Things you didn't know.

Mä kärsin tylsyydestä. Pahasta sellaisesta. Ei mitään järkeä missään taaskaan. Mä sitten keksin et teen nyt viimeinki tän mitä oon suunnitellu jo iät ja ajat, laitan tähän postaukseen muutaman asian, jota kukaan tuskin on tiennyt musta. Tietty tähän ei nyt lasketa mukaan sitä ihan lähintä piiriä, joka on aina tuntenu mut, siitä asti ku makasin sairaalassa vastasyntyneenä, mutta joo... Eikä nekään ihan kaikkea tiedä kuitenkaan.

Mulla on unelmia. Kaikillahan on, tietysti. Mulla on paljon unelmia. Haluan hyvän ammatin, josta nautin ja jossa mä voin auttaa ihmisiä. Haluan kirjottaa ajatuksiani ja tarinoita ja asua jossakin rauhallisessa paikassa. Haluan perheen, yhden tai kaksi omaa lasta ja lisäksi adoptoida yhden. Lisäksi mä haluan ja rakastaa ja olla rakastettu, haluan, että mä voin odottaa jotakuta kotiin ja kun se tulee, voin halata sitä ja sanoa rakastavani sitä. Mä toivon asuvani joskus suuressa valkoisessa talossa, jota ympäröi suuri koivujen ympäröimä piha, nurmikko on loistavan vihreetä ja sininen taivas, valkoiset pilvet ja aurinko siivilöityy niiden koivujen oksien ja lehtien läpi. Haluan hoitaa puutarhaa, istua pihakeinussa lapsi sylissä ja olla onnellinen siitä, että mun ei tarvitse pelätä. Haluan peitellä lapsen sänkyyn, lukea sille jotain, laulaa sille ja toivottaa hyvää yötä. Ja lopulta mä haluan käpertyä pihakeinuun viltti harteillani kuuntelemaan lintujen laulua ja katsomaan, kun maisema hiljalleen hämärtyy auringon laskiessa mailleen. Kesässä mä rakastan auringonlaskua ja -nousua, yötä niiden välillä. Päivä on mulle vain auringonlaskun odottamista, ei muuta.

Mulla on hyvin vilkas mielikuvitus. Sen te varmaan jo tiesittekin. Ainakin uskoisin niin. Mä näen omiani hyvin usein. Ja mä pelkään näkeväni omiani vielä useammin. Mä vältän pimeisiin paikkoihin katsomista ja pimeän laskeuduttua pitää tosissaan patistaa mut katsomaan ulos ikkunasta. Mä pelästyn herkästi ja saatan purskahtaa sen takia itkuun, mutta siihen tarvitaan vähän isommanpuoleinen järkytys. Joskus mä elän täysin omassa todellisuudessani, yleensä sillon ku kävelen yksin kaupungilla, tai missä vaan. Kehittelen yleensä jotakin tarinaa mielessäni ja eläydyn siihen, jutustelen itsekseni ja sellasta. Oon tehny sitä niin kauan ku jaksan muistaa, parhaiten mieleen on jääny kuudennen luokan koulumatkat, mä kerroin joka matkalla itselleni sellasta fantasiatarinaa englanniksi. Se on kivaa, ja se rauhottaa mua varsinkin sillon, kun kävelen pimeällä yksin.


