Kotona taas ! Tässä noin tunti sitten tulin kotiin parin päivän reissulta Rajalasta, oli sitten niin uskomaton leiri ettei mitään rajaa. 20 nuorta, lauantaina muutaman tunnin ajan 17 vanhusta ja kolme ohjaajina toimivaa vastuuhenkilöä, aivan mahtava porukka. Mä haluaisin näyttää koko leirin videona, mutta mulla ei ole sellaista vaikka miten haluaisin... Koitan vain kertoa sen mahdollisimman elävästi ja niin, että te jotka tän satutte lukemaan ymmärrätte ja osaatte kuvitella edes pienen palan siitä mitä mä tunsin ja koin. Tästä tulee PITKÄ selostus, älkää kuolko kiltit.
Lauantaiaamu, kello kymmenen Tesoman Nordealla. Mä olin kauheen jännittynyt, mä odotin varmuutta siitä tuleeko Mikko vai ei, mun leirin onnistuminen riippu vähän liiankin paljon siitä. No, istutaan melkein kaikki siellä bussissa odottamassa lähtöä, puheensorinaa kuuluu kaikkialta, nauruakin, ja sitten Elisa ilmoittaa Mikon saapuneen kun sieltä kurvataan pihaan oikeen kunnolla 8D Sen isä kuulemma aina vetää samalle paikalle sillä samalla tyylillä, pröystäillen ja tulijasta ei koskaan voi erehtyä. Viime hetkellä ja tyylillä, jos niin voi sanoa. Mikko se sieltä sitten kapusi bussiin, meni sinne mun ja Tiian taakse takapenkille ja mä sain koko matkan kuunnella ihan hiljaa muiden puheita, mä en paljoa puhunu Tiian kanssa. En vaan keksiny puhuttavaa ja halusin kattoa minne ollaan matkalla.
Päästiin perille ja mentiin majoitusrakennukseen. No jösses soikoon, tytöille oli varattu yks iso huone ja siellä oli jäätävän kylmää. Me oltiin toppatakeissa ja täristiin ja mietittiin et lämpeneekö tää tästä ollenkaan, jätettiin sitten kamat sinne ja toivottiin parasta. Me talsittiin päärakennukselle ruokailuun ja tuskin kenenkään tarvii edes kysyä mitä tapahtui jos vähääkään tietää mitä Mikko tykkää tehä mulle ja mun kanssa. "Hihihi" ei välttämättä kuulosta sellaiselta asialta että sille repee niin että jalat voi pettää, mutta uskokaa mua, se on.
Vanhusten kanssa liikuskeltiin ympäriinsä, puhuttiin, tutustuttiin, vaihdettiin ajatuksia. Mä liikuin sellaisen aivan ihanan ja hurmaavan parkinsonia sairastavan naisen kanssa, mä autoin sitä ruokaillessa, mä olin kuvissa sen pyynnöstä ja autoin sitä kun se ei tahtonut onnistua kaikessa sairautensa takia. Mä en millään muista nimeä, mutta se nainen oli aivan ihana, mä nautin sen kanssa puhumisesta. Ja sekin tykkäs kirjoittaa, joten meille löyty heti yhteinen puheenaihe ja siitä sitten saatiin keskustelua aikaan ihan mukavasti.
Kodassa. Me mentiin koko porukka sinne, pieneen kotaan, minkä keskellä oli nuotio makkaroiden paistamista varten. Mä ja Tiia laulettiin, samaten Arttu ja Lassi ja Miskakin vähän laulo, meillä oli kivaa. Mikko katto mua sieltä toiselta puolen kotaa ja kun mä tuijotin takas hymyillen se kysy että mitä ja mä vastasin että mitä, hyvinki tavallista meiän kesken. Mua naurattaa pelkkä ajatuskin siitä, se oli mahtavaa. Ja sitten kun Aku paisto Mikolle ja itelleen makkaraa siinä tikussa, istui siis Mikon edessä. No se makkara putos siitä tikusta, Aku katto hetken järkyttyneenä ja sit kuulu "MUN MAKKARA !" kun Mikko tajus mitä tapahtu 8D Se näytti niin järkyttyneeltä, mä repesin totaalisesti ja olin pudota maahan istumapaikaltani, aloin itkeäkin ja Tiia siinä sitten yritti saada mua rauhottumaan, vaikeetahan se on ku mulla oli taas kerran liian hauskaa.
Kotareissun ja pienen jumalanpalveluksen jälkeen mentiin päärakennukseen. Mikko alkoi siellä sitten toden teolla naurattaa mua, se tuli mun eteeni laatikolle istumaan ja mä olin siinä ihan avuttomana pää käsissä ja yritin olla itkemättä, kyllähän mä sit lopulta itkin ku nauratti niin. Siinä samalla Tiia, Heidi ja Clarissa tekikin sitten sellaisen huomion, että Mikon tyttöystävä ei oikeen tykännyt asiasta, se kun oli siellä leirillä kanssa. Se katto mua pahasti ja näytti tosissaan siltä et ei pidä musta. Mua ahdistaa se, mut ei sillä oo väliä. Jos se luulee et mä, mä voisin viedä Mikon siltä nii mä en todellakaan ymmärrä mitä sen päässä liikkuu. Se tyttö on mua vanhempi, se on kaunis, laiha, vaikka mitä. Ja sitten vielä se että mä tiedän ettei mulla oo mitään mahollisuuksia, mä haluan olla vaan Mikon kaveri. Siinä kaikki mitä mä voin saada, mua voi pitää vielä sakkolihanaki kaiken lisäksi nii asia ei oikeen oo helppo.
Iltaohjelma oli aivan mahtava. Tiedätte varmaan sen Jos rakastat -leikin ? Me mentiin sitä. Ideanahan on siis sanoa viereiselle "minä rakastan sinua, jos sinäkin rakastat minua niin hymyilethän minulle" ja sen toisen on pystyttävä sanomaan "minäkin rakastan sinua mutta en juuri nyt voi hymyillä sinulle" nauramatta ja hymyilemättä. Mä ajattelin olevani suht turvassa, istuin Tiian ja Janitan välissä, Tiia vaan sai päähänsä et alotetaampas musta kierros vastapäivään 8D Mä kiljuin et ei varmana, se alotti sit toiseen suuntaan. Jatkettiin ja jatkettiin, kunnes tuli Janitan vuoro sanoa se mulle. Mä olin nauranu jo siihen mennessä ihan järjettömästi, piti aluks kääntää pää muualle ja sit ku käännyin takas Mikko alko hihittään, mä hajosin kirjaimellisesti ja kaaduin selälleni lattialle ku itsehillintä petti täydellisesti. Että mä nauroin, mä itkinki mut olin rehellisesti sanottuna onnellinen et pääsin pois, se on ihan mahoton leikki mulle.
