I don't wanna be hanging by the neck before an audience of death.

Don't mind us we're just spilling our guts
If this is love I don't wanna be loved
You pollute the room with a filthy tongue
Watch me choke it down so I can throw it up

Nyt ei biisi kerro fiiliksestä, kunhan sattuu soimaan. Ihan vaan sattumalta nappasin biisin, kuulostaa kiinnostavalta. Okei, siinä on Craig.. Siinä syy miks ylipäätään laitoin sen soimaan, mut en pahemmin tykkää sen osista biisissä. Itse bändi kuulostaa paremmalta.

MUTTA. Ei pitäny siitä puhua mitään. Lähtevien tanssit on ohi, mä oon vielä hengissä. Oon tänään juoksennellu paniikissa ympäri koulua, meinannu alkaa itkee, suunnitellu lukitsevani itteni vessaan ja yrittäny turruttaa itteni Buranaa vetämällä, mutta mä tanssin. Se oli nopeesti ohi ja meni ihan hyvin, Artturi oli niin hermona et sen käsi täris mun selkää vasten, mut ei se mitään, se veti hyvin. Kun päästiin salista pihalle juostiin kaikki suunnilleen sata ysiä ulos ovesta, jätkä otti paitoja pois ja joo.. Meillä hajos ilmastointi ihan kunnolla, siellä meinas tukehtua ja sen näki niistä jätkistä. Yhenkin paita oli yltäpäältä hiessä, varsin ihana näky.

Otettiin luokkakuvia ja sit yhteiskuva meistä tytöistä. Mulle tuli hyvä olo siinä, mä oon loppujen lopuks osa luokkaa, mua ei jätetä kokonaan pois. Meinasin taas tänään alkaa itkeä. Meinaan koko ajan alkaa itkeä kun ajattelenkin että tässä on enää neljä päivää, se on kauheeta. Oikeesti. Yheksän pitkää vuotta on vaihtunu neljäks pieneks päiväks... Järkyttävää. Alkaa taas itkettää. Mut se lohduttaa, et jos alan itkee lauantaina, muutkin alkaa. Ne sano niin ja mä uskon siihen. Kyllä me varmasti itketään kaikki, edes pari pientä kyyneltä. Ja jos mä en itke, mulla on ainakin piirrettynä mustia kyyneliä poskilleni.

Sellasta tänään. Nyt lähtee hiukset. En ees tiä mitä haluan tai mitä aion, mä vaan meen ja leikkaan. Latvat on niin kuolleet et ei tästä tuu enää mitään. Värjään sit parin viikon päästä, pitää se väriki päättää. Tai sit vaan ostan spontaanisti värin ja heitän päähäni ennen ku ehdin katua. Semmonen on hauskaa, mun elämä kaipaa lisää spontaaniutta.

Oh shit. Mulla ja Oprilla on synttärit muutes viikon päästä. Kattoo ny mitä keksin. Ihmiset varmaan kattoo mua ku hullua jos alan siellä leirillä laulamaan, mut hei.. Nyt tuliki muuten sellanen idea et en todellakaan jätä toteuttamatta. Whih, näettepä, tai kuulettepa sitten. *itsetyytyväinen virne*

Take me away, let's get out of this town.

You're all that I have
And all to hold on to
You carry me on

Haluun vaan sanoa et Opri on ihana ihminen ja rakastan sitä koko sydämestäni.
Haluun kaikkien tietävän et mä oon melkeen unohtanu sen elämän mikä mulla oli ennen Annaa.
Haluun kertoa, että mä kaipaan pientä nemostelijaani enemmän kun oman terveyteni kannalta ois järkevää.

Tonight we're alive for the very first time.

I think you should burn in hell.

Mulla on säälittävä olo. Yksinäinen. Tää on oikeesti tyhmää. Ihan ok ilta, mut... Nii. Ihan kiva. Yksinäinen. Ei mulla ole mitään sitä vastaan et ihmiset on kiinni toisissaan ja on onnellisia. Mutta kun mä en kestä katsoa sitä montaa tuntia putkeen. Mä en kestä katsoa sitä.

Ja kaikki saa nyt sit toivoa et mä muistan aamulla hienotunteisuuden ja vaihdan lakanat. Aukku tulee ja mä en todellakaan halua muistuttaa sitä mistään. Vähintäänkin tyynyliina lentää helvettiin. Vihkot ja tekstit pois, kankaat ja muut piiloon, pyykit pois. Sit nopee siivous et pääsen pölystä eroon ja sit peittoja, villatakkeja, sukkia, pipoja, lapasia ja kaikki mahollinen kaappiin valmiiks, varmaan mennään taas parvekkeelle istuskeleen. Mä oon itsekäs, mut haluisin et Roosa pysys poissa, edes hetken aikaa. Mä haluaisin puhua, selittää.

Haluun itkee. Mut ei oo kyyneleitä joita itkee. Täällä on kylmä ja ahdistava olla.
Mä vihaan tätä paikkaa.

Cause love's such an old fashioned word
And love dares you to care
For the people on the edge of the night
And love dares you to change our ways
Of caring about ourselves

Everybody is gone.

En mä pelkää olla täällä yksin.
Musta on kiva olla yksin ja vaan olla rauhassa, kerrankin niin ettei kukaan melua.
Mutta mä pelkään sitä, kun mulla ei ole mitään tietoa siitä, missä muut on.

Mua pelottaa.

Singing.

Lauloin tänään kirkossa mikkiin. En yksin, mut kumminki mikkiin. Olin siinä harkoissa kyllä ihan paniikissa et ei heleveta, mähän en yli sadan ihmisen edessä mikkiin laula, mut sit Olga tuli nii mä jaoin mikin sen kaa ja Monalisa oli sit ainoa omaan mikkiin laulava. Sehän sit tosiaan osaa laulaa, asiasta ei keskustella. Ihailen sitä miten se pystyy laulamaan niin korkeelta ja esiintymään.

