiin, sen tarjonta ei nyt vaan tunnu kiinnostavalta, liian tavallista. Mä haluan jotakin outoa ja hämmentävää, silmäniloa. Kiasmakaan ei nyt taida olla hyvä...

MUT HEI. Turun taidemuseossa tollanen. Vaikuttaa kiinnostavalta, siinä ois syytä lähteä vähän matkalle.

http://www.turuntaidemuseo.fi/index.php?cat=126&lang=fi&mstr=2

Mutta mä mietin tätä asiaa vaikka sunnuntaina lisää, nyt meen jatkamaan sitä lukuyritystä ja suihkuun ja kaikkea. Että sillä viisiin, se om moro.

Leikin siinä vähän kameralla, Roosan laseilla ja peilillä, kaiken päälle kun vielä kuvanmuokkausta niin sehän loistavaa. ._. Samaan syssyyn muutes vielä tää, mä oikeesti tykkään tästä, värimaailma on ihana.

I can't do this on my own.

Mä itken taas järjettömästi. Itken sokeana ja tärisen, mä istuin parvekkeella pelkkä T-paita ja farkut päälläni vähän pidemmän aikaa itkemässä. Mä en yksinkertasesti ymmärrä tätä. Ehkä Anna on oikeessa, sen on vaan loputtava. Tää ei toimi näin, jos mä en kerran käy tälläsenä ku oon enkä ees sillon ku haluan muuttua, onko mun järkee edes yrittää ?

Äiti suuttu mulle ihan vitusti, se ny auttaaki mua tosi paljon. Tuntuu et oisin taas vitosella, siitä on kolme ja puol vuotta ja mä menetän taas rakkaan ennen ku oon edellisestäkään toipunu. Mä en yksinkertasesti pysty tähän. Miks pitäs olla samanlainen ? Kukaan mun kavereista ei oo samanlainen ku mä, kenenkään kanssa me ei pidetä täysin samoista asioista ja kaikkien kanssa mulla tulee jotakin sanaharkkaa ja se on normaalia, ihmisten kuuluu väitellä asioista ja puhdistaa ilmaa. Mutta vittu ei näin.

Mulle riittäis ihan vaan se et lähetettäis ees viestejä netin kautta jonku kerran viikossa, jo pelkästään se olis tarpeeks. Oikeestaan me jo oltiin sillä tasolla, meiän ei ois tarvinnu alkaa puhua siitä yhtään enempää. Mä en halunnu puhua, mä sanoin sen sulle.

Mulle tärkeet ihmiset asuu kaikki jossain helvetin satojen kilsojen päässä ja mä hädin tuskin näen niitä. Täällä asuu ainoastaan Tiia ja Janita ja niitäki mä nään tyyliin kerran viikossa jos sitäkään. Tiian kanssa mulla on yhteistä just ja just se et musamaku on jollain kieroutuneella tavalla samankaltainen, Janitan kanssa ny on Lambertit ja Tuiskut ja nää, lapsirakkaus jollain tavalla, kummanki kanssa puhun pojista koska se on helppoa, ne voi sanoa jotaki niiden käytöksestä ku ne näkee ne samaan aikaan ku mäki. Miks meiän pitäs olla samanlaisia ? Ihmisten kanssa voi puhua vaikkei ajatteliskaan tai käyttäytyis samalla lailla, erilaisuudesta ei tarvii välittää.

On se ny kiva sit. Mä meen hakkaan päätäni seinää tai lukeen sitä helvetin kemiaa et ees joskus pääsis kokeesta läpi.

Nyt kun olet siinä, jääthän vielä vähän.

Et.

Sä et jää, vaan sä jätät mut. Poistat mut elämästäs. Saat mut itkemään, teet sen mulle taas. Mä en vain voi ymmärtää miks sä ajattelet näin. Mä en voi ymmärtää miks sä et tunnu haluavan edes yrittää. Mä olen viikkokausia ajatellut karata koulusta junaan ja sun luo, mä kaipaan sun hymyä, mä kaipaan sun naurua, mä kaipaan sua.

Mä en tahdo. Mä olen luvannut etten jätä sua. Mä olen luvannut et oon sun kanssa. Mä olen rakastanut sua enemmän kuin on järkevää, mä rakastan sua edelleen enemmän kuin on järkevää. Mä päätin tehdä uhrauksia sun takia, mä päätin yrittää muuttua sun takia, etten menettäis sua. Mä en ole päässyt edes sanomaan sulle niitä asioita jotka haluan sanoa, ja sä teet näin. Se on väärin, sä et ole edes kysynyt mun mielipidettä asiasta.

Sä sanoit mulle, ettei mun pidä odottaa liikoja. Mä en odota. Mä vain haluan, että sä annat mun edes yrittää etkä heti aja mua pois. Koska se satuttaa mua enemmän ku mikään muu.

And there's never a night I sleep

The phone's been patient to hear your call
But you never touched the dial
You never touched the dial, now I know
There's someone I wish walked through these halls
But you'll never take the chance to come home
So come home

 Eyes Set To Kill - Come Home

Mä oon rakastunut tohon biisiin. Se on uskomattoman kaunis ja se saa mut kaipaamaan. Tulee aina niin törkeen kova ikävä ja alkaa itkettää, mä en mahda sille mitään. Jos mä kuuntelen tän kerranki, mun pitää toistaa se, toistaa sitä niin kauan että musiikin kuuntelu on lopetettava tai mun on vain pakko vaihtaa biisiä etten itkis liikaa.

Mulla on suoraan sanottuna ollut mahtava viikko. Vaikka mun illat on mennyt turhan usein itkiessä ja pelossa, läksyjä tehdessä ja kokeisiin lukiessa ja lopulta mä oon vaeltanut päivät läpi horroksessa liian vähäisen unen takia, mä pidän tätä ihanana viikkona. Siihen on monia syitä, mä yritän tässä nyt kertoa niitä ja selventää päätäni taas pala palalta.

Maanantaista mulla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa. Olin koulussa ja luin ussankokeeseen huonosti. Tiistaina huono lukeminen kostautui, meni koe aivan päin puuta, ensinnäkään mä en tiennyt ollenkaan mitä on apokryfikirjat ja siinä lähti jo kolme pistettä. Sitten meni muutakin pieleen, eli ei hurraamista. Ilta oli sitten paljon miellyttävämpi, vuoden viimeinen isoskoulutus pidettiin poikkeuksellisesti kirkolla ja me saatiin ensin hiljentyä, olla hiljaa, kuunnella pienen Raamatun kohdan muutamaan kertaan ja sitten kirjoittaa omista tunteista. Se tuntu hyvältä, mä nautin siitä. Mä en tiedä olisinko mä saanut tehdä niin, mutta mä rukoilin Olivian puolesta Essiä ajatellen. Mulle tuli sellainen tunne et se oli pakko tehdä. Hiljaisen hetken jälkeen juttelin Artun ja Lassin kanssa tauolla, se oli niin mahtavaa, ekaa kertaa mulla on oikeesti mahtavia kaveripoikia, jotka haluaa olla mun kanssa ! Meillä oli kivaa. Loppuosa me sitten oltiin harjoittelemassa rukousta, sitten kokoonnuttiin vielä yhteen laulamaan ja hartauteen. Mä lähdin kotiin Susannan, Cecilian ja Jorin kanssa, Jorin kanssa voisin periaatteessa tulla aina kotiinkin, me asutaan samalla suunnalla, se menee vaan pidemmälle ku mä. Tiistaina en tullut sen kanssa, mulla oli niin kiire etten yksinkertasesti voinut.

Keskiviikkona luin enkkua ja terveystietoa, illalla oli kuvis. Mä toivoisin et saisin kuvia kännykästä koneelle, mutta tällä koneella on ongelmia muodostaa yhteys mun kännykkään. En oikeesti tajua sitä, mun siskojen ja veljen koneeseen kyllä pystyy yhdistämään mut tähän ei. On se kumma homma. Kuviksessa sain työni hyvään vaiheeseen, se on valmis ensi kerralla. Mä oon suht tyytyväinen siihen, ei se ole täydellinen eikä paras mahdollinen, mutta hei, mä käyn kuviskoulussa vapaa-ajalla kehittyäkseni, en pitääkseni taitoa yllä. Sen mä voin tehdä itsenäisesti kotonakin. Illalla sitten yritin vielä kerrata ja tehdä ruottinläksyt, mutta en mä lopulta paljoa saanut aikaan ku Aukku soitti ja puhuttiin aika pitkällekin yöhön. Ei se tosin mua haitannut, ei mun mitään enkkua tarvitse paljon lukea, kielet on helppoja ja vaivattomia.