Leikki sit jatkui. Todettiin et Aku on aikalailla lyömätön, se kaato ihmisen toisensa jälkeen kunnes pääs Mikon luo. Parin epäonnistumisen jälkeen se sitten sanoi jotain "Sulla on niin ihanan seksikkään karvaset polvet" ja Mikon pokka petti totaalisesti, mulla vielä pahemmin. Aku käytti samankaltaisia repliikkejä muihinkin, lopulta se piti minuuttien puhetta Hennalle ja Henna iski takas jatkuvasti uudelleen, homma puhallettiin sit poikki ku ne ei voineet voittaa toisiaan, kumpikin piti pokkansa sen verran loistavasti.
Mä esiinnyin parissa sketsissä. Toisessa, suomalainen-ruotsalainen-norjalainen-sketsissä mä olin ampuja, joka asteli paikalle, ilmoitti "SAATTE KAIKKI TOIVOA YHDEN ASIAN ENNEN KU MÄ AMMUN TEIÄT !" ja sen jälkeen ampui ne kolme. Oli hauskaa, harjotuksissa Tiia sano et oon ihana ku huudan silleen ja sit naurettiin niin et mä en tahtonu enää osata yhtään mitään, se oli ihan superkivaa. Tossa sketsissä olin siis avustaja, Hennan ja Janitan kanssa olin sitten ulkomaalainen junassa ja mun eteeni istui pariskunta. Juttuhan menee siis silleen et se pariskunta miettii et ulkomaalaselleki täytyy tarjota maitoa ja leipää, se kuitenki vastaa koko ajan että "no thanks". Lopulta pariskunta tajuaa olevansa törkeä kun ei oo ees esitellyt itseään ja herra osoittaa vaimoaan sanoen "my wife" ja ulkomaalainen ponkaisee pystyyn huutaen "NO THANKS !" ja juoksee karkuun, kun ymmärtää asian niin että herra tarjoaa vaimoaan. Mulla oli hauskaa, juoksin sermin taa ja repesin itelleni niin pahasti ku kuulin muiden naurun. Ja perään vedettiin sitten ponileikki, oli pienestä kiinni etten joutunu tekeen sitä Mikon kaa, mä oisin lahonnu täysin siinä vaiheessa.
Yö olikin sitten aivan järkyttävä. Meiän mökki ei lämmennyt vaikka me kuinka väännettiin pattereihin lämpöä, meillä paloi takka ja kaikilla oli vaatetta yllä enemmän ku kotioloissa vois kuvitellakaan. Poikkeuksena Henna, joka oli kuullut että pitää olla vähän vaatetta ja se sais sitten kehon oman lämmön nousemaan. Tottahan se on, ongelma oli siinä ettei sillä ollut hyvää makuupussia pitämässä lämpöä sisällä. Me nukuttiin kaikki huonosti, heräiltiin pitkin yötä, mä taisin kyllä kumminkin nukahtaa ekana. Mä nukahdan aika helposti jos vaan pysyn rauhallisena ja kuuntelen vaikka musaa tai en oo yksin.
Aamulla pakattiin, siivoiltiin ja syötiin. Kun mä tulin päärakennukseen ja istuin pöydän ääreen aikaa tappamaan ennen aamupalaa Mikko tuli siihen virnuilemaan ja hihittelemään, Henna ei oikeen käsittänyt miks mä aloin nauraa. Vastasin että no ton naama ja sen koko olemus on syynä, niinhän se onkin. Syödessä me sitten keskusteltiin kannibalismista, kauhuleffoista ja sen sellaisesta, ihme et meiän pöytäporukka eli mä, Tiia, Janita, Henna, Clarissa, Heidi, Arttu, Lassi ja Miska saatiin syötyä. Ja Miska sitten vähän söi, ei juma se oikeesti söi. Muutama leipä ja puurolautasellinen kahta eri murolajia, mehuja ja teetä ja vaikka mitä. Ja se on riuku, niin riuku ettei mitään rajaa. Se on jännä jätkä, hauska ja yksinkertasesti Miska, ei voi muuta sanoa.
Kun sitten oltiin lähössä tuulikaapissa oli vähän tungosta, mä seisoin oven takana ruokasalissa ja Mikko oli suoraan mun eessä. Meiän toinen pappi, Martti, änki siitä nopeasti ovesta pihalle, tietysti meiän piti peruuttaa. Mikko sitten hokas siinä et mä oon ihan sen takana ja alko vähän peruuttaa, mä karkasin ennen ku aloin nauraa hysteerisenä, se vaan virnuili mulle. Ja bussissa se rupes huuteleen mulle ties mitä ku Clarissa mietti et mitä tapahtuu jos painaa sitä nappulaa missä on nuotti, mä painoin sitä ihan kokeilun vuoks ja sit Mikko alko huutaa kaikkee, mä huusin takas et ei ollu mun idea 8D
Leiri loppu sitten virallisesti jumalanpalvelukseen Lielahdessa. Tiia ilmoitti että se haluaa häihin ja sano sitten et mun täytyy mennä naimisiin ja ottaa se kaasoks, mä sanoin sille et hommaapa mulle sit mies. Se käänty taaksepäin, kysy Lassilta et haluaako se naimisiin ja mä olen nyt siis menossa Lassin kanssa naimisiin 8D Jokseenkin naurattaa nyt, Lassi halus sitten Miskasta bestmanin ja Tiia on asiasta pahasti järkyttynyt, asia meinaa sitä et se joutuu tanssimaan Miskan kanssa. Tänä iltana polttarit ja meillä likoilla on jokaselle oma strippari, mä sain Severin ku Tiia niin ilmoitti, Severihän ei asiasta tiedä mitään, se vaan sattu vilkaseen Tiiaa ku me puhuttiin polttareista ja Tiia sai järjettömän naurukohtauksen 8D Saa nähä tuleeko tästä meiän naimisiinmenosta nyt sit mitään, me ei nähä huomenna eikä enää tänäänkään ._.
Jäi hyvä mieli. Viimeinen asia minkä mä kirkossa kuulin oli se ku Mikko huus mulle "moikka !". Mulle tuli niin hyvä mieli, mä pidättelin laulua koko matkan kotiin bussissa. Oli aivan ihana viikonloppu, mä oisin niin halunnu tän jatkuvan vielä pidempään. Mulla oli hauskaa, mä sain taas olla oma itteni, mä lauloin jatkuvasti jotakin ja tutustuin ihmisiin paremmin, mulle jäi aivan mahtava fiilis tästä reissusta. Uudelleen olen ehdottomasti menossa, tiistaina kirkolla sitten viimeinen koulutuskerta ja pitää toivottaa jo valmiiksi hyviä jouluja ja halailla ihmisiä, mut me nähään sitten myöhemminki taas uudelleen. Koulutus jatkuu keväällä ja siinä helmikuussa on taas leiri, isoskoe ja sitten nähdään pääsenkö jonnekin isostelemaan. Toivottavasti pääsen, mä haluan tutustua uusiin ihmisiin, luoda suhteita ja tuntea itteni hyväksytyks tälläsenä ku olen. Ja mä uskon että mä saan tuntea silleen, mä todella uskon siihen.