Mulla on nyt sit isosen paperit takataskussa. *ylpeä virne* Oon oikeesti aika ylpee siitä. Mä sain todistuksen, olen leirillä isosena. Syksyllä oli vielä sellanen fiilis et en pääsis, ei oo aikaa ja kumminki on mua parempia tyyppejä isosen tehtäviin. Tässä sitä kumminki ollaan, kahen viikon päästä juoksentelen ympäri kämppää ja kiljun ja revin hiukset päästä pakatessani kamoja. Jännittää, mut meillä on mahtava porukka, ihan varmasti saadaan upee viikko aikaseks. Halko heiluu viikon aikana, mulla saattaa ääni ja jalat mennä ja ihmiset kattoo silleen "O________O"-ilmeellä. Whih, en sano enempää, mut naurattaa jo ajatuski tosta. 8D

Njaah. Takkiesitelmän tässä vielä säädän nopeasti. Kuva ja teksti kuntoon ja se on siinä, huomenna vien sen Miialle ja tadaa, peruskoulun hommat hoidossa. Paitti ne tanssit. Tosissaan pelottaa. Roosan luokka istuu päivänavauksessa meiän luokan eessä, Roosa sit sattu oleen Artturin ja Ronin edessä ja jätkät kuulemma keskusteli musta siinä. Että voi kun kiva, jompikumpi mut sit ottaa parikseen. Mä oon luvannu ja vannonu itelleni olevani kiltti ihminen, mä suostun tanssimaan sen kanssa joka ensimmäisenä pyytää. Tietysti on se yks poikkeus, jota mä en ota viidestä miljoonastakaan, jonnekin se raja on vedettävä.

Mekko kesken. Ei oo kaavoja, ei mielikuvaa siitä mitä haluan, ei mitään. Tosi pelottavaa, haluaisin sen jo olevan valmis. Apua. Ehkä mä jotain täältä löydän, kohta alan säätään sitä sitten. Kyl tää tästä, ei oo vielä mitään hätää. Sit täytyy tehä japaninläksyt ja kuunnella muutama kappale muutamaan kertaan. Opiskelu lähteny ihan hyvin käyntiin, vauhtiahan on melkosesti ja mä osaan jo teoriassa numerot nollasta vähintäänkin tuhanteen, mutten siis käytännössä osaa. Sitä on vähän jännä selittää. Mut silleen kuitenki.

Jah. Oon muutenki aika ylpee itestäni. Ei reaktiota. Vähän hymyilin, vähän poltteli tuolla takaraivossa, vähän tunsin huonoa oloa, muttei mitään muuta. Melko ongelmatonta siis. Et ei siinä sit mitään. Jatkan samaan malliin nii eiköhän se siitä sit pikkuhiljaa. Ainaki toivon mukaan.

Ja Blessed With A Curse on soinu koko ajan taas. En tiä, mä vaan rakastuin. En mä muuten ois, mut Opri. Kiellän ihmisiä enää puhumasta biiseistä, aina käy tällee. Sekoan ja sit hupsista, biisi pamahtaa soitetuimmaks. Tosin mä nostin taas The Ghost Of Youn ykköseks, nyt sillä ei vaan oo sitä viidensadan toistokerran etumatkaa, nyt on vaan sellanen parikymmentä. Juuh.

Now I wish I could breathe.

Se meni hyvin. Ei tehnyt pahaa, ei mitään. Lähinnä muiden reaktiot sitten, ne siinä häiritti. Liikaa katseita ja vihjauksia, mutta no.. Ehkä ne joskus loppuu.

Ja mä oon taas poikki. Herätys soi puol tuntia sitten, vartin yli kuus. Onko se liikaa vaadittu jos pyydän että saisin nukkua? Just nyt oon suht virkeenä, mut se sängystä nouseminen oli hirveetä, hyvä kun en itkeen alkanu. Ja Elmerinki herätin tässä, sanoin sille et mee takas nukkuun, se sit menikin. Joo, Rajala on kiva paikka ja tälleen, mut silti ois kiva saada vähän nukuttuakin.

Ja huomisen aikataulut aikastu. Mikäs siinä, pitää mennä kirkolle puol kymmeneks. Pääsen laulamaan kuoroon. Mä en oo koskaan ollu siinä mukana, se kootaan aina halukkaista tämmösiä tilaisuuksia varten, on se ihan kivaa kans. Bändiki on kiva, pääsen taas testaamaan itseäni sen kaa.

Koitan sit illemmalla siirtää muutaman kuvan kännykästä koneelle. Taas yks uus tuherrus, Mikey, oon saanu sille kasvot mut puuttuu leuka ja otsa ja se on raivostuttavaa, en osaa piirtää enempää. Eilen sain kolmessa tunnissa aikaan silmät, nenän, suun ja posken, en muuta. Koitan tänään jatkaa. Mua vaan ärsytti ku kaikki sano et se on hieno, mut ku se ei ole. Ärgh.

Rosvosin Metson Narutot. Kuus kappaletta ku ne oli niin siistissä rivissä. Mulla oli tylsää ja en oo koskaan lukenu sitä, nii ajattelin et otan ny jotain lukemista ku kumminki piti puoltoista tuntia istua kirkonpuistossa. Stalkkasin kyllä tykkiläisiä puolet siitä ajasta, mutta no, tuli siinä luettua eka ja pätkä tokaa osaa.

Nyt meen vetään paitaa päälle ja syömään, morjensta.

Too much.

Mua väsyttää. Oon ihan poikki. Mua ei saa enää aamulla ylös sängystä sillon ku pitäs. Nukahdan aina uudelleen. Mun on pakko siirtää herätystä koko ajan aikasemmaks et ehdin nouseen. Mä nään liikaa unia, mä en ymmärrä mistä ne tulee, ne on outoja ja ne ei anna rauhaa nukkua. Ja mulla on tapana herätä unen jälkeen.

Koulu ohi. Kaikki kokeet pidetty, esitelmät kanssa. Se takkiesitelmä ny vielä on mut varmaan mä vaan palautan sen, ei me ehitä muuta. Ja tänään pitää viedä näyttelykamat kouluun, tekstiilikurssilaiset teki näyttelynsä ja multa lähtee sinne laukku, pari paitaa ja neule. Mun pitäs tehä se mekkoni. Nyt on valmiina vaan tyllihame, enkä ees oo varma laitanko sitä. Täytyy mennä ostaan lankaa.

Huomenna minileiri, sunnuntaina kirkkoon ja koulutukseen, maanantaina japania, keskiviikkona vanhempainiltaan esittäytymään leiriläisten vanhemmille, torstaina japania, perjantai on auki ja lauantaina konsertti Pakkahuoneella... En jaksas, mut pakko mennä. Haluun vaan et tää loppuu äkkiä. Mä oon tehny koko lukuvuoden taas töitä ja saanu kaiken kunnialla päätökseen, oon tyytyväinen ja haluun levätä. Miksen mä saa aikaa edes siihen?

Pitäs jäädä kotiin joku aamu. Mut en uskalla. En voi jäädä japanista pois, äiti sais hepulin eikä päästäs mua iltapäivällä minnekään jos aamulla oon jääny kotiin. Keskiviikkosin on se vanhempainilta ja yks japanintunti helatorstain takia. Tiistaina on mun lempiopettajan pitämä tunti, en haluu olla pois ja sitäki on vaan kerta jäljellä. Perjantaisin on sössöt, mä kuolen ellen tapaa ihmisiä. Ärsyttää, nytki meinaan nukahtaa tähän suoraan mut en saa.