Torstaina oli siis se enkunkoe, mulla on vahva tunne et mitään ei menny väärin, mutta en voi olla ihan varma, koska yhdessä tehtävässä oli prepositioita, ne on mun ainoa heikko osa-alueeni koko kielessä. Mä olen niin epävarma niiden suhteen enkä mä voi oikeen lukeakaan niitä päähäni, mun pitää oppia ne käyttämällä niitä päivittäin. Eiköhän se onnistu vielä. Iltapäivällä oli opettajat vs. oppilaat sählypeli, jonne sai mennä vain jos silloisen tunnin opettaja oli pelaamassa. No, mun luokka meni sinne, vaikkei meiän opo todellakaan pelannut, tuskin se nainen on koskaan mailaan koskenutkaan. Mä ja kolme pelaamassa ollutta poikaa oltiin ainoot, jotka ei saanut siitä lintsaamisesta tuntia istumista, että tälleen. Ne luulee et ei saaneet mitään, ihan mielenkiintoinen luulo. Opo piti mulle yksityisen ohjaustunnin, me keskusteltiin jatko-opinnoista, opiskelupaikoista ja siitä, että mun pitää ottaa jostakin joku varma vauhtoehto. Se tarkoittaa sitä, että mun on otettava hakutoiveisiini jokin sellainen paikka ja koulutus, johon mun ei tarvitse hakea pääsykokeella.Nyt niihin kaikkiin on pääsykoe ja se on aika riskiä peliä, keskiarvolla pääsen vaikka minne, mutta jos pääsy koe menee pieleen... Auts. Ilta meni läksyjä lukiessa ja valmistautuessa terveystietoa kerratessa, en mä saanut sitäkään luettua riittävästi ja tuntu et en oppinut mitään.

No, perjantaina tein sen kokeen. Hyvin meni, ainakin toivon niin. Sitä ennen kemian kaksoistunnilla mä yritin tehdä parhaani ollakseni aktiivinen ja ymmärtääkseni asiat. Mä sain viime kokeesta muistaakseni 9½, ja koska oon ollut aivan uskomattoman aktiivinen nyt, mulla voi olla mahdollisuus kymppiin jos nyt saan 9½ tai paremman kokeesta numeroks. Itse mä päättelin näin, mulle riittää tietty ysikin, mutta tähtään korkeelle. Outoa asiassa on se, että mä vihaan kemiaa, ja nyt me käsittellään metallien kemiaa, jonka luulis olevan ihan järkyttävän vaikea aihe. Ei se kuitenkaan tunnu olevan niin vaikea, kyllä mä kokeesta pääsen läpi aika hyvinkin. Pitää vaan ymmärtää ne laskut, teoria ja sitten tajuta että kumpi aine hapettuu ja kumpi pelkistyy reaktiossa. Se on vaikee asia koko luokalle, mä en ole poikkeus sitä ajatellen. Se vaan on niin vaikea, en tajua miks. Koulusta mentiin itsenäisyyspäivän kirkkoon, sieltä sit päästiin kotiin.

Kun mä sit pääsin kotiin, mä värjäsin hiukseni. Yritin värjätä hiukseni. Meni rajusti pieleen, mä olin päättänyt kokeilla onnistuuko vaaleemmaks värjääminen. No kerpele, mitä luulette ? Tuloksena mulla on kullanvaalea juurikasvu ja oikeen iso juurikasvu onkin, loput hiuksista on edelleen punasta, joskin vähän vaalennutta punaista. Ei siis onnistunut, nyt mä joudun meneen kampaajalle värinpoistoon ja sitten uutta väriä kehiin. Harmittaa vähän, mä oon ollut yheksän vuotta ( ! ) kampaajalakossa, en haluis rikkoa sitä tulosta. Mutta ei maha mitään, äiti käskee tekeen tälleen.

Perjantai-ilta olikin sitten mielenkiintosta. Sössö eli suomeksi sanottuna nuortenilta pidettiin poikkeuksellisesti Tesoman kirkolla. No, mä en ole koskaan aiemmin mennyt sinne pimeällä ja kaikki tietää et oon altis eksymään .. Siinähän sit menin liikekeskuksen ohi, jäin kaks pysäkkiä liian myöhään, lähin kävelemään väärään suuntaan, tein täyskäännöksen ja kävelin Tesoman valtatielle ja lähdin kävelemään sitten sitä väärään suuntaan. Lopulta mä kyllästyin, käännyin ympäri ja kävelin bussipysäkille, jolla sitten tajusin et siinähän on se liikekeskus ja hetken päästä olinkin jo kirkolla. Ilta oli ihana, Mikko nauratti mua ja vähän meinas murjottaakin mulle leikillään kun potkin vahingossa kitaraa, olin vaikeessa paikassa siinä sohvalla ja jaloilla oli liian vähän tilaa. Oli hauska ilta, olin Janitan ja Heidin kanssa, puhuin hetken Elisan kanssa ja Mikko oli siinä lähellä, ainoa huono asia siinä oli sitten se ettei se ehtinyt halaamaan mua ennen ku lähdin. Hyvä mieli kuitenkin jäi.

Lauantaina mä olin Järvenpäässä Annan, Aukun ja Roosan kanssa. Meillä oli mahtavaa, loppuillasta sitten mentiin Annan ja Roosan kaa käymään Lotalla ja onnittelemassa sitä, se vietti synttäreitään. Sen vierailun takia sitten kävi niin hassusti että me myöhästyttiin junasta 8D Kun ensin me käveltiin Lotalle ikuisuus ja meiän ois pitäny heti lähtee käveleen takas nii ei me sit muuta ku "myöhästyttiin" junasta ja mentiin seuraavalla. Koska sen tempun takia meiän liput ei enää käyneet, mä annoin ne Annalle, ja se on tulossa sitten ens lauantaina tänne jonkun kaverin kanssa. Paremmaks siis vaan menee, mun joulukuu muuttuu hetki hetkeltä paremmaks.

Ens viikon tiistaina mä menen Aleksanterin kirkkoon katsomaan Antti Tuiskua livenä Janitan ja sen äidin kanssa, mä oon ihan täpinöissäni siitä ! Mä oon nähnyt sen aiemmin vaan kerran livenä, ja silloinkin näin sen pään Anttilan levyhyllyjen yli, hyvä kun ees sitä näin, oli se niin pieni mies. Ja sit sitä seuraavana maanantaina meen Roosan kanssa Uniklubia akustisena kuunteleen, meille tulee kivaa 8>

Nyt varmaan alkais riittää. Mä oon juonu vähän liikaa vettä, eihän tässä oo iltakaheksan jälkeen menny ku kaks kertaa viiden desin vesipullo tyhjäks, samaten yks iso yli puolen litran vesilasi. En juonu eilen tarpeeks aamulla, siinä tämmönen juominen johtuu. Mut musta tuntuu koko ajan et kuivun, sen vuoks juon jatkuvasti. Aika pelottavaa, mut hei, mä söin toffeetaki äsken, sekin aiheuttaa janontunnetta. Mutta nyt riittää, mä taidan vähän ummistaa silmiäni ja levätä hetken, sitten vois taas vääntäytyä ylös ja julkaista yhtä tarinaa luvun verran, lupasin et tänään jatkuu taas. Sit alan lukee kemiaa ja yhteiskuntaoppia, kummastakin on loppuviikosta koe, mä otan kaiken mahdollisen hyödyn irti huomisesta vapaasta ja kertaan. Joo tiiän, aika tyhmää käyttää vapaa kertaamiseen ku on muitaki päiviä, mut mun on pakko. Espanjaa alan kertaamaan jo nyt, kokeeseen on kymmenen päivää mut haluan hyvän numeron, mun espanja ei saa tippua ysistä yhtään mihinkään, sillä on ainoastaan yks suunta ja se on ylöspäin.

The best time of your life can be anywhere and anytime.

Kotona taas ! Tässä noin tunti sitten tulin kotiin parin päivän reissulta Rajalasta, oli sitten niin uskomaton leiri ettei mitään rajaa. 20 nuorta, lauantaina muutaman tunnin ajan 17 vanhusta ja kolme ohjaajina toimivaa vastuuhenkilöä, aivan mahtava porukka. Mä haluaisin näyttää koko leirin videona, mutta mulla ei ole sellaista vaikka miten haluaisin... Koitan vain kertoa sen mahdollisimman elävästi ja niin, että te jotka tän satutte lukemaan ymmärrätte ja osaatte kuvitella edes pienen palan siitä mitä mä tunsin ja koin. Tästä tulee PITKÄ selostus, älkää kuolko kiltit.

Lauantaiaamu, kello kymmenen Tesoman Nordealla. Mä olin kauheen jännittynyt, mä odotin varmuutta siitä tuleeko Mikko vai ei, mun leirin onnistuminen riippu vähän liiankin paljon siitä. No, istutaan melkein kaikki siellä bussissa odottamassa lähtöä, puheensorinaa kuuluu kaikkialta, nauruakin, ja sitten Elisa ilmoittaa Mikon saapuneen kun sieltä kurvataan pihaan oikeen kunnolla 8D Sen isä kuulemma aina vetää samalle paikalle sillä samalla tyylillä, pröystäillen ja tulijasta ei koskaan voi erehtyä. Viime hetkellä ja tyylillä, jos niin voi sanoa. Mikko se sieltä sitten kapusi bussiin, meni sinne mun ja Tiian taakse takapenkille ja mä sain koko matkan kuunnella ihan hiljaa muiden puheita, mä en paljoa puhunu Tiian kanssa. En vaan keksiny puhuttavaa ja halusin kattoa minne ollaan matkalla.