Kiitosta taas, mä yrittelen selitellä asioita taas tässä pian, kunhan aikaa vain löytyy 8>
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Tears shouldn't be falling.
Mun ei pitäisi itkeä. Silti kyyneleet valuu mun poskia pitkin enkä mä saa niitä loppumaan. Mummun luona ollessa mulle tuli ahdistunut olo, mä olin ahdistunut ja pidättelin itkua, mä halusin olla rauhassa eikä ympärillä juoksentelevat ja kirkuvat kersat auttaneet siinä. Lopulta mä pyysin iskältä avaimet ja suunnilleen juoksin kotiin, olin alkaa itkeä jo siinä matkalla. Yks oksa löi mua kasvoihin ja toinen pelästytti mut osumalla huppuun, mä aloin itkeä jo pelkästä säikähdyksestä, ja kauempana syttynyt auton valo sai mut melkeen kirkasemaan. Tälläsessä mielentilassa ei sais kulkea yksin pimeellä, mutta mitä muuta mä mahdoin ?
Mä oon yrittäny laskee matikkaa täällä, harjotella huomiseen kokeeseen. Ei auta. Mä oon itkeny, pidätelly huutoa, repiny hiuksiani, raapinut kasvojani, maannut lattialla tuijottamassa kattoa ja tärissyt kylmästä. Mulla on helvetin yksinäinen olo. Mä näin Annan kuus viikkoa sitten, sen jälkeen mä en oo nähny ku paikallisia kavereitani. Mä en oo poistunu kaupungin rajojen sisältä, mä en oo käynyt missään. Tää alkaa tappaa mua, hitaasti tuhota.
Mä haluan olla normaali. Mä haluan viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa joista välitän ja pidän, mä haluan olla ulkona ja puhua ja olla fyysisesti jonkun lähellä. Mä en halua pitää yhteyttä ainoastaan tietokoneen ja kännykän avulla, mä haluan yksinkertasesti astella kotiovelle ja halata ja viettää aikaa ilman, että mun täytyy viikkokaudet anoa lupaa lähteä toiseen kaupunkiin junalla. Mä en oo kuukausiin vaan lähtenyt kotoa viettääkseni aikaa ihmisten kanssa vaan tossa kaupungilla, viimeks sellasta oli siinä huhtikuun paikkeilla.
Mä en sano et ne joiden kanssa mä nyt viikottain vietän aikaa ei olis mulle tärkeitä. Mutta mä tapaan niitä muutamaa ihmistä ainoastaan isoskoulutuksissa ja nuortenilloissa. Ne ei vaan tunne mua samalla lailla ku muut. Ne ei ole mulle yhtä läheisiä ku ne jotka asuu ympäri tätä maata. Eikä ne ole kuin muut. Ne ei pysty korvaamaan mulle rakkaimpia ihmisiä, ne ei pysty ottamaan näiden ihmisten paikkaa, ne ei pysty olemaan ku muut. Ja mä pelkään kertoa niille, mä kerroin riparilta tutuille ihmisille ties mitä itestäni ja mites kävi ? Me ei puhuta enää. Mä en väitä et mä itse en ois syyllinen siihen, mut mä oisin toivonu et ne olis puhuneet mulle enemmän kesän aikana. Mä itse oon liian ujo mut silti munki ois pitäny...
Your perfect the way you are
I wanna hold your suffering in my arms
They're talkin' & they're talkin' but they make no sound
Whatever you do don't let them break you down
You're perfect you're perfect you're perfect.. the way you are
Mä en halua puhua kellekään. Mä tiedän et olis hyvä puhua nyt, mutta mä en oikeesti halua. Mä tarvitsen omaa rauhaa, mä tarvitsen aikaa rauhoittua yksinäni. Vaikka se vois käydä nopeammin puhumalla ja mä olisin kunnossa heti kun joku halais mua, mä en pääse tästä eroon millään muulla ku voittamalla sen ite. Mun pitää selättää tää tunne jotenkin.
Kun vaan tietäisin miten.
Mä oon yrittäny laskee matikkaa täällä, harjotella huomiseen kokeeseen. Ei auta. Mä oon itkeny, pidätelly huutoa, repiny hiuksiani, raapinut kasvojani, maannut lattialla tuijottamassa kattoa ja tärissyt kylmästä. Mulla on helvetin yksinäinen olo. Mä näin Annan kuus viikkoa sitten, sen jälkeen mä en oo nähny ku paikallisia kavereitani. Mä en oo poistunu kaupungin rajojen sisältä, mä en oo käynyt missään. Tää alkaa tappaa mua, hitaasti tuhota.
Mä haluan olla normaali. Mä haluan viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa joista välitän ja pidän, mä haluan olla ulkona ja puhua ja olla fyysisesti jonkun lähellä. Mä en halua pitää yhteyttä ainoastaan tietokoneen ja kännykän avulla, mä haluan yksinkertasesti astella kotiovelle ja halata ja viettää aikaa ilman, että mun täytyy viikkokaudet anoa lupaa lähteä toiseen kaupunkiin junalla. Mä en oo kuukausiin vaan lähtenyt kotoa viettääkseni aikaa ihmisten kanssa vaan tossa kaupungilla, viimeks sellasta oli siinä huhtikuun paikkeilla.
Mä en sano et ne joiden kanssa mä nyt viikottain vietän aikaa ei olis mulle tärkeitä. Mutta mä tapaan niitä muutamaa ihmistä ainoastaan isoskoulutuksissa ja nuortenilloissa. Ne ei vaan tunne mua samalla lailla ku muut. Ne ei ole mulle yhtä läheisiä ku ne jotka asuu ympäri tätä maata. Eikä ne ole kuin muut. Ne ei pysty korvaamaan mulle rakkaimpia ihmisiä, ne ei pysty ottamaan näiden ihmisten paikkaa, ne ei pysty olemaan ku muut. Ja mä pelkään kertoa niille, mä kerroin riparilta tutuille ihmisille ties mitä itestäni ja mites kävi ? Me ei puhuta enää. Mä en väitä et mä itse en ois syyllinen siihen, mut mä oisin toivonu et ne olis puhuneet mulle enemmän kesän aikana. Mä itse oon liian ujo mut silti munki ois pitäny...
Your perfect the way you are
I wanna hold your suffering in my arms
They're talkin' & they're talkin' but they make no sound
Whatever you do don't let them break you down
You're perfect you're perfect you're perfect.. the way you are
Mä en halua puhua kellekään. Mä tiedän et olis hyvä puhua nyt, mutta mä en oikeesti halua. Mä tarvitsen omaa rauhaa, mä tarvitsen aikaa rauhoittua yksinäni. Vaikka se vois käydä nopeammin puhumalla ja mä olisin kunnossa heti kun joku halais mua, mä en pääse tästä eroon millään muulla ku voittamalla sen ite. Mun pitää selättää tää tunne jotenkin.