Meen pukeen loput vaatteet päälle. Mulla on helvetillinen ikävä ihmisiä taas, enkä mä tiedä mitä mun pitää tehdä et pääsen Kemiin ja Joensuuhun. Meen elokuussa lastenleirilleki, kattoo sit miten pystyn.. Onhan pikkulapset ihania mut mun pitää saada nukuttua kunnolla ennen sitä. Saan passin kolmas päivä, äiti kyl ottaa sen itelleen koska noi keksi et mä karkaan heti jos saan sen, mikä kyl on täysin totta. Helkkari, tässä taas nähdään tää luottamuksen määrä. Mun kynnys karata on melkosen korkeella, en mä ihan pienestä karkaa, vasta sit ku siihen on hyvät olosuhteet ja syyt ja alibit. Mä vaikka poljen pyörällä pois täältä jos on tarvis, mä tiedän onnistuvani siinä kun vähän reenaan.

Ei oikeesti, mitä mä selitän. Yhtä järkevää tekstiä ku mun unessa ollu yheksänmetrinen mato ja etusormenmittaset keijut tunnelissa. Tänään on kevätjuhla sössössä, on pakko mennä sinne et nään ihmisiä ja pääsen testaan yhtä juttua. Tapan itteni jos se ei toimi. Toivottavasti Jani on siellä, haluun kuulla sen puhuvan. Ja Lassi, Sannin, Karon, Eeron ja Tarun on pakko olla siellä. Vähintäänki Lassin, Sannin ja Tarun.

Menee järki.

I used to smile for you.

"Sää päästät Hilman sinne suihkuun etkä huuda sille."
"Ei mulla oo mitään syytä huutaa sille."
"Sä huudat jo."
"Mä huudan sulle koska toi on ihan helvetin ärsyttävää."
"Mä en lähde tästä pois ennen ku sä rauhotut."
"Vittu mä rauhottusin jos sä menisit pois."
"Mä pysyn tässä koska sä alotit tän."
"No minkä helvetin takia sun pitää sit jatkaa sitä?"

Varmaan eka kerta ku sain iskän hiljaseks. Se laitto oven kii, mä aloin itkee, Hilma kävi suihkussa hiljaa ja suunnilleen juoksi pois. Mä en tykkää huutaa noille, siitä seuraa aina paska olo. Aina mä oon se joka alkaa itkee, sulkeutuu huoneeseensa ja tuntee olonsa paskaks tuntikausia enkä pysty ottaan kontaktia ihmisiin. Jos joku tulee pyytämään multa anteeks, mä vaan huudan sille, koska en oo ite valmis puhumaan kellekään kasvotusten. Siitä seuraa sit vaan lisää pahaa mieltä ja entistä paskempi olo mulle.

Meiän perheessä reaktiot ristiriitatilanteissa on kauheen erilaisia. Äiti huutaa ja mököttää vähintäänkin viikon ajan, sille ei voi puhua sillon. Iskä räjähtää tosissaan, mutta se rauhottuu alle viidessä minuutissa. Hilma alkaa välittömästi itkeä eikä sitä saa hiljaseks pitkään aikaan. Elmeri kiroaa, haukkuu ja huutaa kaikille, hakkaa ja paiskoo tavaroita. Emma on ehkä helpoin tapaus, se ärtyy herkästi mut unohtaa melkeenpä vielä herkemmin, eikä koskaan tosissaan suutu. Roosa ei sano mitään, se vaan sulkeutuu huoneeseensa ja tulee puhumaan sit ku on rauhottunu, ei sano sanaakaan syistä, se on ku mitään ei ois koskaan tapahtunutkaan. Mä huudan, itken ja pakenen tilannetta, mä en pysty käsittelemään sitä mitenkään muuten.

Mua tosissaan inhottaa asua perheessä, jossa on niin monta erilaista ihmistä. Eri asia olis, jos mä voisin vaan häipyä vaikka naapuriin puhumaan kaverille, sellaselle johon oikeesti luotan ja jota en näe vain muutamaa kertaa vuodessa. Semmosia ei kuitenkaan asu täällä, lähimmät ihmiset täällä on Janita, Tiia, Suski ja semmoset. Ja niitäkin nään sen kerran viikossa. Mä en jaksa puhua koneen kautta, koska se tosissaan turhauttaa mua. Mulle tulee paha olo kun ajattelen, että vaikka puhunkin jollekulle tosi tärkeälle ihmiselle, se on satojen kilometrien päässä musta ja mä en voi mitenkään koskettaa sitä. Se sattuu.

Mä olen taas turhautunut itteeni. Muihin täällä. Ipanat kiljuu ja tappelee seinien takana, mä en halua laittaa kajareita täysille, koska sit mulle tullaan valittaan, mä alan huutaa ja itken loppuillan, koska inhoan itteäni huutamisen takia. Inhoanhan mä itteäni muutenkin, mutta se tuntuu pahemmalta sillon, kun kanavoin tunteet omasta itsestäni johonkin toiseen. Mun pitäs keksiä jokin järkevä keino kanavoida tunteitani, mut en keksi sellasta. Kirjottaminen on yks, mutta sillä on ikävä tapa lietsoa mut epätoivoisemmaks. Ja jos mä tuun jo valmiiks turhautuneena ja itseni arvottomaks tuntien epätoivoseks, siitä ei todellakaan seuraa mitään hyvää. Siitä on jo vähän liiankin paljon todisteita näkyvissä.

Väsyttää. Ja itken edelleen. Eilisyönä purskahdin itkuun kun katsoin The Ghost Of Youn. Ja tänään en oo kuunnellut mitään muuta biisiä. Mulla on järjetön ikävä ihmisiä lähelläni, mä haluan vaan pakata kamat ja hypätä junaan, lähteä pois täältä. Mä haluan palata siihen epätodelliselta tuntuvaan todellisuuteeni, josta mä näin toissayönä untakin. Mä vain hyppäsin junaan ja seuraavassa hetkessä olin Oprin ja Olkan luona, aamulla mä tunsin itseni kuolleeksi. Ja mä vihaan sitä, että mä kuvittelin sen unen. Se ei ollut totta, ja se sattuu. Sattuu se, että samassa unessa mä olin Annan ja Saran kanssa, sattuu se, että mä näen unia, joissa mä oon Essin kanssa. Joka saamarin kerta kun mä herään, mä joudun vaan toteamaan ettei se taaskaan ole totta, mä makaan yksin omassa sängyssäni oman hajuni ympäröimänä. Hajun, jota mä en edes huomaa.