Päästiin perille ja mentiin majoitusrakennukseen. No jösses soikoon, tytöille oli varattu yks iso huone ja siellä oli jäätävän kylmää. Me oltiin toppatakeissa ja täristiin ja mietittiin et lämpeneekö tää tästä ollenkaan, jätettiin sitten kamat sinne ja toivottiin parasta. Me talsittiin päärakennukselle ruokailuun ja tuskin kenenkään tarvii edes kysyä mitä tapahtui jos vähääkään tietää mitä Mikko tykkää tehä mulle ja mun kanssa. "Hihihi" ei välttämättä kuulosta sellaiselta asialta että sille repee niin että jalat voi pettää, mutta uskokaa mua, se on.

Vanhusten kanssa liikuskeltiin ympäriinsä, puhuttiin, tutustuttiin, vaihdettiin ajatuksia. Mä liikuin sellaisen aivan ihanan ja hurmaavan parkinsonia sairastavan naisen kanssa, mä autoin sitä ruokaillessa, mä olin kuvissa sen pyynnöstä ja autoin sitä kun se ei tahtonut onnistua kaikessa sairautensa takia. Mä en millään muista nimeä, mutta se nainen oli aivan ihana, mä nautin sen kanssa puhumisesta. Ja sekin tykkäs kirjoittaa, joten meille löyty heti yhteinen puheenaihe ja siitä sitten saatiin keskustelua aikaan ihan mukavasti.

Kodassa. Me mentiin koko porukka sinne, pieneen kotaan, minkä keskellä oli nuotio makkaroiden paistamista varten. Mä ja Tiia laulettiin, samaten Arttu ja Lassi ja Miskakin vähän laulo, meillä oli kivaa. Mikko katto mua sieltä toiselta puolen kotaa ja kun mä tuijotin takas hymyillen se kysy että mitä ja mä vastasin että mitä, hyvinki tavallista meiän kesken. Mua naurattaa pelkkä ajatuskin siitä, se oli mahtavaa. Ja sitten kun Aku paisto Mikolle ja itelleen makkaraa siinä tikussa, istui siis Mikon edessä. No se makkara putos siitä tikusta, Aku katto hetken järkyttyneenä ja sit kuulu "MUN MAKKARA !" kun Mikko tajus mitä tapahtu 8D Se näytti niin järkyttyneeltä, mä repesin totaalisesti ja olin pudota maahan istumapaikaltani, aloin itkeäkin ja Tiia siinä sitten yritti saada mua rauhottumaan, vaikeetahan se on ku mulla oli taas kerran liian hauskaa.

Kotareissun ja pienen jumalanpalveluksen jälkeen mentiin päärakennukseen. Mikko alkoi siellä sitten toden teolla naurattaa mua, se tuli mun eteeni laatikolle istumaan ja mä olin siinä ihan avuttomana pää käsissä ja yritin olla itkemättä, kyllähän mä sit lopulta itkin ku nauratti niin. Siinä samalla Tiia, Heidi ja Clarissa tekikin sitten sellaisen huomion, että Mikon tyttöystävä ei oikeen tykännyt asiasta, se kun oli siellä leirillä kanssa. Se katto mua pahasti ja näytti tosissaan siltä et ei pidä musta. Mua ahdistaa se, mut ei sillä oo väliä. Jos se luulee et mä, mä voisin viedä Mikon siltä nii mä en todellakaan ymmärrä mitä sen päässä liikkuu. Se tyttö on mua vanhempi, se on kaunis, laiha, vaikka mitä. Ja sitten vielä se että mä tiedän ettei mulla oo mitään mahollisuuksia, mä haluan olla vaan Mikon kaveri. Siinä kaikki mitä mä voin saada, mua voi pitää vielä sakkolihanaki kaiken lisäksi nii asia ei oikeen oo helppo.

Iltaohjelma oli aivan mahtava. Tiedätte varmaan sen Jos rakastat -leikin ? Me mentiin sitä. Ideanahan on siis sanoa viereiselle "minä rakastan sinua, jos sinäkin rakastat minua niin hymyilethän minulle" ja sen toisen on pystyttävä sanomaan "minäkin rakastan sinua mutta en juuri nyt voi hymyillä sinulle" nauramatta ja hymyilemättä. Mä ajattelin olevani suht turvassa, istuin Tiian ja Janitan välissä, Tiia vaan sai päähänsä et alotetaampas musta kierros vastapäivään 8D Mä kiljuin et ei varmana, se alotti sit toiseen suuntaan. Jatkettiin ja jatkettiin, kunnes tuli Janitan vuoro sanoa se mulle. Mä olin nauranu jo siihen mennessä ihan järjettömästi, piti aluks kääntää pää muualle ja sit ku käännyin takas Mikko alko hihittään, mä hajosin kirjaimellisesti ja kaaduin selälleni lattialle ku itsehillintä petti täydellisesti. Että mä nauroin, mä itkinki mut olin rehellisesti sanottuna onnellinen et pääsin pois, se on ihan mahoton leikki mulle.

Leikki sit jatkui. Todettiin et Aku on aikalailla lyömätön, se kaato ihmisen toisensa jälkeen kunnes pääs Mikon luo. Parin epäonnistumisen jälkeen se sitten sanoi jotain "Sulla on niin ihanan seksikkään karvaset polvet" ja Mikon pokka petti totaalisesti, mulla vielä pahemmin. Aku käytti samankaltaisia repliikkejä muihinkin, lopulta se piti minuuttien puhetta Hennalle ja Henna iski takas jatkuvasti uudelleen, homma puhallettiin sit poikki ku ne ei voineet voittaa toisiaan, kumpikin piti pokkansa sen verran loistavasti.

Mä esiinnyin parissa sketsissä. Toisessa, suomalainen-ruotsalainen-norjalainen-sketsissä mä olin ampuja, joka asteli paikalle, ilmoitti "SAATTE KAIKKI TOIVOA YHDEN ASIAN ENNEN KU MÄ AMMUN TEIÄT !" ja sen jälkeen ampui ne kolme. Oli hauskaa, harjotuksissa Tiia sano et oon ihana ku huudan silleen ja sit naurettiin niin et mä en tahtonu enää osata yhtään mitään, se oli ihan superkivaa. Tossa sketsissä olin siis avustaja, Hennan ja Janitan kanssa olin sitten ulkomaalainen junassa ja mun eteeni istui pariskunta. Juttuhan menee siis silleen et se pariskunta miettii et ulkomaalaselleki täytyy tarjota maitoa ja leipää, se kuitenki vastaa koko ajan että "no thanks". Lopulta pariskunta tajuaa olevansa törkeä kun ei oo ees esitellyt itseään ja herra osoittaa vaimoaan sanoen "my wife" ja ulkomaalainen ponkaisee pystyyn huutaen "NO THANKS !" ja juoksee karkuun, kun ymmärtää asian niin että herra tarjoaa vaimoaan. Mulla oli hauskaa, juoksin sermin taa ja repesin itelleni niin pahasti ku kuulin muiden naurun. Ja perään vedettiin sitten ponileikki, oli pienestä kiinni etten joutunu tekeen sitä Mikon kaa, mä oisin lahonnu täysin siinä vaiheessa.

Yö olikin sitten aivan järkyttävä. Meiän mökki ei lämmennyt vaikka me kuinka väännettiin pattereihin lämpöä, meillä paloi takka ja kaikilla oli vaatetta yllä enemmän ku kotioloissa vois kuvitellakaan. Poikkeuksena Henna, joka oli kuullut että pitää olla vähän vaatetta ja se sais sitten kehon oman lämmön nousemaan. Tottahan se on, ongelma oli siinä ettei sillä ollut hyvää makuupussia pitämässä lämpöä sisällä. Me nukuttiin kaikki huonosti, heräiltiin pitkin yötä, mä taisin kyllä kumminkin nukahtaa ekana. Mä nukahdan aika helposti jos vaan pysyn rauhallisena ja kuuntelen vaikka musaa tai en oo yksin.

Aamulla pakattiin, siivoiltiin ja syötiin. Kun mä tulin päärakennukseen ja istuin pöydän ääreen aikaa tappamaan ennen aamupalaa Mikko tuli siihen virnuilemaan ja hihittelemään, Henna ei oikeen käsittänyt miks mä aloin nauraa. Vastasin että no ton naama ja sen koko olemus on syynä, niinhän se onkin. Syödessä me sitten keskusteltiin kannibalismista, kauhuleffoista ja sen sellaisesta, ihme et meiän pöytäporukka eli mä, Tiia, Janita, Henna, Clarissa, Heidi, Arttu, Lassi ja Miska saatiin syötyä. Ja Miska sitten vähän söi, ei juma se oikeesti söi. Muutama leipä ja puurolautasellinen kahta eri murolajia, mehuja ja teetä ja vaikka mitä. Ja se on riuku, niin riuku ettei mitään rajaa. Se on jännä jätkä, hauska ja yksinkertasesti Miska, ei voi muuta sanoa.