Kun vaan tietäisin miten.
torstai 11. marraskuuta 2010
I love you more than I can ever scream.
No estamos listos todavía pero no puedo algo.
Okei, mä en siis osaa edelleenkään espanjaa kunnolla, mutta pakko sitä on yrittää.
Ajattelin tässä kertoa seuraavista tappoviikoistani. Yhteiskunnalla tuntuu olevan jotakin mua vastaan, se on täysin varma seikka. Vai mitä mieltä ootte tästä, onko tää reilua ?
15.11 matematiikan koe
17.11 englannin kuuntelu
22.11 suullinen esitelmä Anna-Leena Härkösestä
25.11 ruotsin koe
26.11 maantiedon karttakoe
27-28.11 leiri
30.11 kirjailijaesitelmän palautus (aiheena A-L Härkönen)
2.12 englannin koe
9.12 yhteiskuntaopin koe
10.12 kemian koe
11.12 TH-miitti
14.12 matematiikan koe
15.12 espanjan koe
21.12 joulujuhla
22.12 todistusten jako
Siinä ei edes ole kaikki mitä mulla on tässä tuloillaan. Tossa on tärkeimmät muistettavat, siinä seassa on vielä ties mitä muuta tehtävää. Ja aivan varmasti tosta listasta puuttuu joitakin kokeitakin, mä en ole mikään ihmekone joka tietää kaiken. Mä olen meidän luokan joulujuhlavastaavista toinen, eli kaikki kokoukset ja sopimiset ja palaverit ja äh. Kaks vikaa viikkoa tehdään lavasteita ja reenataan näytelmää. Meillä on kaks viikkoa aikaa valmistella käsikirjoitus, lv käski kokoamaan ydinporukka sitä tekemään, mä en tiedä miten toimitaan. Mun on kai sit pakko olla osa sitä, pitäähän jonkun siinä porukassa tietää mitä kokouksissa on sovittu ja Ville ei oo se henkilö, se ei liiemmin oo asiasta muutenkaa kiinnostunu.
Toki tonne sekaan kuuluu vielä vähän useampi muu homma. On messua, on nuorteniltoja, on isoskoulutuksia, on kuvisiltoja, on rääkkitreenejä siskon kanssa, Roosa kun aloitti sählyn ja mä lupasin reenata joskus sen kanssa ku joka toinen perjantai reenaaminen tapahtuu yksin omavalintaisessa paikassa. Mun pitää tehdä joululahjat, ja nimenomaan sit tehdä, mä en osta ku korkeintaan pari juttua ja tarvikkeita. Onneks mulla on jo selvä suunnitelma siitä miltä pohjalta kaikkien joululahjoja alan tehdä, mun täytyy enää saada kaikilta näiltä kysyttyä pari asiaa. Ja mä en oikeesti kerro miks kysyn, se selviää sitten kun kyseessä olevat henkilöt lahjansa saavat.
Mä haluaisin nyt tosissani vaan rentoutua ja olla jonkun kanssa. Onhan mulla täällä nyt Tiia, Janita ja Suski, muitakin joiden kanssa on kiva olla, mutta ei se tahdo riittää. On vähintäänkin kuusi ihmistä, jotka mä haluaisin tavata ja pian, haluaisin halata niitä ja sanoa miten tärkeitä ne mulle on. Ihmisiä, nuoria, ystäviä, jotka on mulle mun koko maailmani, tärkeämpiä ku osaan edes kuvailla.
Mä alan tehdä itelleni takkia 8> Tossa on kässävihkosta löytyvä luonnos. Hyvin tollanen simppeli malli, ei mitään kauluksia tai muuta, kaulaan sitten oikeen kunnon huivi. Ja voihan se vielä muuttua, siihen voi sellasen pienen suikaleen liittää niin ei kaula täysin paljaana kaikesta huolimatta ole. Napituksen laitan kaiketi kummallekin puolelle, mutta kattoo nyt. Haluaisin siitä melko huomaamattoman, tai sitten sellaset isot pyöreet mustat napit. Sellaset ois ihanat, että haluisin sellaset, mut pitää kattoo käytänkö kummiski neppareita. Kangas villakangasta, eli se ei mikään kovin lämmin takki loppujen lopuksi tulis olemaan. Tän takin kanssa mä en ajatellut käytännöllisyyttä, mä haluan tyyliä tällä kertaa. Tyyliä, mikä sopii mulle. Enhän mä nyt tostakaan ihan varma oo mut katotaan miten käy.
Äh. Ihmiset hyvät, mä en todellakaan voi aloittaa uintia. Arvatkaas kahdesti tuntuuko musta nyt helvetilliseltä ja mä uin viimeks maanantaina. Kloori kuivattaa mun ihoa, ihan ku joku psoriasis. Okei, liiottelen. Atopia se on, diagnosoitiin ku olin joku neljä tai sellasta. Mut mä vihaan sitä. Mä vihaan käydä uimassa, mä vihaan Suomen talvea, mä vihaan sitä et vihaan aurinkoa eli en haluu mennä minnekään aurinkoiseen ja lämpimään paikkaan lievittääkseni tätä kylmyyden aiheuttamaa kuivuutta. ÄGH oikeesti, tää melkeen jo sattuu. Sellanen sietämätön pienten muurahaisten armeija kun kipittää sääreäs pitkin, se on melkosen osuva tunne kuvaamaan tätä.
Mun pitäs auttaa Emmaa matikassa. No arvatkaa jaksanko ? Ei liiemmin kiinnosta sen desimaalit, mä oon pulassa todennäköisyyden kanssa. Mä tajuan sen mut en sit tajua laskemista. Alan mä pikkuhiljaa tajuta, mut pikkuhiljaa tosiaan ja maanantaina on se koe. Klassinen ja tilastollinen todennäköisyys ja peräkkäiset tapahtumat eli erittäin pieni koealue, mut ei mun aivoilleni. Mä en osaa matikkaa, se ei ole mun aineeni, mun perusteeni sille et mun matikka oli viime todistuksessa ysi on se et mä en siedä antaa matikan pudota, koska se näyttäis erittäin pahalta mun todistuksessa. Jostakin kumman syystä mä pidän enemmän kemiasta, vaikka se on kamalin aine käytännön kokeiden osalta, mä pelkään niitä, pelkään et joku söhlää hapon tai kaasun kanssa ja PUM. Ei kivaa. Mut teoria sitten, mä tosissani rakastan luetella alkuaineita. Jaloussarja on musta ihana, katotaas osaanko sen vielä, mä pänttäsin sitä jostain kumman syystä koko keskiviikon.