Hajut, äänet, hymyt, kosketukset. Mä rakastan sitä, kun tunnistan jonkin tutun hajun. Mä rakastan sitä, kun kuulen tutun äänen korvissani. Mä rakastan sitä, kun jo kaukaa erotan tutun hymyn ja saan vastata siihen, vaikka inhoan omaa hymyäni. Mä rakastan sitä, kun tunnen toisen kosketuksen, saan tuntea, että se on siinä oikeasti, mä en kosketa tyhjyyttä. Samalla mä vihaan kaikkea tota. Mä vihaan sitä, kun tunnistan hajun, ja se on vanha. Ihminen, josta se haju on peräisin, ei ole täällä. Monta kertaa sen jälkeen, kun Aukku on lähtenyt täältä, mä oon vain itkenyt tyynyyn, jolla se on nukkunut, koska siinä on edelleen haju. Mä itken, kun muistelen Oprin hajua. Mun vatsaan sattuu, kun muistan tutun äänen, viime tiistaina olin alkaa itkeä kivusta ajatellessani Oprin ääntä. Hymyt, joita mä nään mielessäni, saa mun silmät vuotamaan ikävästä. Mä saatan katsoa hymyilevän ihmisen kuvaa koneen tai kännykän näytöllä, silittää sitä ja tuntea pohjatonta tyhjyyttä. Ja kosketus. Muisto siitä, miten joku kietoo kädet mun ympärille halatakseen mua, muisto siitä, miten mä pidän jotakuta kädestä. Yks pahimpia.

Mä oon menettänyt uskon itseeni. Taas kerran. Mä päätin unohtaa, enkä oo vielä katunut sitä. Tietysti mä kaipaan sitä, kun sain katsoa sen hymyä, tietysti mä kaipaan sitä, kun se halas mua. Kun se nauratti mua. Silti mä päätin unohtaa. Mä en halua jatkaa sitä enää, koska mä vaan satutan itseäni sillä. Vaikka mä oon masokistinen, mä en tahdo jatkaa sellasta, minkä muut näkee niin selvästi. Mä en tahdo enää kuulla sitä, kun mulle sanotaan, miten mä muka oon luonnollinen sen seurassa. En ole, joka kerta mä kuolen sisältä vähän enemmän, kun tajuan, ettei se onnistu. Mä muistan kun sanoin, että mä luovutan herkästi, mä en jaksa taistella sellaisesta. Mulle sanottiin, et se on käsittämätöntä, et ite ei pystyis semmoseen. En mäkään siihen pysty, mutta mä en halua yrittää tehdä toisen onnesta hankalampaa. Tiedän kuitenkin, et en koskaan pääsis sen paikalle.

Mä haluan pois täältä. Mä haluan pois, ennen ku romutan toisten elämän täydellisesti. Mä en osaa salata asioita, en oo koskaan osannut. Aina mun on pakko kertoa oma salaisuuteni jollekulle, vaikka mä tiedän että en sais. Mä luotan ihmisiin liikaa. Oon aina luottanu ja luotan edelleen. Ja tieto siitä, että muhun luotetaan.. Ei muhun sais. Mä en ole luotettava, kun puhutaan siitä mitä mä saan ja mitä mä en saa tehdä.

Laukku kasaan, vaatteet, kirja käteen. Mä tiedän et en saa nukuttua kunnolla ja nukahdan aamulla taas bussiin, mut ei voi muutakaan. Mä haluan jo sinne leirille, mä tarvitsen sitä, mä tarvitsen sitä niinku tarvitsin sitä viime vuonna, jollon se pelasti mut. Toisaalta, niin kauan ku tiedän että se leiri on tulossa, mä voin sanoa olevani luotettava edes jossain suhteessa. Heti kun se on ohi, musta ei voi sanoa mitään varmaa. Ja mä oon niin vitun pahoillani siitä.

So wrap your arms around me, and leave me on my own.

Take back every word I've said, ever said to you.
Take back every word I've said, every word I've said.
Take back every word I've said, ever said to you.

Tänään meillä on tämmöinen päivä. Mä oon ollu pirtee ja iloinen suurimman osan päivää, mitä nyt aamulla olin sellanen ku yleensäki oon aamusin, vähän kärttynen ja sanon mitä sylki suuhun tuo, kun taas tuli vähän nukahdettua kellonsoiton jälkeen, ja velipoika se sai kohtauksen ku nukku pommiin, istu mököttämässä sängyllään ja valitti et kukaan ei oo herättäny ja koulu alkaa kahenkymmenenviiden minuutin päästä. No anteeks, mulla on aamusin vähän tärkeämpääkin tekemistä ku herättää kymmenvuotias, jonka kyllä pitäs jo osata ite herätä aamusin. Mä heräsin aina aikasin ku olin pieni, vähän ennen iskääkin. Istuin olkkarissa kun iskä lähti töihin. Voi niitä aikoja, sillon mä vaan nousin aamulla, söin, katoin vähän telkkaria ja kävelin kouluun. Asuttiin rivitalossa ja meitä oli viis. Siskojen kaa ikävöidään niitä aikoja usein. Ei sillä et me ei haluttais noita kahta pienempää, mut jotenki ois yksinkertasempaa olla pienempi perhe. Ja asua muualla.

Röhjötän taas lattialla. Keskellä kaikkea. En jaksa mennä suihkuun, en varmaan jaksa naamaanikaan mennä peseen. Jotenki tuntuu et en kumminkaa pahemmin nuku tänä yönä. Oon odottanu viikonloppua, ajattelin vielä aamulla et tuun kotiin ja mätkähdän sänkyyn, nukun pitkään. Mut ei, en mä vaan jaksa. On lukemista. Ruotsia idiooteille. Ihan jännä kirja. Bleachin luin eilen pienessä hetkessä, palautin sen tänään. Oli aika tylsä, en jaksanu keskittyä ja se piirrosjälki, hyh. Ei tommosta mulle, kiitos. DEATH NOTE.

Yngh. Kolme viikkoa. Pääsen peruskoulusta. Vajaa viis viikkoa nii saan tietää minne pääsin vai pääsinkö edes. Tänään oli peruskoulun vika koe, kemia. Kusin. Sain siitä matikankokeesta jotain seiskalla alkavaa, miinus tai plus. En muista, mut iha hyvin. Espanjankokeesta tuli se ysi, todistukseen tulee sama. Voisin anoa sen pois papereista, mut ei kiinnosta. Ja parempi vaan et siinä näkyy se, voin todistaa opiskelleeni espanjaa. Ei se pahakaan asia ole et osaa kieliä.