Kun sitten oltiin lähössä tuulikaapissa oli vähän tungosta, mä seisoin oven takana ruokasalissa ja Mikko oli suoraan mun eessä. Meiän toinen pappi, Martti, änki siitä nopeasti ovesta pihalle, tietysti meiän piti peruuttaa. Mikko sitten hokas siinä et mä oon ihan sen takana ja alko vähän peruuttaa, mä karkasin ennen ku aloin nauraa hysteerisenä, se vaan virnuili mulle. Ja bussissa se rupes huuteleen mulle ties mitä ku Clarissa mietti et mitä tapahtuu jos painaa sitä nappulaa missä on nuotti, mä painoin sitä ihan kokeilun vuoks ja sit Mikko alko huutaa kaikkee, mä huusin takas et ei ollu mun idea 8D

Leiri loppu sitten virallisesti jumalanpalvelukseen Lielahdessa. Tiia ilmoitti että se haluaa häihin ja sano sitten et mun täytyy mennä naimisiin ja ottaa se kaasoks, mä sanoin sille et hommaapa mulle sit mies. Se käänty taaksepäin, kysy Lassilta et haluaako se naimisiin ja mä olen nyt siis menossa Lassin kanssa naimisiin 8D Jokseenkin naurattaa nyt, Lassi halus sitten Miskasta bestmanin ja Tiia on asiasta pahasti järkyttynyt, asia meinaa sitä et se joutuu tanssimaan Miskan kanssa. Tänä iltana polttarit ja meillä likoilla on jokaselle oma strippari, mä sain Severin ku Tiia niin ilmoitti, Severihän ei asiasta tiedä mitään, se vaan sattu vilkaseen Tiiaa ku me puhuttiin polttareista ja Tiia sai järjettömän naurukohtauksen 8D Saa nähä tuleeko tästä meiän naimisiinmenosta nyt sit mitään, me ei nähä huomenna eikä enää tänäänkään ._.

Jäi hyvä mieli. Viimeinen asia minkä mä kirkossa kuulin oli se ku Mikko huus mulle "moikka !". Mulle tuli niin hyvä mieli, mä pidättelin laulua koko matkan kotiin bussissa. Oli aivan ihana viikonloppu, mä oisin niin halunnu tän jatkuvan vielä pidempään. Mulla oli hauskaa, mä sain taas olla oma itteni, mä lauloin jatkuvasti jotakin ja tutustuin ihmisiin paremmin, mulle jäi aivan mahtava fiilis tästä reissusta. Uudelleen olen ehdottomasti menossa, tiistaina kirkolla sitten viimeinen koulutuskerta ja pitää toivottaa jo valmiiksi hyviä jouluja ja halailla ihmisiä, mut me nähään sitten myöhemminki taas uudelleen. Koulutus jatkuu keväällä ja siinä helmikuussa on taas leiri, isoskoe ja sitten nähdään pääsenkö jonnekin isostelemaan. Toivottavasti pääsen, mä haluan tutustua uusiin ihmisiin, luoda suhteita ja tuntea itteni hyväksytyks tälläsenä ku olen. Ja mä uskon että mä saan tuntea silleen, mä todella uskon siihen.

Kiitosta taas, mä yrittelen selitellä asioita taas tässä pian, kunhan aikaa vain löytyy 8>

Tears shouldn't be falling.

Mun ei pitäisi itkeä. Silti kyyneleet valuu mun poskia pitkin enkä mä saa niitä loppumaan. Mummun luona ollessa mulle tuli ahdistunut olo, mä olin ahdistunut ja pidättelin itkua, mä halusin olla rauhassa eikä ympärillä juoksentelevat ja kirkuvat kersat auttaneet siinä. Lopulta mä pyysin iskältä avaimet ja suunnilleen juoksin kotiin, olin alkaa itkeä jo siinä matkalla. Yks oksa löi mua kasvoihin ja toinen pelästytti mut osumalla huppuun, mä aloin itkeä jo pelkästä säikähdyksestä, ja kauempana syttynyt auton valo sai mut melkeen kirkasemaan. Tälläsessä mielentilassa ei sais kulkea yksin pimeellä, mutta mitä muuta mä mahdoin ?

Mä oon yrittäny laskee matikkaa täällä, harjotella huomiseen kokeeseen. Ei auta. Mä oon itkeny, pidätelly huutoa, repiny hiuksiani, raapinut kasvojani, maannut lattialla tuijottamassa kattoa ja tärissyt kylmästä. Mulla on helvetin yksinäinen olo. Mä näin Annan kuus viikkoa sitten, sen jälkeen mä en oo nähny ku paikallisia kavereitani. Mä en oo poistunu kaupungin rajojen sisältä, mä en oo käynyt missään. Tää alkaa tappaa mua, hitaasti tuhota.

Mä haluan olla normaali. Mä haluan viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa joista välitän ja pidän, mä haluan olla ulkona ja puhua ja olla fyysisesti jonkun lähellä. Mä en halua pitää yhteyttä ainoastaan tietokoneen ja kännykän avulla, mä haluan yksinkertasesti astella kotiovelle ja halata ja viettää aikaa ilman, että mun täytyy viikkokaudet anoa lupaa lähteä toiseen kaupunkiin junalla. Mä en oo kuukausiin vaan lähtenyt kotoa viettääkseni aikaa ihmisten kanssa vaan tossa kaupungilla, viimeks sellasta oli siinä huhtikuun paikkeilla.

Mä en sano et ne joiden kanssa mä nyt viikottain vietän aikaa ei olis mulle tärkeitä. Mutta mä tapaan niitä muutamaa ihmistä ainoastaan isoskoulutuksissa ja nuortenilloissa. Ne ei vaan tunne mua samalla lailla ku muut. Ne ei ole mulle yhtä läheisiä ku ne jotka asuu ympäri tätä maata. Eikä ne ole kuin muut. Ne ei pysty korvaamaan mulle rakkaimpia ihmisiä, ne ei pysty ottamaan näiden ihmisten paikkaa, ne ei pysty olemaan ku muut. Ja mä pelkään kertoa niille, mä kerroin riparilta tutuille ihmisille ties mitä itestäni ja mites kävi ? Me ei puhuta enää. Mä en väitä et mä itse en ois syyllinen siihen, mut mä oisin toivonu et ne olis puhuneet mulle enemmän kesän aikana. Mä itse oon liian ujo mut silti munki ois pitäny...

Your perfect the way you are
I wanna hold your suffering in my arms
They're talkin' & they're talkin' but they make no sound
Whatever you do don't let them break you down
You're perfect you're perfect you're perfect.. the way you are

Mä en halua puhua kellekään. Mä tiedän et olis hyvä puhua nyt, mutta mä en oikeesti halua. Mä tarvitsen omaa rauhaa, mä tarvitsen aikaa rauhoittua yksinäni. Vaikka se vois käydä nopeammin puhumalla ja mä olisin kunnossa heti kun joku halais mua, mä en pääse tästä eroon millään muulla ku voittamalla sen ite. Mun pitää selättää tää tunne jotenkin.

Kun vaan tietäisin miten.

I love you more than I can ever scream.

No estamos listos todavía pero no puedo algo.

Okei, mä en siis osaa edelleenkään espanjaa kunnolla, mutta pakko sitä on yrittää.

Ajattelin tässä kertoa seuraavista tappoviikoistani. Yhteiskunnalla tuntuu olevan jotakin mua vastaan, se on täysin varma seikka. Vai mitä mieltä ootte tästä, onko tää reilua ?

15.11 matematiikan koe
17.11 englannin kuuntelu
22.11 suullinen esitelmä Anna-Leena Härkösestä
25.11 ruotsin koe
26.11 maantiedon karttakoe
27-28.11 leiri
30.11 kirjailijaesitelmän palautus (aiheena A-L Härkönen)
2.12 englannin koe
9.12 yhteiskuntaopin koe
10.12 kemian koe
11.12 TH-miitti
14.12 matematiikan koe
15.12 espanjan koe
21.12 joulujuhla
22.12 todistusten jako

Siinä ei edes ole kaikki mitä mulla on tässä tuloillaan. Tossa on tärkeimmät muistettavat, siinä seassa on vielä ties mitä muuta tehtävää. Ja aivan varmasti tosta listasta puuttuu joitakin kokeitakin, mä en ole mikään ihmekone joka tietää kaiken. Mä olen meidän luokan joulujuhlavastaavista toinen, eli kaikki kokoukset ja sopimiset ja palaverit ja äh. Kaks vikaa viikkoa tehdään lavasteita ja reenataan näytelmää. Meillä on kaks viikkoa aikaa valmistella käsikirjoitus, lv käski kokoamaan ydinporukka sitä tekemään, mä en tiedä miten toimitaan. Mun on kai sit pakko olla osa sitä, pitäähän jonkun siinä porukassa tietää mitä kokouksissa on sovittu ja Ville ei oo se henkilö, se ei liiemmin oo asiasta muutenkaa kiinnostunu.

Toki tonne sekaan kuuluu vielä vähän useampi muu homma. On messua, on nuorteniltoja, on isoskoulutuksia, on kuvisiltoja, on rääkkitreenejä siskon kanssa, Roosa kun aloitti sählyn ja mä lupasin reenata joskus sen kanssa ku joka toinen perjantai reenaaminen tapahtuu yksin omavalintaisessa paikassa. Mun pitää tehdä joululahjat, ja nimenomaan sit tehdä, mä en osta ku korkeintaan pari juttua ja tarvikkeita. Onneks mulla on jo selvä suunnitelma siitä miltä pohjalta kaikkien joululahjoja alan tehdä, mun täytyy enää saada kaikilta näiltä kysyttyä pari asiaa. Ja mä en oikeesti kerro miks kysyn, se selviää sitten kun kyseessä olevat henkilöt lahjansa saavat.