Li K Ba Ca Na Mg Al Zn Cr Fe Co Sn Pb H(2) Cu Hg Ag Au Pt
Siitä puuttuu yks, oon ihan varma siitä. Tai sitten mun matikka on taas pettänyt... NIKKELI. Sontiainen. Ennen tinaa tulee nikkeli. Mä en koskaan muista sitä, on niin vaikee laittaa ... Ni Sn Pb ... En tosissani tajua miten en koskaan muista nikkeliä, mä oon allerginenki sille vielä kaiken päälle, kyllä mun pitäis se osata laittaa mieleeni. Osaan luetella noi kaikki ylläolevat ulkoakin sitten, leveilen tässä taidoillani ku kerranki voin 8) Eli siis litium, kalium, barium, kalsium, natrium, magnesium, alumiini, sinkki, kromi, rauta, koboltti, nikkeli, tina, lyijy, vety, kupari, elohopea, hopea, kulta ja platina. En käyttänyt kirjaa tai muita apuvälineitä, unohdin vaan taas kerran nikkelin sieltä ennen ku tajusin et se tulee koboltin jälkeen.
Tota meiän kemiantunnit nyt sitten on, aika hellpo aihe sinänsä. Kunhan mä vaan oppisin että kumpi aine hapettuu ja kumpi pelkistyy. Oottakaas... Tossa reaktiossa kupari hapettuu ja hopea pelkistyy ? JES, OIKEIN MENI ! Opin sen jo, hyvä minä 8> Enköhän mä onnistu kemian kokeessaki sit ihan hyvin, saan toivottavasti pidettyä sen ysini. Maantiedosta haluaisin kympin taas vaihteeks, viimeks tais olla ysi, mut en tiedä pystynkö siihen. Mut yritän kaikin mahdollisin keinoin.
Eilisyönä purskahdin sitten itkuun. Se ei johtunut siitä, että kuuntelin musaa, joka sai mut haikeelle fiilikselle, vaan siitä et keksin yhden asian. Mitä jos mä tekisin sopimuksen, että saavutettuani jossain kokeessa tietyn tason mä saisin aina lähteä käymään jonkun kaverini luona ? Se olis niin ihanaa, mä olisin niin onnellinen, mutta mitä jos onnistuisin ? Jos vaikka sovittaisiin että enkunkokeesta 10- niin pääsen Kemiin ja sit saisinkin 9½ ? Se pettymys mikä siitä aiheutuisi mulle, se olis niin sietämätön. Sen takia mä aloin itkee. Se olis niin järkyttävän turruttava tunne, se murtaisi mut.
Aamulla mä suutuin pitkästä aikaa ja kunnolla. Mä näin unta et olin koulun salissa ja oli 7.3 ja TH esiinty siellä, mun koulun salissa, ihmisiä oli vaan muutama kymmenen... Ja Essi. Essi astu ovista saliin, mä juoksin halaamaan sitä. Mä halasin sitä, mä sain olla eturivissä sen kanssa, mä sain olla sen lähellä... Kun mä heräsin mä olin taas alkaa itkeä, tuntu niin hirveeltä. Mä haluan olla taas sen kanssa, mä näin sen viimeks kesäkuun viimeisenä päivänä. 134 päivää sitten, jos mä edelleenkään osaan laskea. Osaan, kahdella kerralla sama laskutulos sekä koneella että kännykällä. Sietämätön määrä päiviä, mä vihaan päiviä, jos niitä täytyy katsoa tältä kantilta.
Ikävä. Mä en oo tänään puhunut kenenkään kanssa, koska netti takkuaa, eilenki vaan tekstailtiin Oprin kanssa hetken aikaa. Tän kirjoitettuani mä yritän taas saada mesen toimimaan, toivottavasti onnistusin tällä kertaa. Jos en, mä tekstaan jokaselle ja kysyn ne kysymykset, mä tarvitsen vastaukset ja vien ne huomenna mukanani kouluun. Enempää ette niistä sitten kuulekaan, ainakaan vähään aikaan. Ehkä reilun kuukauden päästä sitten. 8>
Ja btw, mulla on taas lasit. Mä näen ja oon siitä melkosen ilonen. Ei mulla muuta. Nyt lähtee teksti julkasuun ja mä tappeleen mesen kanssa siitä, kumpi meistä on komentaja.
Just gonna stand there
And watch me burn
But that's alright
Because I like
The way it hurts
Just gonna stand there
And hear me cry
But that's alright
Because I love
The way you lie
I love the way you lie
I love the way you lie
Okei, mä en siis osaa edelleenkään espanjaa kunnolla, mutta pakko sitä on yrittää.
Ajattelin tässä kertoa seuraavista tappoviikoistani. Yhteiskunnalla tuntuu olevan jotakin mua vastaan, se on täysin varma seikka. Vai mitä mieltä ootte tästä, onko tää reilua ?
15.11 matematiikan koe
17.11 englannin kuuntelu
22.11 suullinen esitelmä Anna-Leena Härkösestä
25.11 ruotsin koe
26.11 maantiedon karttakoe
27-28.11 leiri
30.11 kirjailijaesitelmän palautus (aiheena A-L Härkönen)
2.12 englannin koe
9.12 yhteiskuntaopin koe
10.12 kemian koe
11.12 TH-miitti
14.12 matematiikan koe
15.12 espanjan koe
21.12 joulujuhla
22.12 todistusten jako
Siinä ei edes ole kaikki mitä mulla on tässä tuloillaan. Tossa on tärkeimmät muistettavat, siinä seassa on vielä ties mitä muuta tehtävää. Ja aivan varmasti tosta listasta puuttuu joitakin kokeitakin, mä en ole mikään ihmekone joka tietää kaiken. Mä olen meidän luokan joulujuhlavastaavista toinen, eli kaikki kokoukset ja sopimiset ja palaverit ja äh. Kaks vikaa viikkoa tehdään lavasteita ja reenataan näytelmää. Meillä on kaks viikkoa aikaa valmistella käsikirjoitus, lv käski kokoamaan ydinporukka sitä tekemään, mä en tiedä miten toimitaan. Mun on kai sit pakko olla osa sitä, pitäähän jonkun siinä porukassa tietää mitä kokouksissa on sovittu ja Ville ei oo se henkilö, se ei liiemmin oo asiasta muutenkaa kiinnostunu.
Toki tonne sekaan kuuluu vielä vähän useampi muu homma. On messua, on nuorteniltoja, on isoskoulutuksia, on kuvisiltoja, on rääkkitreenejä siskon kanssa, Roosa kun aloitti sählyn ja mä lupasin reenata joskus sen kanssa ku joka toinen perjantai reenaaminen tapahtuu yksin omavalintaisessa paikassa. Mun pitää tehdä joululahjat, ja nimenomaan sit tehdä, mä en osta ku korkeintaan pari juttua ja tarvikkeita. Onneks mulla on jo selvä suunnitelma siitä miltä pohjalta kaikkien joululahjoja alan tehdä, mun täytyy enää saada kaikilta näiltä kysyttyä pari asiaa. Ja mä en oikeesti kerro miks kysyn, se selviää sitten kun kyseessä olevat henkilöt lahjansa saavat.