Cooper 1940 metriä. Parempi ku viime vuonna, oon tyytyväinen. Jos vielä joskus juoksen sen nii rikon kakstuhatta. Sit oon ylpee. Mut nytki paransin parilla sadalla, opettaja oli tyytyväinen. Eikä mun jalat ees oo kunnolla kipeet, vähän vaan kivistää reisilihaksia. Pahempaaki on.

Mun on vähän vaikea miettiä tänään. Perjantai, kolmastoista päivä toukokuuta. Ei mua se vaivaa et tää on se kuuluisa epäonnen päivä, se on sivuseikka. Mä mietin vaan et mitä mä tunnen. Meinaan ku siis.. Neljä vuotta sitten mä itkin sängyssä silmät päästäni, kirosin maailmaa ja vihasin sitä vielä enemmän. Tietysti oon kokenut pahempaakin, mut kakstoistavuotiaana, luokan hiljaisena hylkiönä, jolla on elämässään yksi ihminen, johon on luottanut, on vaikea kestää kaikkea. Niin kuin vaikka nyt sitä, että tää henkilö ilmoittaa vihaavansa sua.

Mä katsoin sitä tänään muutaman kerran. Sillä ei tietysti ole hajuakaan siitä mikä päivä tänään oli. Ei se välitä. Välillä mä mietin et eikö se yhtään muista. Oonko mä sille täysin ilmaa, oonko mä vaan se ihminen, johon ei kiinnitetä huomiota? Kyllä varmaan suurin osa ihmisistä huomaa sen jännitteen meidän välillä. Me voidaan ottaa kontaktia toisiimme, mut mä en tee sitä mielelläni. Otan sen edelleen liian raskaasti. Yhdeksän vuotta samalla luokalla, viis vuotta käytännössä erottamattomat. Ajoittain mä ajattelen et oisko asiat toisin, jos mummu ei olis kuollut. Jos mä oisin mennyt hakemaan sen kouluun, jos mä oisin edes lähettänyt viestiä, et mä haluan miettiä asioita enkä sen vuoks tuu hakemaan.

Musta mun ei edes kuuluis olla sille katkera. Vaan toiselle. Sille, jonka kanssa se niitä tekstareita kirjotti. "Meiän pitää miettiä." "Pyydä meiltä anteeks." Vittuako se oli mikään "meidän" asia, se oli helvetti soikoon kahden ihmisen välinen asia, mun ja sen, ei kolmannen. Jos sitä kolmatta ei olis ollu, me voitais edelleen olla kavereita. Siis ehkä, mut kuitenkin. "Susta tulee ihan kauhee rumilus ja läski ku et koskaan käy pihalla!" "Mä en ois antanu sulle anteeks, mut se sano et annetaan."

Kyllä, mulla on edelleen ongelmia ton tapahtuman kanssa. Se romutti mun maailman. Koskaan toiste äiti ei oo keskellä yötä tullut lohduttamaan mua, kun oon itkeny. Meiän äitit puhu keskenään siitä, mut ei siinä mikään auttanu. Mua oli loukattu pahemmin ku koskaan ennen, mä olisin voinut ja voisin edelleen antaa anteeksi, mutta mä en ole se joka tekee alotteen. Mä en voi, en kaiken ton sanomisen jälkeen. Ja kuitenkin mä tiedän, että niin kauan ku tää asia on selvittämätön, mä en pysty mihinkään. Mä en uskalla lähteä kävelemään tonne kaduille, meen aina metsään. En uskalla kävellä sen kotikadulla, en oo kävelly sitä ikuisuuksiin. En halua käydä kentällä, koska sen koti on siinä vieressä. Mä oon yrittäny unohtaa, mut se ei onnistu.

Taas tämmönen angstinen paskalapsi. Ihan oikeesti, neljä vuotta. Neljän vuoden ajan oon toljottanu sen pärstää enkä edelleenkään ole yli. Tää on niin säälittävää. Mä en pysty ottamaan kontaktia yhteenkään luokkalaiseeni tyttöön ton takia. Ja ainoastaan kahdella niistä oli tekemistä asian kanssa. Vaikken mä kiellä sitä, etten olis ala-asteen puolella sulkeutunut vessaan itkemään, koska ne kaikki oli ilkeitä, tai valittaneeni äitille siitä, et ne vakoilee mua. Loukkaa mun yksityisyyttä.

Tosiaan. Voisko vielä vähän ahdistavampaa olla? Näien muistelu on kauheeta. Mä en itke, mut en tunne oloani mitenkään erityisen kehuttavakskaan. Päätä särkee.
Ja mä tiedän olevani helkutin tyhmä ihminen. Mä kaivan laatikon sängyn alta ja otan sen kassin esille. Sit on ainaki varma et alan itkee. Kaikki kortit, kirjeet, tekstit, lappuset, lupaukset. Itsensä kiduttaminen on niin helvetin ihanaa hommaa.

Take it or leave it.

Tässä hyvin pikaisesti päätin jotain selostaa, kun kerran lattialle koneen viereen istahdin. Avasin tän vehkeen ensimmäistä kertaa tällä viikolla, jännää. ._. Maanantaiaamuna en uskaltanut istua koneen äärelle ja eilisiltana mä tarvitsin suihkua niin kipeästi etten edes harkinnut konetta.

Mutta nii, kait ne pääsykokeet meni ihan hyvin. Mua jännitti aika pahastikin siinä välillä, mut loppujen lopuks olin aika rento. Koeosuus meni mukavasti, opettajan haastattelussa olin aika suora ja psykologin haastattelu meni samalla lailla. Tässä sitten odotetaan kesäkuun kuudenteentoista, sen aamun istun koneella ja päivitän viittätuhatta sivua kun yritän selvittää pääsinkö jonnekin.

Huomenna terveystiedon esitelmä ja cooper heti putkeen. Apua. APUA. Iskee paniikki. Ei noi esitelmät niin pahoja oikeasti ole, mutta mä en pysty vetään mitään luokan edessä yksin. Mä tärisen, alan varmaankin itkeä ja sitten pyörryn, koska mä en varmastikaan saa syötyä hermostukseltani. Cooper menee persiilleen ihan varmasti, en oo reenannu siihen kahteen viikkoon ollenkaan, ja sit Roosa tulee vielä juoksemaan sen meiän kaa. Että jes, mikäs siinä. Ope saa taas verrata meitä oikeen olan takaa. Minkä mä sille mahdan, että painan vähintäänki kymmenen kiloa enemmän ku siskoni, oon laiska, läski ja epäurheilullinen. Mä oon tosissani varma siitä, että sit ku saan pysähtyä ja meen siihen maahan makaamaan alan itkeä. Toivottavasti sillon sataa, sit voin sanoo et allergiat, joita tosin ei oo todistettu mut joista oon varma, koska silmät vuotaa ja nenä kanssa, aiheuttaa itkun ja sade kanssa.