Mä haluaisin nyt tosissani vaan rentoutua ja olla jonkun kanssa. Onhan mulla täällä nyt Tiia, Janita ja Suski, muitakin joiden kanssa on kiva olla, mutta ei se tahdo riittää. On vähintäänkin kuusi ihmistä, jotka mä haluaisin tavata ja pian, haluaisin halata niitä ja sanoa miten tärkeitä ne mulle on. Ihmisiä, nuoria, ystäviä, jotka on mulle mun koko maailmani, tärkeämpiä ku osaan edes kuvailla.

Mä alan tehdä itelleni takkia 8> Tossa on kässävihkosta löytyvä luonnos. Hyvin tollanen simppeli malli, ei mitään kauluksia tai muuta, kaulaan sitten oikeen kunnon huivi. Ja voihan se vielä muuttua, siihen voi sellasen pienen suikaleen liittää niin ei kaula täysin paljaana kaikesta huolimatta ole. Napituksen laitan kaiketi kummallekin puolelle, mutta kattoo nyt. Haluaisin siitä melko huomaamattoman, tai sitten sellaset isot pyöreet mustat napit. Sellaset ois ihanat, että haluisin sellaset, mut pitää kattoo käytänkö kummiski neppareita. Kangas villakangasta, eli se ei mikään kovin lämmin takki loppujen lopuksi tulis olemaan. Tän takin kanssa mä en ajatellut käytännöllisyyttä, mä haluan tyyliä tällä kertaa. Tyyliä, mikä sopii mulle. Enhän mä nyt tostakaan ihan varma oo mut katotaan miten käy.

Äh. Ihmiset hyvät, mä en todellakaan voi aloittaa uintia. Arvatkaas kahdesti tuntuuko musta nyt helvetilliseltä ja mä uin viimeks maanantaina. Kloori kuivattaa mun ihoa, ihan ku joku psoriasis. Okei, liiottelen. Atopia se on, diagnosoitiin ku olin joku neljä tai sellasta. Mut mä vihaan sitä. Mä vihaan käydä uimassa, mä vihaan Suomen talvea, mä vihaan sitä et vihaan aurinkoa eli en haluu mennä minnekään aurinkoiseen ja lämpimään paikkaan lievittääkseni tätä kylmyyden aiheuttamaa kuivuutta. ÄGH oikeesti, tää melkeen jo sattuu. Sellanen sietämätön pienten muurahaisten armeija kun kipittää sääreäs pitkin, se on melkosen osuva tunne kuvaamaan tätä.

Mun pitäs auttaa Emmaa matikassa. No arvatkaa jaksanko ? Ei liiemmin kiinnosta sen desimaalit, mä oon pulassa todennäköisyyden kanssa. Mä tajuan sen mut en sit tajua laskemista. Alan mä pikkuhiljaa tajuta, mut pikkuhiljaa tosiaan ja maanantaina on se koe. Klassinen ja tilastollinen todennäköisyys ja peräkkäiset tapahtumat eli erittäin pieni koealue, mut ei mun aivoilleni. Mä en osaa matikkaa, se ei ole mun aineeni, mun perusteeni sille et mun matikka oli viime todistuksessa ysi on se et mä en siedä antaa matikan pudota, koska se näyttäis erittäin pahalta mun todistuksessa. Jostakin kumman syystä mä pidän enemmän kemiasta, vaikka se on kamalin aine käytännön kokeiden osalta, mä pelkään niitä, pelkään et joku söhlää hapon tai kaasun kanssa ja PUM. Ei kivaa. Mut teoria sitten, mä tosissani rakastan luetella alkuaineita. Jaloussarja on musta ihana, katotaas osaanko sen vielä, mä pänttäsin sitä jostain kumman syystä koko keskiviikon.

Li K Ba Ca Na Mg Al Zn Cr Fe Co Sn Pb H(2) Cu Hg Ag Au Pt

Siitä puuttuu yks, oon ihan varma siitä. Tai sitten mun matikka on taas pettänyt... NIKKELI. Sontiainen. Ennen tinaa tulee nikkeli. Mä en koskaan muista sitä, on niin vaikee laittaa ... Ni Sn Pb ... En tosissani tajua miten en koskaan muista nikkeliä, mä oon allerginenki sille vielä kaiken päälle, kyllä mun pitäis se osata laittaa mieleeni. Osaan luetella noi kaikki ylläolevat ulkoakin sitten, leveilen tässä taidoillani ku kerranki voin 8) Eli siis litium, kalium, barium, kalsium, natrium, magnesium, alumiini, sinkki, kromi, rauta, koboltti, nikkeli, tina, lyijy, vety, kupari, elohopea, hopea, kulta ja platina. En käyttänyt kirjaa tai muita apuvälineitä, unohdin vaan taas kerran nikkelin sieltä ennen ku tajusin et se tulee koboltin jälkeen.

Tota meiän kemiantunnit nyt sitten on, aika hellpo aihe sinänsä. Kunhan mä vaan oppisin että kumpi aine hapettuu ja kumpi pelkistyy. Oottakaas... Tossa reaktiossa kupari hapettuu ja hopea pelkistyy ? JES, OIKEIN MENI ! Opin sen jo, hyvä minä 8> Enköhän mä onnistu kemian kokeessaki sit ihan hyvin, saan toivottavasti pidettyä sen ysini. Maantiedosta haluaisin kympin taas vaihteeks, viimeks tais olla ysi, mut en tiedä pystynkö siihen. Mut yritän kaikin mahdollisin keinoin.

Eilisyönä purskahdin sitten itkuun. Se ei johtunut siitä, että kuuntelin musaa, joka sai mut haikeelle fiilikselle, vaan siitä et keksin yhden asian. Mitä jos mä tekisin sopimuksen, että saavutettuani jossain kokeessa tietyn tason mä saisin aina lähteä käymään jonkun kaverini luona ? Se olis niin ihanaa, mä olisin niin onnellinen, mutta mitä jos onnistuisin ? Jos vaikka sovittaisiin että enkunkokeesta 10- niin pääsen Kemiin ja sit saisinkin 9½ ? Se pettymys mikä siitä aiheutuisi mulle, se olis niin sietämätön. Sen takia mä aloin itkee. Se olis niin järkyttävän turruttava tunne, se murtaisi mut.

Aamulla mä suutuin pitkästä aikaa ja kunnolla. Mä näin unta et olin koulun salissa ja oli 7.3 ja TH esiinty siellä, mun koulun salissa, ihmisiä oli vaan muutama kymmenen... Ja Essi. Essi astu ovista saliin, mä juoksin halaamaan sitä. Mä halasin sitä, mä sain olla eturivissä sen kanssa, mä sain olla sen lähellä... Kun mä heräsin mä olin taas alkaa itkeä, tuntu niin hirveeltä. Mä haluan olla taas sen kanssa, mä näin sen viimeks kesäkuun viimeisenä päivänä. 134 päivää sitten, jos mä edelleenkään osaan laskea. Osaan, kahdella kerralla sama laskutulos sekä koneella että kännykällä. Sietämätön määrä päiviä, mä vihaan päiviä, jos niitä täytyy katsoa tältä kantilta.

Ikävä. Mä en oo tänään puhunut kenenkään kanssa, koska netti takkuaa, eilenki vaan tekstailtiin Oprin kanssa hetken aikaa. Tän kirjoitettuani mä yritän taas saada mesen toimimaan, toivottavasti onnistusin tällä kertaa. Jos en, mä tekstaan jokaselle ja kysyn ne kysymykset, mä tarvitsen vastaukset ja vien ne huomenna mukanani kouluun. Enempää ette niistä sitten kuulekaan, ainakaan vähään aikaan. Ehkä reilun kuukauden päästä sitten. 8>

Ja btw, mulla on taas lasit. Mä näen ja oon siitä melkosen ilonen. Ei mulla muuta. Nyt lähtee teksti julkasuun ja mä tappeleen mesen kanssa siitä, kumpi meistä on komentaja.

Just gonna stand there
And watch me burn
But that's alright
Because I like
The way it hurts
Just gonna stand there
And hear me cry
But that's alright
Because I love
The way you lie
I love the way you lie
I love the way you lie

Ottaisitko silti minut ?

Vähän hiljaiseloa tässä taas ollut. Mä oon ollut turhan kiireinen ja netti takkuilee edelleen ja ties mitä, mä en pidä tästä ajasta. Äsken iskä alko selittää mulle et meiän talossa ei tällä hetkellä oo muuta lämmitystä ku takka ja se siitä, patterissa ei virtaa mitään ja tälleen. Mun pitäis pitää oveeni auki mut en tasan pidä, mä en jaksa sitä ku ihmiset juoksee sisään ja ulos ja taas. Ja että ne juoksee parvekkeella, äsken sinne rynni kasa porukkaa ja mä en saanu sulkee ovee niin tässähän nyt sitten palelen.

Ei mulla mitään erityistä tässä ole tapahtunut. Samalla lailla ikävöin kavereitani ja haluun pois kaupungista ja lopettaa koulun ja ties mitä muuta. Mä oon alkanu taas kirjoittaa päiväkirjaani oikeen kunnolla, se on positiivinen muutos, mä tykkään kirjoittaa sitä mut joskus on jaksoja kun mitään ei vaan keksi ja se lojuu jossakin odottamassa käyttöaikaansa. Sekin on päälle kaks vuotta ollut käytössä, mä päätin siinä toissakesänä tallentaa yläasteen kirjankansiin, siellä se nyt sitten on. Lähinnä tää aika, ei siellä paljoa koulusta puhuta, paljon muusta kyllä.