Mä haluaisin nyt tosissani vaan rentoutua ja olla jonkun kanssa. Onhan mulla täällä nyt Tiia, Janita ja Suski, muitakin joiden kanssa on kiva olla, mutta ei se tahdo riittää. On vähintäänkin kuusi ihmistä, jotka mä haluaisin tavata ja pian, haluaisin halata niitä ja sanoa miten tärkeitä ne mulle on. Ihmisiä, nuoria, ystäviä, jotka on mulle mun koko maailmani, tärkeämpiä ku osaan edes kuvailla.
Mä alan tehdä itelleni takkia 8> Tossa on kässävihkosta löytyvä luonnos. Hyvin tollanen simppeli malli, ei mitään kauluksia tai muuta, kaulaan sitten oikeen kunnon huivi. Ja voihan se vielä muuttua, siihen voi sellasen pienen suikaleen liittää niin ei kaula täysin paljaana kaikesta huolimatta ole. Napituksen laitan kaiketi kummallekin puolelle, mutta kattoo nyt. Haluaisin siitä melko huomaamattoman, tai sitten sellaset isot pyöreet mustat napit. Sellaset ois ihanat, että haluisin sellaset, mut pitää kattoo käytänkö kummiski neppareita. Kangas villakangasta, eli se ei mikään kovin lämmin takki loppujen lopuksi tulis olemaan. Tän takin kanssa mä en ajatellut käytännöllisyyttä, mä haluan tyyliä tällä kertaa. Tyyliä, mikä sopii mulle. Enhän mä nyt tostakaan ihan varma oo mut katotaan miten käy.
Mun pitäs auttaa Emmaa matikassa. No arvatkaa jaksanko ? Ei liiemmin kiinnosta sen desimaalit, mä oon pulassa todennäköisyyden kanssa. Mä tajuan sen mut en sit tajua laskemista. Alan mä pikkuhiljaa tajuta, mut pikkuhiljaa tosiaan ja maanantaina on se koe. Klassinen ja tilastollinen todennäköisyys ja peräkkäiset tapahtumat eli erittäin pieni koealue, mut ei mun aivoilleni. Mä en osaa matikkaa, se ei ole mun aineeni, mun perusteeni sille et mun matikka oli viime todistuksessa ysi on se et mä en siedä antaa matikan pudota, koska se näyttäis erittäin pahalta mun todistuksessa. Jostakin kumman syystä mä pidän enemmän kemiasta, vaikka se on kamalin aine käytännön kokeiden osalta, mä pelkään niitä, pelkään et joku söhlää hapon tai kaasun kanssa ja PUM. Ei kivaa. Mut teoria sitten, mä tosissani rakastan luetella alkuaineita. Jaloussarja on musta ihana, katotaas osaanko sen vielä, mä pänttäsin sitä jostain kumman syystä koko keskiviikon.
Li K Ba Ca Na Mg Al Zn Cr Fe Co Sn Pb H(2) Cu Hg Ag Au Pt
Siitä puuttuu yks, oon ihan varma siitä. Tai sitten mun matikka on taas pettänyt... NIKKELI. Sontiainen. Ennen tinaa tulee nikkeli. Mä en koskaan muista sitä, on niin vaikee laittaa ... Ni Sn Pb ... En tosissani tajua miten en koskaan muista nikkeliä, mä oon allerginenki sille vielä kaiken päälle, kyllä mun pitäis se osata laittaa mieleeni. Osaan luetella noi kaikki ylläolevat ulkoakin sitten, leveilen tässä taidoillani ku kerranki voin 8) Eli siis litium, kalium, barium, kalsium, natrium, magnesium, alumiini, sinkki, kromi, rauta, koboltti, nikkeli, tina, lyijy, vety, kupari, elohopea, hopea, kulta ja platina. En käyttänyt kirjaa tai muita apuvälineitä, unohdin vaan taas kerran nikkelin sieltä ennen ku tajusin et se tulee koboltin jälkeen.
Tota meiän kemiantunnit nyt sitten on, aika hellpo aihe sinänsä. Kunhan mä vaan oppisin että kumpi aine hapettuu ja kumpi pelkistyy. Oottakaas... Tossa reaktiossa kupari hapettuu ja hopea pelkistyy ? JES, OIKEIN MENI ! Opin sen jo, hyvä minä 8> Enköhän mä onnistu kemian kokeessaki sit ihan hyvin, saan toivottavasti pidettyä sen ysini. Maantiedosta haluaisin kympin taas vaihteeks, viimeks tais olla ysi, mut en tiedä pystynkö siihen. Mut yritän kaikin mahdollisin keinoin.
Eilisyönä purskahdin sitten itkuun. Se ei johtunut siitä, että kuuntelin musaa, joka sai mut haikeelle fiilikselle, vaan siitä et keksin yhden asian. Mitä jos mä tekisin sopimuksen, että saavutettuani jossain kokeessa tietyn tason mä saisin aina lähteä käymään jonkun kaverini luona ? Se olis niin ihanaa, mä olisin niin onnellinen, mutta mitä jos onnistuisin ? Jos vaikka sovittaisiin että enkunkokeesta 10- niin pääsen Kemiin ja sit saisinkin 9½ ? Se pettymys mikä siitä aiheutuisi mulle, se olis niin sietämätön. Sen takia mä aloin itkee. Se olis niin järkyttävän turruttava tunne, se murtaisi mut.
Aamulla mä suutuin pitkästä aikaa ja kunnolla. Mä näin unta et olin koulun salissa ja oli 7.3 ja TH esiinty siellä, mun koulun salissa, ihmisiä oli vaan muutama kymmenen... Ja Essi. Essi astu ovista saliin, mä juoksin halaamaan sitä. Mä halasin sitä, mä sain olla eturivissä sen kanssa, mä sain olla sen lähellä... Kun mä heräsin mä olin taas alkaa itkeä, tuntu niin hirveeltä. Mä haluan olla taas sen kanssa, mä näin sen viimeks kesäkuun viimeisenä päivänä. 134 päivää sitten, jos mä edelleenkään osaan laskea. Osaan, kahdella kerralla sama laskutulos sekä koneella että kännykällä. Sietämätön määrä päiviä, mä vihaan päiviä, jos niitä täytyy katsoa tältä kantilta.
Ikävä. Mä en oo tänään puhunut kenenkään kanssa, koska netti takkuaa, eilenki vaan tekstailtiin Oprin kanssa hetken aikaa. Tän kirjoitettuani mä yritän taas saada mesen toimimaan, toivottavasti onnistusin tällä kertaa. Jos en, mä tekstaan jokaselle ja kysyn ne kysymykset, mä tarvitsen vastaukset ja vien ne huomenna mukanani kouluun. Enempää ette niistä sitten kuulekaan, ainakaan vähään aikaan. Ehkä reilun kuukauden päästä sitten. 8>
Ja btw, mulla on taas lasit. Mä näen ja oon siitä melkosen ilonen. Ei mulla muuta. Nyt lähtee teksti julkasuun ja mä tappeleen mesen kanssa siitä, kumpi meistä on komentaja.