Niih. Kusin bilsan kokeen. Korppikotka se ei vaan osaa laittaa paperiin sellasta kuvaa jota se ei itse olis piirtäny. Toivottavasti numero sit ees alkaa ysillä, sit on pieni, melkeen olematon mahdollisuus siihen kymppiin. Ja ylihuomenna on viimenen koe, fysiikka. Oon koittanu lukee, eiköhän siitä jotain tule. Energialaskut, tasapaino ja tämmöset ei oo niin kovin vaikeita, varsinkaan sähköopin jälkeen. Kaavojaki on vaan muutama.

Ja sain muuten espanjankokeesta ysin, todistukseen tulee sama numero. Hyvin meni siis. Ensviikolla testataan kuuntelukoetta, se ei vaikuta numeroon, mutta ope haluaa tietää miten hyvin me ymmärretään puhuttua espanjaa. Ja sit maanantaina alkaa japani. Hermostuttaa sekin vielä, haluun siitä kurssista hyvän. Haluan oppia ja olla kunnolla tunneilla, toivottavasti onnistun.

Joo. Ehkä mä nyt pikkuhiljaa kömmin ylös ja sänkyyn. Pakkaan kyl ensin ja vähän kattelen vaatteita. Kait sitä pitää sit laittaa haaremit jalkaan aamulla... Inhottavaa, mä en oo aikoihin mennyt kouluun lökäreissä tai haaremeissa tai vastaavissa. Aina ollu farkut tai sukkahousut jalassa. Yleensä kummatki. Olen outo juu. No, katotaan miten järkyttävässä kunnossa mun sääret on aamulla. Yks arpi löytyy, muutama rupi ku ihottuma on ihana asia, sit kaikkee hyvin jännää. Joo morjens mun selityksiä.

Ainiihei, tää vielä. Fransmanni piti meiän ruottintunnin. Sellane jännä sijainen, mukava tyyppi, nauretaan sille aina. Oli kyl tunti taas tosiaan semmonen et nauran edelleen. Tää teksti ilmesty taululle, mä sit nopeesti kopioin sen vihkoon etten koskaan pääsis unohtaan sitä. 8D Fransmanni siis on suorittanu vaan pakollisen virkaruotsin, eikä osaa sitä kunnolla, että tässäki on virheitä.

"Finländare njutar av snus utomlands men inte inomhus. Han förbättrar sin språkkunskap eftersom Finland är skitland. Darför fyller han en blankett. Då åker han iväg."

Suomeksi siis "Suomalaiset nauttivat nuuskasta ulkomailla mutta eivät sisällä. Hän parantaa kielitaitoaan koska Suomi on paskamaa. Siksi hän täyttää lomakkeen. Sitten hän lähtee matkaan." Ihmiset huuteli Fransmannille mitä pitää kirjottaa ja tässä tulos. Ja se lupas et seuraavalla kerralla ku se sit tietää tulevansa meille sijaiseks me piirretään jotain. On se hieno mies, anto mun puhua espanjaakin ruottintunnilla. 8>

The Jetset Life is Gonna Kill You. Oon rakastunu tähän biisiin. Laulan sitä koko ajan, maanantaina hoilasin sitä junassa, sen jälkeen oikeastaan koko ajan. Ongelmallista, tungen itelleni kohta kapulan suuhun.

Selittelen taas joskus. Öitä vaan.

Give me all your pills.

Jokseenkin sekava tilanne täällä meneillään tällä hetkellä. Se tosin on rajoittunut tänne mun huoneeseeni, neljän seinän sisälle, että eihän tässä sinänsä mitään pahaa ole. Sänky petaamatta, sohva pommin jäljiltä, pöydät täynnä kaiken maailman tilpehööriä, lattialla kankaanpalasia tuunauksien ja semmosten jäljiltä.

Mä oon saanut läksyt tehtyä, luin kolmeen kokeeseen aika hyvinkin, oon pyykännyt, tiskannut, vähän lukenutkin ja säätänyt jotain outoa. Nyt yrittelen kirjoittaa sitä takkiesitelmääni, mutta oikeesti, mitä tässä voi kirjoittaa? Takki on vartalon yläosan peittävä vaatekappale, jonka pituus, leveys, leikkaus, kaulusmalli ja väri voi vaihdella takkimalleittain... Joo. Olisinko vähän järkevämmän aiheen voinut valita? En tietenkään.

En oo pakannut huomista varten vielä mitään. Kirjat on siistissä pinossa tossa vasemmalla sivullani, huominen päivä ja bilsankirjat, sekä fysiikan vihko että saan lukea kokeeseen. Ajatus yhteiskuntaopin kirjojen jättämisestä houkuttaa vähän liikaa, mutta en mä voi jättää niitä. Mun on pakko lukea siihen kokeeseen vielä huomisaamunapäivä, sitten varttia yli yks nähään miten se auttaa. Pitäs valita vaatteet ja lakanat ja muut tunkea johonkin laukkuun, mutten oo vielä ees päättäny minkä laukun otan mukaan. Tai laukut. Kait jotain kangaskasseja, koska lainaan huomenna sit Roosan lokeroa, laitan kamat päivän ajaks sinne ja se sit tulee avaamaan sen kaapin mulle kahdelta et pääsen lähtemään eikä kamat lähde kävelemään kesken päivän.

Jotenkin jännä ajatella et nään Annan taas huomenna. Ei olla kauheesti ehitty puhumaan, mä oon keskittynyt liikaa kouluun. Tän viikon jälkeen se on kuitenkin tavallaan ohi, perjantaina on viimeinen koe ja sitten mun täytyy enää vaan rämpiä viimeiset viikot läpi. Tietty sillon saan sit työstää mekkoa, mutta no, se on oikeestaan kivaa. Mutta kuitenkin, pääsen näkemään Annan ja Saran, ehkä Lotan ja muitakin, kattoo sit mitä käy. Sit ei kesäkuussa todennäkösesti nähäkään, heinäkuussa ne ehkä tulee Roosan rippijuhliin. Tilanne elää, ei voi sanoa oikeen mitään varmaa.