Viikko sitten mä sain taas kavereita. Tiia, Janita, Enni ja sen sellaiset, tästä tää taas lähtee. Mä saan jonkinlaista läheisyyttä täällä ja kestän paremmin olla erossa niistä joita kaipaa kaikista eniten. Vielä enemmän mä kaipaan nyt, kun en saa ees meseä toimimaan enkä voi puhua kellekään. Tuntuu pahalta, mut ei maha mitään. Messuissa on kans nyt tullut käytyä, tässä viime sunnuntain jälkeen peräti kolmessa, tänään kahdessa. Kivaa ollut kaikissa, tosin tänä aamuna sain melkosta kritiikkiä katseiden kautta kun menin kirkkoon legginsit, toppi ja hihaton tunika päällä, jolloin mulla tavallaan oli minihame ja hartiat paljaana, mikä ei ole kirkossa suotavaa. Ei kauheen hyvin siis mennyt siltä kannalta.

Kuvia kenties ? Saatatte haluta nähdä tätä viikkoa kuvissa.

Minä tossa torstaiaamuna muistaakseni, oli tylsää ja sitten aloin leikkiä kameralla. Nää pari kuvaa on otettu siskojen huoneessa, koska siellä on kokovartalopeili jota voi käyttää, mun peilini on syvennyksessä jonka edessä on pöytä ja tuoli ja ties mitä, pitäs tehä asialle jotakin mut en tiedä minne tungen mitäkin saadakseni järkevän tuloksen.

Jaa. Tossa tollanen kasvokuvanpoikanen, kenties se jotenkin onnistui. Ite oon siihen suht tyytyväinen, mun silmät näyttää vihreiltä niinku ne todellisuudessa on ja ilme on siedettävä, paljon pahempia kuvia tuli monta kappaletta. Ja mun finnini ei näy tässä, kumpikin kuva on siis täysin muokkaamaton 8>

Oliko mulla lauantaina edes hauskaa ? Samalla kun perheen kuusvuotiasta tyttöä meikattiin halloweenpippaloihin, mä leikin kasvoillani. Oikeastaan vain huulillani, ja hauskaa oli. Käsi vähän tärisi ja pitää opetella tässä hommassa huolellisemmaksi, mutta eihän toi niin paha ole. Hetken aikaa pitää tosin miettiä ennen ku lähen minnekään tollaset huulet naamassa, noi suttaa aika pahasti ja läväri on aika likainen ton jälkeen.

Puhdistus oli oikeestaan helppoa. Mä laitoin alle tummaa pinkkiä, oisin halunnut jotakin lilaa tai sellaista, mutta eihän mulla sellaista ole ja nytkin lainasin siskolta huulipunan. Päälle mustaa kajaalia, siinä se. Hetken aikaa piti tosin hinkata ja laittaa puhdistusainetta että sain kaiken ton pois, mä en halunnut näyttää tota äitille ku se ei välttämättä ois tykänny siitä. Alkanu selittää jotaki ihmeellistä, mähän vaan leikin kasvoillani, siinä kaikki.

Lunta. Nyt meillä on pihalla pienoinen lumipeite, toivon että sitä tulee lisää. Valoa tulee edes vähän ja on kivempi kävellä aamulla pimeässä bussipysäkille kun lumi narskuu jalkojen alla ja saa katsella jälkiä. Alkaa tuntua siltä että maailma on mallillaan. Toisaalta tää meinaa sitä että mä tarvitsen lisää vaatteita... Mutta joo, koitan nähdä asian positiiviset puolet.




Yh, nyt eksyin sitten rippikuvia katselemaan. Mä alan olla sitä mieltä et suoran otsiksen leikkaaminen oli paha virhe, sitä en taida toistaa ainakaan vähään aikaan. Ja mua ei sais kuvata sillon ku oon väsynyt ja kiukkunen, mä yritin sanoa sitä äitille kuvattaessa mut ei, se vaan käski jatkamaan. Ja mä näytän niin järkyttävän isolta tossa, vaikka mä todellisuudessa olen siitä laihempi ku nykyään mä osaan silti näyttää laihemmalta nyt. Eikä valkoinen ole mun värini, toi seittemässä tunnissa sählätty mekko ei ole mun vartalolle sopiva ja sama vika on tossa villatakissa. Hyh, karseita kuvia, kumpa voisin kelata taaksepäin ja olla tollon edes vähän edustavampi.

Nyt alan olla lopettelemassa, selitän enää tän postauksen otsikosta. Joku viksu saattoi jo ymmärtää mistä se tulee. Happoradion Ottaisitko silti minut sai mut tänään ajattelemaan oikein kunnolla. Missä tilanteessa ihminen, joka rakastaa toista sen teoista huolimatta, vielä ottaisi tämän ja rakastaisi kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan ? Mä en osaa selittää sitä, haluan pitää sen tavallaan omana tietonani ja olla kertomatta sitä muille. Se tuntuu niin yksityiseltä.

No, koittelen taas kirjoitella tänne useammin, minkä nyt koulultani ehdin ja kone toimii. Menoista tässä vaiheessa jo sen verran, että 27-28 päivä mä oon taas kerran leirillä. Maata näkyvissä -festarit jäi nyt, mä en ilmoittautunut ajoissa, enkä varmaan olisi ehtinytkään, sen verran kiireinen jo muutenkin olen. Kokeita on tulossa reilut kymmenen kappaletta ainakin arvelujeni mukaan, pitää tehdä se äikän kirjailijaesitelmä valmiiksi ja ehtiä valmistaa luokan joulunäytelmäkin vielä. Plus joululahjat, voi taivas mä oon taas kusessa näiden kaikkien kanssa. Ehkä mä ihan suosiolla laitan koneen pois pariks viikoks, kirjepaperia ja postimerkkejä löytyy sen verran et niilläkin saan pidettyä yhteyden ihmisiin. Kattoo nyt mitä käy.

Time can kill.

Mun oli tässä nyt äkkiä vaan tultava ilmoittamaan, että mä taidan kuolla tässä loppuviikon aikana. Mulla on tällä viikolla jäljellä vielä 12 tuntia koulua, huomenna viis ja perjantaina seittemän, pitäis pakata viikonloppuleiriä varten, tehdä läksyt, kirjoittaa aine ja ties mitä muuta. Ja nyt sitten keskustelin äitin ja iskän kanssa että tästä ei tuu yhtään mitään, mun laseille on tehtävä jotakin. Nää on naarmuilla, toisen linssin pinnoite on vihreä ja toisen violetti ja iskän mielestä näissä on valmistusvirhe pinnan kanssa, en ihan tajunnu mitä se höpisi mut se on sitä mieltä et tää ei käy.

Eli huomenna mennään Outlet Katse Hinnoissa Optiikalle näyttämään lasejani, mä toivon et saatais asia äkkiä hoidettua. Ja et ne ei sit ole niin tyhmiä et ottaa multa nää lasit pois, se on sama ku kuolemantuottamus. Linssien voimakkuudet kun on melkosen isot, mä en nyt tajua tätä korttia missä nää tiedot on, mut toinen on -1,25 ja toinen -1,50 että joo. Mä en näe selkeästi enää siihen puolen metrin päähän eli voitte kuvitella seuraukset jos mut ilman laseja päästettäisiin Tampereen keskustaan... Voi taivas sitä kaaosta, eihän siitä tulis yhtään mitään.

Mutta joo. Mä menen tästä nyt, jos ei vielä nukuta luen tota Zadara, kuninkaan varjo -kirjaa. Mä nyt lainasin sen kun näin, oon pitemmän aikaa katellu kirjakaupassa ja miettiny et otanko. Kirjan kirjoittaja on siis mua vuoden vanhempi tyttö, Fanny Tarujoki, oli kahden vuoden ajan samassa koulussakin mun kanssa ja eilen sen kirjaston pysäkilläkin näin, se oli viime vuonna ysillä mun koulussa. Mä silloin jo aattelin et haluan lukee sen kirjan, mut nyt kun oon sitä lukenu... Tää on jotenkin hämmentävä, mä en saa otetta. Omaperäinen tyyli tästä ainakin musta löytyy ja onhan juoni nyt tähän mennessä toiminut, mut mun on sanottava et mä meinasin alkaa tuhahteleen oikeen kunnolla ku Maya törmäili ihmisiin, se oli jotenkin niin elotonta. Plus että musta tän kerrontatyyli on vähän vaikea, mä joudun välillä lukemaan saman kohdan useaan kertaan tajutakseni sen. Ei tää musta huono ole, mä en vaan ole varma sopiiko tää mulle. Mä taidan ajatella liikaa Häräntappoasetta jonka tossa äsken luin ja yhtä toista kirjaa nimeltään Ennuskivien mahti, kirjoittanut ranskalainen Flavia Bujor. Aloitti kirjoittamisen 12-vuotiaana, mä olin oikeen yllättynyt lukiessani siitä. Yks vanha kaveri lainas sen mulle ala-asteella, pitänee lainata se uudelleen ja katsoa mitä silloin ajattelen. Mä kyllä tykkäsin siitä sillon, mutta saa nähdä miten on nykyään.