Just gonna stand there
And watch me burn
But that's alright
Because I like
The way it hurts
Just gonna stand there
And hear me cry
But that's alright
Because I love
The way you lie
I love the way you lie
I love the way you lie
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Ottaisitko silti minut ?
Vähän hiljaiseloa tässä taas ollut. Mä oon ollut turhan kiireinen ja netti takkuilee edelleen ja ties mitä, mä en pidä tästä ajasta. Äsken iskä alko selittää mulle et meiän talossa ei tällä hetkellä oo muuta lämmitystä ku takka ja se siitä, patterissa ei virtaa mitään ja tälleen. Mun pitäis pitää oveeni auki mut en tasan pidä, mä en jaksa sitä ku ihmiset juoksee sisään ja ulos ja taas. Ja että ne juoksee parvekkeella, äsken sinne rynni kasa porukkaa ja mä en saanu sulkee ovee niin tässähän nyt sitten palelen.
Ei mulla mitään erityistä tässä ole tapahtunut. Samalla lailla ikävöin kavereitani ja haluun pois kaupungista ja lopettaa koulun ja ties mitä muuta. Mä oon alkanu taas kirjoittaa päiväkirjaani oikeen kunnolla, se on positiivinen muutos, mä tykkään kirjoittaa sitä mut joskus on jaksoja kun mitään ei vaan keksi ja se lojuu jossakin odottamassa käyttöaikaansa. Sekin on päälle kaks vuotta ollut käytössä, mä päätin siinä toissakesänä tallentaa yläasteen kirjankansiin, siellä se nyt sitten on. Lähinnä tää aika, ei siellä paljoa koulusta puhuta, paljon muusta kyllä.
Viikko sitten mä sain taas kavereita. Tiia, Janita, Enni ja sen sellaiset, tästä tää taas lähtee. Mä saan jonkinlaista läheisyyttä täällä ja kestän paremmin olla erossa niistä joita kaipaa kaikista eniten. Vielä enemmän mä kaipaan nyt, kun en saa ees meseä toimimaan enkä voi puhua kellekään. Tuntuu pahalta, mut ei maha mitään. Messuissa on kans nyt tullut käytyä, tässä viime sunnuntain jälkeen peräti kolmessa, tänään kahdessa. Kivaa ollut kaikissa, tosin tänä aamuna sain melkosta kritiikkiä katseiden kautta kun menin kirkkoon legginsit, toppi ja hihaton tunika päällä, jolloin mulla tavallaan oli minihame ja hartiat paljaana, mikä ei ole kirkossa suotavaa. Ei kauheen hyvin siis mennyt siltä kannalta.
Kuvia kenties ? Saatatte haluta nähdä tätä viikkoa kuvissa.
Minä tossa torstaiaamuna muistaakseni, oli tylsää ja sitten aloin leikkiä kameralla. Nää pari kuvaa on otettu siskojen huoneessa, koska siellä on kokovartalopeili jota voi käyttää, mun peilini on syvennyksessä jonka edessä on pöytä ja tuoli ja ties mitä, pitäs tehä asialle jotakin mut en tiedä minne tungen mitäkin saadakseni järkevän tuloksen.
Jaa. Tossa tollanen kasvokuvanpoikanen, kenties se jotenkin onnistui. Ite oon siihen suht tyytyväinen, mun silmät näyttää vihreiltä niinku ne todellisuudessa on ja ilme on siedettävä, paljon pahempia kuvia tuli monta kappaletta. Ja mun finnini ei näy tässä, kumpikin kuva on siis täysin muokkaamaton 8>
Oliko mulla lauantaina edes hauskaa ? Samalla kun perheen kuusvuotiasta tyttöä meikattiin halloweenpippaloihin, mä leikin kasvoillani. Oikeastaan vain huulillani, ja hauskaa oli. Käsi vähän tärisi ja pitää opetella tässä hommassa huolellisemmaksi, mutta eihän toi niin paha ole. Hetken aikaa pitää tosin miettiä ennen ku lähen minnekään tollaset huulet naamassa, noi suttaa aika pahasti ja läväri on aika likainen ton jälkeen.
Puhdistus oli oikeestaan helppoa. Mä laitoin alle tummaa pinkkiä, oisin halunnut jotakin lilaa tai sellaista, mutta eihän mulla sellaista ole ja nytkin lainasin siskolta huulipunan. Päälle mustaa kajaalia, siinä se. Hetken aikaa piti tosin hinkata ja laittaa puhdistusainetta että sain kaiken ton pois, mä en halunnut näyttää tota äitille ku se ei välttämättä ois tykänny siitä. Alkanu selittää jotaki ihmeellistä, mähän vaan leikin kasvoillani, siinä kaikki.
Lunta. Nyt meillä on pihalla pienoinen lumipeite, toivon että sitä tulee lisää. Valoa tulee edes vähän ja on kivempi kävellä aamulla pimeässä bussipysäkille kun lumi narskuu jalkojen alla ja saa katsella jälkiä. Alkaa tuntua siltä että maailma on mallillaan. Toisaalta tää meinaa sitä että mä tarvitsen lisää vaatteita... Mutta joo, koitan nähdä asian positiiviset puolet.
Yh, nyt eksyin sitten rippikuvia katselemaan. Mä alan olla sitä mieltä et suoran otsiksen leikkaaminen oli paha virhe, sitä en taida toistaa ainakaan vähään aikaan. Ja mua ei sais kuvata sillon ku oon väsynyt ja kiukkunen, mä yritin sanoa sitä äitille kuvattaessa mut ei, se vaan käski jatkamaan. Ja mä näytän niin järkyttävän isolta tossa, vaikka mä todellisuudessa olen siitä laihempi ku nykyään mä osaan silti näyttää laihemmalta nyt. Eikä valkoinen ole mun värini, toi seittemässä tunnissa sählätty mekko ei ole mun vartalolle sopiva ja sama vika on tossa villatakissa. Hyh, karseita kuvia, kumpa voisin kelata taaksepäin ja olla tollon edes vähän edustavampi.
Nyt alan olla lopettelemassa, selitän enää tän postauksen otsikosta. Joku viksu saattoi jo ymmärtää mistä se tulee. Happoradion Ottaisitko silti minut sai mut tänään ajattelemaan oikein kunnolla. Missä tilanteessa ihminen, joka rakastaa toista sen teoista huolimatta, vielä ottaisi tämän ja rakastaisi kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan ? Mä en osaa selittää sitä, haluan pitää sen tavallaan omana tietonani ja olla kertomatta sitä muille. Se tuntuu niin yksityiseltä.