Mulla on ihmeellisen tyyni olo. Ehkä se johtuu nyt siitä, että mä pakotan ajatukset pysymään poissa Oprista, keskityn nyt näihin töihin ja sitten illalla rojahdan sängylle ajattelemaan taas. Mulla on ikävä, nähtiin viimeks viis ja puoli tuntia sitten. Oli niin ihana viikko. Mulla ei riitä sanat kuvailemaan sitä. Toivon vaan että nään sen ja Olkan taas pian, kesällä yritän päästä sinne. Jotenkin mua häirittee ja samalla hymyilyttääkin se, että kun seisoin siinä kolmoslaiturilla ja hymyiltiin lasin läpi toisillemme just ennen lähtöä, mulla soi päässä You Know What They Do To Guys Like Us In Prison jatkuvalla syötöllä. En tosiaankaan tajua sitä, oisin odottanut että joku muu ois alkanut soimaan mun harmaissa aivosoluissani. Sit ku pääsin bussipysäkille tungin kuulokkeet korviin ja laitoin sen soimaan, oli pakko. Kummallista.

Tästä mun esitelmästäni tulee tosissaan outo. Ensin selitän takista jotain yleistä, sitten jotain ja taas jotain, ujutan sekaan selostuksen oman takkini työstämisestä ja varmaankin loppuun selitän luettelon erilaisista takeista selostuksineen. Hyvin outoa. Tossa vähän esimerkkiä.

Mantteli on Suomen puolustusvoimien käytössä oleva kaksirivinen pitkä takki. Takin nimi on peräisin saksankielisestä pitkää takkia tarkoittavasta sanasta Mantel.
Ulsteri on yli polvien ulottuva ja löysähkö takki, jonka voi tunnistaa suuresta kauluksesta, takahalkiosta ja joskus vyöstä. Sitä pidetään muun vaatekerran yllä päällystakkina, ja varmaankin tunnetuin ulsteria käyttänyt henkilö on kirjailija Arthur Conan Doylen luoma Sherlock Holmes.
Nahkatakki on nimensä mukaisesti nahasta valmistettu takki. Jos ei halua käyttää aitoa nahkatakkia, ylleen voi pukea myös tekonahkatakin.

Mä kyl tykkään tän esitelmän tekstiasusta. Fontti on kiva, Book Antiqua. En mä yleensä semmosista välitä, mut nyt haluun et tää näyttää visuaalisesti hyvältä, ja tälleen sen sit saa toimimaan. Kirjotan tätä nyt niin pitkälle ku vaan ehdin, viimeistään tunnin päästä pitää alkaa pakkaamaan. Hermostuttaa, musta on ihanaa lähteä täältä, mut se on jotenkin vaan niin... Outoa. Pelottavaakin. Ja sit saan kumminki jotain kuittailua siitä etten oo koulussa. No, omapa on asiani, ei se niille kuulu.

Selittelen taas joskus. Perjantaina kait, jos en sitä ennen ehdi. Vähän kiireitä toi reissu aiheuttaa, kasaa hommia, mut ei maha mitään. Kivaa se on kuitenkin, loppujen lopuksi.

If it just was possible.

Tänään on itsesäälipäivä. Oon koko päivän sääliny itteäni, sitten oon sääliny muita, sit taas itteäni... Mä en tiedä mikä siinä oikeen on. Mä ajattelen liikaa. Koulussa olin hämilläni, mä vain istuin rauhallisena, en tehny mitään, olin vain. Puhuin Roosan kanssa, en siskon, vaan yhen toisen kaa. Mä en oikeen tiä, se ite tulee aina puhuun mulle. Onhan se kivaa, mut no, outoakin tavallaan. Mä olin suunnitellu olevani tänään yksin ja piirtäväni mut en sit saanu ees vihkoa ulos laukusta.

Löysin tekstiilikurssilla permanenttitussin ja suttasin käteeni. Vai lasketaanko se, että vasemman käden neljän sormen ensimmäisen nivelen sisäkämmenpuolella lukee OPRI ? Kirjottasin enemmänki, mut en uskalla. Vielä neljä koetta jäljellä ja mä en halua tulla syytetyks lunttaamisesta, vaikka joo, se että mulla lukee tärkeen ihmisen nimi kädessäni onkin melkosta lunttaamista.

Sain paperit ja semmoset sitä japaninkurssia varten. Maksulaput, ohjeet, kurssin sisältö, opiskelupaikka ja tälleen. Mä vähän jouduin kopeiloimaan tätä aluks, en meinannu hahmottaa missä on kirjekuori ja missä lehti, olin hämärässä keittiössä ilman laseja ku tulin siinä just saunasta. Pitää hankkia kirja tota varten, harjotusvihkon saan sit sieltä, jei. Ja opettaja on japanilainen tai ainakin puoliks, sillä on kaksosanen sukunimi, eka nimi japanilainen ja toka suomalainen. Ja etunimi Kumi, että onko sitten nainen vai mies, en tiedä. Sen näkee sit parin viikon päästä. Vähän jännittää, mutta eiköhän se siitä. Kielet on kivoja.

Äh, kello on jo ton verran. Kahtakytä vaille kymmenen. Mä nukun nykyään reilut seittemän tuntia. Ei se oikeesti auta, koska tuntuu et oon vaan entistä väsyneempi nukkuessani pitkään, mutta en uskalla yrittää selvitä vähemmällä ku en koskaan tiedä et nukunko pommiin. Mut enää viis kokonaista viikkoa ja muutama päivä päälle tommosia aikasia aamuherätyksiä, sit saan nukkua vaikka koko kesän. Sinänsä ärsyttävää et on se leiri ekalla viikolla, mutta en joudu ainakaan tappeleen unirytmin kanssa. Ainakaan kamalasti.

Hmm. Mun Kela-kortti on jotenki hölmö. Äiti on aiemmin pitäny sen itelläni, nyt sit huomautin et vois olla ihan hyvä et mä pidän sitä mukanani ja iskä komppas. Äiti vaan sit pälätti et ei sit saa hukata ja tälleen. Joo, en oo tyhmä. Enköhän mä kolme korttia osaa pitää tallessa, tän, bussikortin ja kirjastokortin. Ei oo niin vaikeeta.

Nukkuminen sen sijaan on vaikeeta. Anteeks sepustukseni, mä kömmin tästä lattialta sänkyyn ja koitan saada unta. Vaikeeta se on kun Gerard laulaa mun päässä jo nyt, ei oo ees kuulokkeita vielä korvilla... Äh, kokeilen josko saisin korvattua sen Andyllä. Ostin muuten Kerrangin, ei helveta repesin.