Voi apua mun kanssa, huomenna on koulukuvaus ja vaatteet on kattomatta... Noni, nyt menen ja sillä selvä. Buenas noches toda la gente !

Bad day is dark and makes you feel like there's no happiness left anymore.

Eka päivä koulussa kolmeen viikkoon ja heti mä oon taas murtumispisteessä. Mä en pysty siihen, mä en selviä kesäkuuhun asti ja siihen on monta syytä. Ihmiset, ilmapiiri, vaatimukset, ajanpuute, omat henkilökohtaiset ongelmani... Mä en jaksa jotakin koulua kaiken päälle, kun mä tiedän jo mitä haluan ja mitä tarvitsen. Jos mä nyt saisin valita, mä jättäisin melkein jokaisesta aineesta jonkin osa-alueen pois, sellaiset mitä mä en oikeesti tule tarvitsemaan. Mutta ei, en saa.

Viimeiset kaks tuntia oli liikuntaa. Me istuttiin tyttöjen kanssa pukkarissa, mä istuin siellä yksin omassa nurkassani ja seurasin muiden keskustelua. Tuli puhe hiuksista, Maisu tuli mun luo ja sano et mulla on ihanan pitkät hiukset, meidän seitsemäntoista tytön keskuudesta mulla on pisimmät. Lisäksi ne puhui hiusten kunnosta, väristä, suoristamisesta ja vaikka mistä...

Joku sai päähänsä ilmoittaa et ei tajua emoja, ei tykkää niiden hiuksista ja tälläistä. Puhuttiin yhdestä kasiluokkalaisesta Sagasta, joka on niiden puhujien mukaan emo ja jolla joskus on hienot hiukset mut muuten ne on kamalat vaikka tyttö ite nätti onkin. No, hetken aikaa keskustelivat siitä miten rumia emot on, kunnes eräs neropatti keksi huudahtaa:

"Mut ei Riina oo ruma vaik se on emo !"

Mä tajusin mitä se tarkoitti vasta liikkatunnin jälkeen kotimatkalla. Mä ihan tosissani suutuin, parempi et suutuin silloin kuin aiemmin, silloin mä oisin varmaankin lyönyt sitä sääreen sählymailalla kovempaa ja tahallani, mä löin sitä vahingossa sillon ku löin. Kuitenkin, mikä oikeus niillä on luokitella ihmisiä ulkonäön perusteella ? Olenko mä emo sen takia et meikkaan silmäni mustalla ? Miks helkkarissa ne edes välittää mun ulkonäöstäni ?

Mä en tajua tollasia. Jokainen ihminen on oma persoonansa. Ei niiden tarvii välittää siitä miten joku meikkaa silmänsä mustalla, pukeutuu värikkäästi, tykkää pitää kauluspaitoja ja tyllihameita, pukeutuu aina mustaan tai hankkii mustavihreät rastat, mitä väliä sillä on ? Jokanen on just sellanen mikä haluaa, ei niiden tarvii alkaa määritellä ihmisiä ulkonäön perusteella. Sisällä se tärkein on. Mulla ei varsinaisesti ole mitään sitä vastaan, että ihmiselle sanotaan miltä se näyttää. Mut mä vaadin perusteluja. Ja mä vaadin kyseessä olevan ihmisen suostumuksen siihen luokitteluun. Mä en pidä itseni luokittelemisesta mitenkään, varsinkaan jos asiassa käytetään vielä tollaista yleistämistä kuten "kaikki emot on rumia". No ei ole, kukaan mun tiedossani oleva "emo" ei ole ruma.

Olenko mä jotenkin järkyttävän erilaisen näköinen kun tollasena menen kouluun ? Tän näkösenä mä aamulla sinne lähdin, tyylilleni ominaisesti pääosin mustissa. Mustassa, punaisessa ja valkoisessa. Ja voin sanoa et mä en todellakaan pahemmin erotu meidän koulun porukasta tän näköisenä, meiltä löytyy vaikka mitä. Ihmisen kuuluu saada olla omannäkösensä ilman mitään pelkoa siitä et haukutaan tai luokitellaan jotenkin. Mä tiedän etten ole paras esimerkki tästä, mä en uskalla mennä kouluun lempibändini paita päällä, koska pelkään että mua haukutaan. Mutta jos mun ei tarvitsisi pelätä mitään, mä menisin, mä menisin just niinku haluan.

Joku voi kysyä mistä mun pelkoni juontaa. No, kropalla itselläänhän on siihen osansa, mutta on siinä muutakin. Mulle tais jäädä traumat siitä kun menin kouluun vitosella ylläni musta avokauluksinen ja hihoista riekalainen paita, jonka alla mulla oli niskaan sidottava toppi. Mä en ole koskaan ollut pyykkilauta, en ollut silloinkaan, ja siinähän mä sain koko päivän sit kuulla kaula-aukostani jos jonkinmoista moitetta.

Mä olen yliherkkä ulkonäkööni kohdistuvalle kritiikille, mä en kestä sitä. Mä suutuin yhdelle luokkalaiselleni pojalle muutama viikko sitten kun se ilmoitti et mulla on goottihame, mulla oli musta tyllihame ylläni. Mä purskahdin tammikuussa itkuun, kun tulin kouluun ensimmäistä kertaa lasit päässä ja yks mun luokkalainen poika nauro mulle niin että meinas penkiltä tippua. Mä ryntäsin vessaan itkemään.

Seiskalla mun luokalla oli yks jätkä, joka kiusas jokaista tyttöä. Haukku, sorti, mitä tahansa. Mua se satutti fyysisesti. Se löi mua, se tarttu muhun kiinni keskellä koulun käytävää ja tunki käsiään vaikka minne. Mä menetin itsehillintäni sen kanssa tasan kerran, se yritti työntää mut penkiltä alas. Mä pelkäsin halkaisevani pääni lattiaan, joten mä iskin sitä käsissäni olevalla kirjalla päähän. Taru sormusten herrasta yksissä kansissa ei ole mikään pieni opus... En mä sitä satuttanut, mutta se alko selittää mulle jotakin kuraattorille kertomisesta ja siitä et mä en sais koskea siihen. Ja silläkö oli oikeus koskea muhun vastoin mun tahtoani ?

Mun päiväni on kirjaimellisesti pilalla sen takia, että mä ylipäätään menin kouluun tänä aamuna. Mä itkin yhdellä välkällä käytävällä, mä itkin ja mietin karkaamista. Mä harkitsin pummia Järvenpäähän ku Annalla on loma ja sinne mä voisin vielä yrittää muutamalla vaivaisella eurollani... Mä olin monta kertaa lähettämässä tekstaria vaikka kenelle, mä halusin vaan itkeä ja kertoa jollekulle pahasta olostani, mä toivoin että edes joku olisi ollut mun vieressä ja puhunut mulle. Joku, joka oikeesti välittäis. Mä en tuntenut oloani hyväksi liikkatunnilla edes silloin, kun laukaisin maalin ja Jaasu heitti läpyt, mä en tuntenut oloani hyväksi kun mua kannustettiin. Kukaan niistä ei oikeasti tunnu välittävän musta. Ja vielä pahemmalta tuntui kun mun entinen bestani huusi mun nimeä, kannusti. Se sano sen niin tavallisesti, kuin me ei koskaan oltais oltukaan muuta ku luokkakavereita... Yli kolme vuotta ja mä en vieläkään ole päässyt yli. Mä olen saanut poistettua tekstarit kännykästä, siinä kaikki mitä mä oon voinut tehdä. Muu siitä muistuttava tavara on piilossa, mutta valmis esillenostettavaksi.

Mä en ole vielä koskaan ollut tosissani niin surullinen, et en pitkään aikaan ole saanut hymyiltyä aidosti edes vähän. Mä toivon et en koskaan tule kokemaankaan sellaista. Mä pelkään sitä, että kun iskän isä kuolee, mä en hyvin suurella todennäköisyydellä edes yhtä surkeata kyyneltä itke ennen kuin ollaan hautajaisissa, siellä itku tulee pelkästään siitä tunnelmasta. Mulle se mies on hirviö, mä en voi antaa sen tekoja anteeksi. Se ei ole tehnyt mulle mitään, mutta muille se on tehnyt. Mun ei kuuluisi edes tietää niistä, mä en saisi tietää niistä, ja silti mä tiedän. Yhden ainoan erheen takia mä tiedän. Enkä voi unohtaa.

Se kai alkaisi olla siinä. Mä olen purkanut tarpeeksi pahaa oloani, ilmaissut ajatuksiani. Olo alkaa olla jo vähän kevyempi. Mua ärsyttää se et en halua puhua kellekään. Tällä hetkellä mä haluan vaan olla itsekseni ja rauhassa. Toki jos saisin fyysisesti olla jonkun kanssa samassa tilassa, silloin olisi eri asia, mutta nyt mä haluan vain istua tässä hiljaa ja miettiä asioita. Niin kauan että tosissani rauhoitun ja pystyn jo hymyilemään kunnolla.

Under the surface.