No, koittelen taas kirjoitella tänne useammin, minkä nyt koulultani ehdin ja kone toimii. Menoista tässä vaiheessa jo sen verran, että 27-28 päivä mä oon taas kerran leirillä. Maata näkyvissä -festarit jäi nyt, mä en ilmoittautunut ajoissa, enkä varmaan olisi ehtinytkään, sen verran kiireinen jo muutenkin olen. Kokeita on tulossa reilut kymmenen kappaletta ainakin arvelujeni mukaan, pitää tehdä se äikän kirjailijaesitelmä valmiiksi ja ehtiä valmistaa luokan joulunäytelmäkin vielä. Plus joululahjat, voi taivas mä oon taas kusessa näiden kaikkien kanssa. Ehkä mä ihan suosiolla laitan koneen pois pariks viikoks, kirjepaperia ja postimerkkejä löytyy sen verran et niilläkin saan pidettyä yhteyden ihmisiin. Kattoo nyt mitä käy.
Ei mulla mitään erityistä tässä ole tapahtunut. Samalla lailla ikävöin kavereitani ja haluun pois kaupungista ja lopettaa koulun ja ties mitä muuta. Mä oon alkanu taas kirjoittaa päiväkirjaani oikeen kunnolla, se on positiivinen muutos, mä tykkään kirjoittaa sitä mut joskus on jaksoja kun mitään ei vaan keksi ja se lojuu jossakin odottamassa käyttöaikaansa. Sekin on päälle kaks vuotta ollut käytössä, mä päätin siinä toissakesänä tallentaa yläasteen kirjankansiin, siellä se nyt sitten on. Lähinnä tää aika, ei siellä paljoa koulusta puhuta, paljon muusta kyllä.
Viikko sitten mä sain taas kavereita. Tiia, Janita, Enni ja sen sellaiset, tästä tää taas lähtee. Mä saan jonkinlaista läheisyyttä täällä ja kestän paremmin olla erossa niistä joita kaipaa kaikista eniten. Vielä enemmän mä kaipaan nyt, kun en saa ees meseä toimimaan enkä voi puhua kellekään. Tuntuu pahalta, mut ei maha mitään. Messuissa on kans nyt tullut käytyä, tässä viime sunnuntain jälkeen peräti kolmessa, tänään kahdessa. Kivaa ollut kaikissa, tosin tänä aamuna sain melkosta kritiikkiä katseiden kautta kun menin kirkkoon legginsit, toppi ja hihaton tunika päällä, jolloin mulla tavallaan oli minihame ja hartiat paljaana, mikä ei ole kirkossa suotavaa. Ei kauheen hyvin siis mennyt siltä kannalta.
Kuvia kenties ? Saatatte haluta nähdä tätä viikkoa kuvissa.
Minä tossa torstaiaamuna muistaakseni, oli tylsää ja sitten aloin leikkiä kameralla. Nää pari kuvaa on otettu siskojen huoneessa, koska siellä on kokovartalopeili jota voi käyttää, mun peilini on syvennyksessä jonka edessä on pöytä ja tuoli ja ties mitä, pitäs tehä asialle jotakin mut en tiedä minne tungen mitäkin saadakseni järkevän tuloksen.
Jaa. Tossa tollanen kasvokuvanpoikanen, kenties se jotenkin onnistui. Ite oon siihen suht tyytyväinen, mun silmät näyttää vihreiltä niinku ne todellisuudessa on ja ilme on siedettävä, paljon pahempia kuvia tuli monta kappaletta. Ja mun finnini ei näy tässä, kumpikin kuva on siis täysin muokkaamaton 8>
Oliko mulla lauantaina edes hauskaa ? Samalla kun perheen kuusvuotiasta tyttöä meikattiin halloweenpippaloihin, mä leikin kasvoillani. Oikeastaan vain huulillani, ja hauskaa oli. Käsi vähän tärisi ja pitää opetella tässä hommassa huolellisemmaksi, mutta eihän toi niin paha ole. Hetken aikaa pitää tosin miettiä ennen ku lähen minnekään tollaset huulet naamassa, noi suttaa aika pahasti ja läväri on aika likainen ton jälkeen.
Lunta. Nyt meillä on pihalla pienoinen lumipeite, toivon että sitä tulee lisää. Valoa tulee edes vähän ja on kivempi kävellä aamulla pimeässä bussipysäkille kun lumi narskuu jalkojen alla ja saa katsella jälkiä. Alkaa tuntua siltä että maailma on mallillaan. Toisaalta tää meinaa sitä että mä tarvitsen lisää vaatteita... Mutta joo, koitan nähdä asian positiiviset puolet.
Yh, nyt eksyin sitten rippikuvia katselemaan. Mä alan olla sitä mieltä et suoran otsiksen leikkaaminen oli paha virhe, sitä en taida toistaa ainakaan vähään aikaan. Ja mua ei sais kuvata sillon ku oon väsynyt ja kiukkunen, mä yritin sanoa sitä äitille kuvattaessa mut ei, se vaan käski jatkamaan. Ja mä näytän niin järkyttävän isolta tossa, vaikka mä todellisuudessa olen siitä laihempi ku nykyään mä osaan silti näyttää laihemmalta nyt. Eikä valkoinen ole mun värini, toi seittemässä tunnissa sählätty mekko ei ole mun vartalolle sopiva ja sama vika on tossa villatakissa. Hyh, karseita kuvia, kumpa voisin kelata taaksepäin ja olla tollon edes vähän edustavampi.
Nyt alan olla lopettelemassa, selitän enää tän postauksen otsikosta. Joku viksu saattoi jo ymmärtää mistä se tulee. Happoradion Ottaisitko silti minut sai mut tänään ajattelemaan oikein kunnolla. Missä tilanteessa ihminen, joka rakastaa toista sen teoista huolimatta, vielä ottaisi tämän ja rakastaisi kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan ? Mä en osaa selittää sitä, haluan pitää sen tavallaan omana tietonani ja olla kertomatta sitä muille. Se tuntuu niin yksityiseltä.
No, koittelen taas kirjoitella tänne useammin, minkä nyt koulultani ehdin ja kone toimii. Menoista tässä vaiheessa jo sen verran, että 27-28 päivä mä oon taas kerran leirillä. Maata näkyvissä -festarit jäi nyt, mä en ilmoittautunut ajoissa, enkä varmaan olisi ehtinytkään, sen verran kiireinen jo muutenkin olen. Kokeita on tulossa reilut kymmenen kappaletta ainakin arvelujeni mukaan, pitää tehdä se äikän kirjailijaesitelmä valmiiksi ja ehtiä valmistaa luokan joulunäytelmäkin vielä. Plus joululahjat, voi taivas mä oon taas kusessa näiden kaikkien kanssa. Ehkä mä ihan suosiolla laitan koneen pois pariks viikoks, kirjepaperia ja postimerkkejä löytyy sen verran et niilläkin saan pidettyä yhteyden ihmisiin. Kattoo nyt mitä käy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)