"I've signed soiled underwear before," Andy answers, quick as a flash. "Bloodstained. They'd been washed but there was a very clear period thing."
Why the hell would you sign those?
"Because she asked me to."
What else? Boobs?
"That's kind of a given."
Balls?
"No balls. I don't think I would sign a pair of balls. No cock and balls! There're plenty of other bands that would be interested in that!"

Ah, voi pikkusta. Haluisin antaa sille ison halin. Ison halin, leveän hymyn ja itkuisen ilmeen, joka mun kasvoille ilmestyis väistämättä, kun joutuisin irrottamaan otteeni siitä. En jaksa odottaa kuudettatoista päivää, Fallen Angelsin video ilmestyy sillon. Toivottavasti ehdin kattoon sitä vähän ennen ku lähen kouluun...

Takavarikoin koneen iteltäni jos en pikkuhiljaa ala opetella itsehillintää sen käytön kanssa.

Si me preguntas estamos listas.

Me duele la cabeza, estoy tan cansado, quiero ir a la cama y dormir todos los días...

Mulla on huomenna espanjankoe. Tengo un examen de español. Oon tässä nyt vähän aikaa lueskellu ja yrittäny saada kaiken päähäni, mutta joo. Kompastuskivi on niinkin yksinkertainen asia kuin datiivipronominin käyttö gustar-verbin kanssa. Eli siis Te gusto? - Sí, me gustas mucho. No, tommosta ei kuitenkaan kokeeseen tule, että sinänsähän tässä on asiat ihan mallillaan.

Mun sormet syyhyää. Kyniä on ihan reiden vieressä kasa, luonnoslehtiö on toisella puolen ja mallikuvat koneella... Mutta kun ei, nyt ei piirretä. Vaikka kuinka tekee mieli. Alan oikeesti kiljua jos en kohta saa itteäni piirtämään, mut ei. Nyt ei vaan käy. Mä meen kohta suihkuun ja sit hiukset pilaa kaiken ku kastelee paperin ja suttaa, vaikka mä kuinka sitoisin niitä niskaan aina joku suortuva karkaa sieltä.

Haluan tulostaa ton kuvan. Pitää kattoo josko jossain vaiheessa pääsisin livahtaan tulostimen luo silleen et iskä ei huomaa, se meinaan tosissaan nirhaa mut jos tommosta meinaan saada tulostettua. Värikuva ja kuvat ylipäätään on sen mustalla listalla, ellei ne oo osa jotain esitelmää. Ääh...

Viikonloppuna sit kumminki täytyy piirtää. Ja aika halvatun hieno kuva kaiken päälle. Aikarajat menee umpeen niin nopeesti, vaikka mä alottasin jonkin jutun suunnittelun kuus kuukautta etukäteen en silti saa sitä ajoissa valmiiks ja tässä nyt on taas semmonen tilanne. Pidän kumminki turpani kiinni tässä vaiheessa, ei sitä saa ihan mitä tahansa salaisuuksia ruveta selittelemään tässä kun ei sitä tiedä mitä kaikkea Pulu eksyy lukemaan.

Hmm. Mä taidan kömpiä ylös tästä lattialta ennen ku sohva syö mut. Sit leikkelen ton paidan, tarviin huomiseks jonku järkevän vaatteet ja aattelin et jos nyt sit ton kimppuun kävis. Laukun kattelen niin valmiiks ku mahollista, haluisin olkalaukun mutku ei mulla oo sellasta joka kestäis kuus kirjaa, pari luonnoslehtiötä, penaalin, meikkipussin, harjan, lakkapullon, sateenvarjon ja kaiken muun sälän mitä mä aina pakkaan mukaan. Tänään oli ihana kulkee ku laukku oli niin kevyt, että ku ois muutenki semmonen.

Jospa se äiti nyt tulis kotiin taas. Pitää sanoa sille et mä meen opistolle sit ensviikolla yöks, mä päätin et en haluu aiheuttaa kellekään ylimäärästä vaivaa. Meen sinne yöks, saanpahan sit testata sitäki et voiks siä nukkua. Ja tiistaiaamuna oon oikeessa paikassa oikeeseen aikaan, ongelmat tulee oikeastaan vasta siinä vaiheessa ku yritän päästä sieltä pois. Kyllähän mä edelleen sen reitin osaa, mut mistäs sitä tietää, Järvenpää on ajoittain hyvin outo paikka.


Muchas gracias y buenas noches.
Ja pyydän jotakuta takavarikoimaan multa espanjankirjat ennen ku alan selittää asioita liikaa.

Ticking bombs.

Aiai. Mun pääparka. Siellä on kauhee lyömäkonsertti meneillään, pommeja pamahtelee. En jaksa ottaa Buranaa, vedän niitä muutenki liikaa ja sit se tuntuu pahalta vatsassa. Ehkä voisin rajottaa musan kuuntelua, koko ajan levy pyörimässä, mut nääh. Ei tätä voi lopettaa. Mä ostin Three Cheers For Sweet Revengen ja The Black Paraden eilen, en oo kuunnellu ny muuta. Nää on ihanat. Ja sit löysin vapputorilta semmosen ihanan TH-paidan, rakastuin.

Joo. Tänää olin sit Oprin kaa. Oli ihanaa, mä oon niin tohkeissani edelleen. Tekee mieli kiljua ja huutaa ja kaikkea. Halailen tääl tätä Olkan tekemää pikkuotusta, tää on ihana. Niin lutunen ja tuitui. Awws.

Ihihi. Voisin heittää tässä kärrynpyörän, mut huone ei riitä siihen. Ja mulla on pyyhe päässä, en haluu et se putoo lattialle. o.o Ja mun pitää lukee espanjaa ja enkkua. Ehkä vois lukeakin vähän noita kirjoja, tällä hetkellä menossa Ruotsia idiooteille. Ihan hauska sinänsä, vaikken oo vielä ees lukenu paljoa.

Mulla on vähän tyhjä pää. Tiistaina on se pääsykoe ja torstai on ihan outo päivä ja keskiviikko kanssa. Mä vaan säädän tääl taas jotai outoo. Taidan laittaa laukun kasaan, kuulokkeet korville, mennä peiton alle ja lukasta vähän espanjaa, sit vois alkaa nukkuu. Väsyttää taas, en tiä oliks nii hyvä idea lähtee kaheksan kilsan pyörälenkille eilisaamuna. Se sattu jalkoihin, lihakset ei rentoutunu pariin tuntiin kunnolla. Mut oli se kivaa, yöunet vaan vähän jäi vähäsiks sen takia.

Mutta joo. Selittelen taas joskus.