Mä tässä pakkasin koululaukkuani huomista varten ja aloin miettiä että mitä musta näkee mun laukkuni sisällön perusteella. Nyt mä sitten kuvasin laukkuni ja päätin laittaa tähän kuvat ja vähän selkeyttää sitä, miten mua voi laukun avulla tulkita. Tässä on siis mun normaalin koulupäivän laukun sisältö, kaikki mitä mä pakkaan ennen kouluun lähtöäni ja mitä mä tarvitsen siellä. Tai no tarvitsen, henkistä tukea näistäkin osa meinaa.

No, ensinnäkin mun laukkuni. Teknisesti ottaen mun serkkuni vanhat housut ja mun entisen laukkuni olkahihna. Siinä se on täyteen pakattuna, pullistellen ja väliaikahuoltoa vailla, mun olis viisainta vetää taas uudet tikit saumoihin ja muualle. Mutta kyllähän se vielä voi odottaa, mä havahdun laukkuni kärsimyksiin kaiketi taas vasta siinä vaiheessa, kun se kirjaimellisesti räjähtää Hämeenkadulle. Oli se mukavaa kevättalvella alkaa kerätä laukkuaan pääkadun ihmisvilinän seassa, kun bussiinkin oli kiire...
Kuten joku voi huomata, pinssien ja enkelinsiipiheijastimen lisäksi tossa on hakaneuloja. Ne on kivoja, niillä saa pelastettua katkenneen sauman ja korjattua vaikka mitä, plus että ne saa korviinkin killumaan. Oikeen kivoja ovat korvissa, mä tykkään laittaa niitä rei'istä läpi.

Sitten toi etutaskun sisältö. Tampereella kun asun ja koulua käyn, TKL'n bussiaikataulut on ehdoton vaatimus. Mä en selviäisi ilman sitä, vaikka mun käyttämien bussilinjojen aikataulut on aika selvät ja muistissa. Mutta aina sitä tulee niitä hetkiä kun ei tiedäkään millä bussilla pääsee minnekin ja missä pitää olla ja milloin, silloin tää kirjanen on kultainen apu. Lisäksi tarviin kalenterin, se on aika... erikoinen mulle, sain sen naapurinrouvalta ja vanhalta perhetutulta synttärilahjaksi. Tykkään siitä kyllä erittäin paljon, se on piristävä väriläiskä, entinen kalenterini oli musta ja aika tylsä, jos saan sanoa. Ja totta kai täytyy vielä olla avaimetkin, ja avainketjun on oltava omannäköinen 8> Siinä on sininen vilkkuvalokin mukana, se on kätevä pimeällä.

Sitten samaisessa etutaskussa sijaitsee mun lompakkoni. Sain sen tossa vuoden 2009 elokuun tienoilla, siitä asti on sama ollut käytössä. Vähän rispaantunut se jo on, saa nähdä missä vaiheessa se räjähtää, mutta viimeiseen asti sitä näillä näkymin käytän. Taskuun oli pakko laittaa kuva maailman rakkaimmasta bändistä, ja piti oikein päällystääkin se vielä kontaktimuovilla ennen sitä. Ja sitten on vielä noita pinnejä, sekoan ilman niitä, pahana hiuspäivänä pinnit pelastaa mut. Mä tungen niitä päähäni niin paljon ku sielu sietää, mä en kestä jos mulla ei ole vähintään viittä pinniä päässä silloin, kun niitä tarvitsen. Onhan se sitten kiva alkaa räpeltää niitä pois hiuksista...

Lompakkoni uudelleen ja mun koulupäiväni olennaisimpia esineitä, bussikortti. Ilman tota mä ihan tosissani kuolisin, yhden matkan hinta on 2,50 ja ei mulla sellaisia rahoja ole, kyyti kaupunkiin ja takaisin päivässä viis euroa on aivan liikaa. Ei tule yhtään mitään, viikossakin menis jo 25 euroa, järjetön hinta ! Ihan järjetön, toi on siis ehdoton väline tässä kaupungissa elämiselle. Ilmaiset koulumatkat + kaks vaihtoa koulumatkoihin, kumpaankin siis yks, tai kaks toiseen jos tilanne niin vaatii, pitää tosin ehtiä leimata kortti 60 minuutin sisällä ensimmäisestä leimauksesta. Ja kortti on toki tuunattava omannäköisekseen, nyt se on taatusti omaperäinen ja mun omani. Tunnistaa helpommin jos hukkaa.

Penaali ja meikit, mustassa siis kynät ja kuviollisessa meikit sun muut. Meikkipussi on täynnä sälää, siellä on kyniä, neuloja, lankaa, sakset, vaikka mitä, sen avulla pitää selvitä monessa paikassa. Penaalissa sitten on vaan kirjoitusvälineitä, viivottimia, pari tussia, teroitin ja sellaista, ei siellä ole mitään ylimääräistä. Kevytkin se on, viime vuonna mun penaalini oli kuin tiiliskivi kun tungin sinne kaiken. Sekin muuten on tehty serkun vanhoista housuista, samoista kuin laukku, meikkipussin sain siskolta.

Ihana maanantaipäivä. No ei. Seittemän tuntia, enkkua, äikkää, matikkaa kaks tuntia ja ruotsia.Päivä lopetetaan kahden tunnin liikalla. Mä en pidä päivästä ollenkaan, mutta oon kiitollinen että liikunta on iltapäivällä. Mä vihaan liikuntaa aamulla tai keskellä päivää, se on järkyttävää. Iltapäivällä sen kestää hyvin, pääsee liikasta suoraan kotiin eikä tarvitse mennä kouluun takaisin niin järkyttävän näköisenä että huhhuh. Kolmosjaksossa meneekin sitten huonommin, liikunta on muistaakseni maanantaiaamuna, aamulla kuitenkin, ja siinä mulla vasta hermot meneekin. Oon melkeinpä onnellinen että joulukuussa on tanssia, ei meillä ehdi olemaankaan kuin kaksi liikuntatuntia siinä. Toivottavasti kumpikin on tanssia, se ei oo niin paha kuin vaikka joku kuntotesti.

Luonnosvihkoja. Toinen piirustukseen ja toinen kirjoittamiseen. Valkoisen teki mun kuvisopettajani akatemiassa, se päätti et nyt tehdään teille vihot ja niinhän se tekikin. Meidän piti ite koristella kannet, mut kuten näette, mulla jäi vähän vaiheeseen. Ei vaan keksi muuta, mä sitä paitsi tykkään tollasesta pienestä ja spontaanista piperryksestä. Kirjoitusvihko on vähän kärsinyt ja kohta pitää uusi hommata, se alkaa olla jokseenkin täynnä tekstejä.

Sitten me päästiinkin takataskuun, edelliset tavarat oli siis keskimmäisestä ja isosta taskusta, oikeastaan siitä laukusta itsestään. Sieltä löytyy siis harja, kännykkä, Creative, huulirasva ja kangaskassi just niiden räjähtämisien varalta. Sateenvarjo on oikeastaan aika keskimmäisessä ja isoimmassa taskussa, mutta nyt mä vaan laitoin sen tähän kun se sopi siihen.

Ja lopuksi koko laukkuni sisältö siihen yhteen kasaan koottuna. Ei toi mikään iso laukku ole ja mä tarvitsen kipeästi isompaa, tonne ei mahdu piirroskansiota, keskeneräistä neuletta, paria kirjaa, muutamaa vaihtopipoa eikä edes mahdollisia eväitä, aina täytyy ottaa toinen kassi tai laukku mukaan muille tavaroille. Mä en pahemmin pidä tästä, mutta eipä mahda muutakaan, mä en tahdo löytää mistään riittävän isoa laukkua enkä saa itse tehtyä kyllin kestävää isoa laukkua, meidän kone on mun ompelemisia vastaan, neulat vaan katkeilee ja iskä suuttuu mulle. Ja koulussa haluan käyttää aikaa muuhun, mun kallisarvoiset kaks viikkotuntia tekstiiliä täytyy käyttää muuten kuin materiaaleja vertaamalla ja ompelemalla laukkua. On muuten melkonen taitolaji tunkea kaikki toi tavara tonne järjestelmällisesti ja oikein, mä tulen hulluksi jos kaikki ei ole kuten pitää. Mä vihaan sitä kun etsin jotakin ja sitten en löydäkään sitä sieltä mistä etsin. Ja kaiken lisäksi laukku painaa aika ihanasti, se tekee aika lailla ilkeitä hartioille ja niskalle. Jos mulla on viittä lukuainetta päivässä mun on pakko pakata kirjat kahteen laukkuun, koska muuten mä en selviä edes koululle asti. Siinähän sit menet ympäriinsä kahden laukun kanssa...

Nyt menen hakemaan vähän kontaktimuovia, päällystän lukkarin, katson huomiselle vaatteita ja mietin mitä kaikkea sitä tuleekaan hiuksille ja naamavärkille tehtyä. Kauhee stressi tänään heti aamusta, näin unta et kaikki meni pieleen, nukuin pommiin enkä saanut mitään tehtyä ja sitten en ehtinyt minnekään... Heräsin aika järkyttyneenä, kieriskelin hetken ja menin vessaan pesemään naamani, sen jälkeen yritin nukahtaa uudelleen mut eihän siitä mitään tullut. Ihanaa kun en saa nukuttua, joka aamu oon nyt heränny kauheen aikaisin ja sekopäisenä unistani. Pelottavaa.