Mä rakastan kauhuleffoja. Kyllä, ihan tosissani. Vanha kunnon rakkaus-vihasuhde. Musta on ihanaa katsoa kauhuleffoja, koska kaikki mystinen, salaperäinen ja pelottava kiehtoo mua, mutta samalla mä oon hieman liian herkkä kestääkseni sen kaiken ja inhoan kauhuleffoja. Näistä syistä mua ei kannata valita leffaseuraksi jos kyseessä on jotakin kauhua tai jännitystä, jännitysleffat on aivan pannassa, koska kukaan ei tykkää siitä et hypin sohvalla tai juoksen ympäri kämppää ja kiljun ku en kestä sitä jännitystä. Viimeks Panic Room sai mut tyyliin parkumaan, koska mua jännitti niin halvatusti. Mulla on isoja ongelmia, tiedän.
Kauhuleffoista vielä. Otetaan esimerkiks se, et mähän inhoan Kaunaa koko olemuksellani. Silti mä haluaisin katsoa ne leffat uudelleen, haluaisin katsoa myös kolmososan. Mä selailen kauhuleffoista kertovia kirjoja innolla ja säikähdän joka kerta kun leffasta on pienikin teksti tai kuva. Youtubessa mä eksyn tämän tästä etsimään videonpätkiä jotka niihin leffoihin liittyy, mutta mä pystyn jotenkin kummallisesti estämään itseäni niin, etten katso niitä. Itsehillintää edes tässä asiassa. Yleensä mä en katso kauhuleffoja kokonaan, en oo katsonut kumpaakaan näkemääni Kaunaa kokonaan, vaan oon katsonut muualle pahiempien kohtien ajan, samaten en oo koskaan nähnyt ainuttakaan Paranormal Activityn lopuista. Skippaan sen viimeisen minuutin aina jotenkin, viimeks pidin perjantain telkkaritietoja silmieni eessä niin etten nähnyt sitä. Ja laitoin sitten otsiksen naaman eteen, vilkuilin vähän, mutten nähnyt kunnolla.

Mä olen heikkona salmiakkiin ja lakuun. Olikohan se Anna vai Venla, joka joskus sanoi, että mä vaikutanki sellaselta ihmiseltä. Kuitenkin siis, mä rakastan käpertyä sohvannurkkaan lakupussin kanssa lukemaan jotain, ja salmiakki on taivaallista. On oikeesti ihan sama millasta se on, se on hyvää joka tapauksessa. Mulla ja äitillä on kauheita ongelmia jos kaapissa on pussillinen jotakin lakua tai salmiakkia, kumpiki koittaa piilottaa sen itelleen pois toisen ulottuvilta. Tai sitten me istutaan apukeittiön telkkarin eteen katsomaan jotakin outoa, yleensä jotain randomdokkaria tai muuta sellasta, ja syödään sit siinä samalla. Hyi meitä.

Tykkään lukea lastenkirjoja. Tosiasiassa mä luen enemmän fantasiaa ku näitä lastenkirjoja, mutta jos mun kirjahyllyjä kattoo, löytää huomattavasti enemmän lapsille tarkoitettuja satuja kuin näitä klassikkoteoksia, kuten nyt vaikka Taru sormusten herrasta tai Narnian tarinat tai Harry Potter. Kun meillä siivottiin yhtä kaappia ja porukat heitti kirjoja pois, mä juoksentelin sekopäisenä siinä seassa pelastamassa jokaisen mahdollisen lastenkirjan itelleni. Musta on kiva lukea Topeliuksen satuja taikka Astrid Lindgrenin tarinoita, Peppi Pitkätossuja luen aina kun huvittaa ja Saariston lapset on musta yks maailman ihanimpia kirjoja. Se on ihana, iskän mummu lähetti kerran iskän mukana kasan vanhoja kirjoja mulle, ne on aarteita. Sain kasan Viisikkoja ja kaikkea sellasta, toi Saariston lapset on yks niistä kirjoista. Luen sen vähintäänkin kerran vuodessa, koska musta se on niin mukaansatempaava, löydän siitä aina uusia syitä itkeä ja olla onnellinen, heittäytyä lapselliseen maailmaani ja unohtaa arkiset huolet.

Kaupungin kirjoissa mä en ole uimataitoinen. Nauran tälle asialle tyyliin joka kerta kun uin. Kuudennella luokalla meiän piti uida se matka, olikohan 200 metriä, jotta meiät todettais uimataitoisiks. No, sattuneesta syystä en sillon voinut uida. Ja sit en oo edelleenkään sitä uinut, ainakaan virallisesti. Varmasti olen tän matkan uinut moneen kertaan, kukaan ei ole vaan todistanut sitä ja laittanut ylös. Mä kuitenkin tykkään uida ja uin paljon, vaikkakin inhoon aurinkoisella säällä uimista ja uin mieluiten sateella, se on ihanaa. Viime kesänä tuliki uitua vaan se yks kerta ihan vaan sen takia, et ei satanu koskaan kunnolla ja paisto liikaa aurinko. Saa nähä paljonko uin sit riparilla, siinä alkukesästä varmaan on kuitenkin aika paljon aurinkoa, mut kyllä mulle nyt ekana tulee mieleen sellanen päivä ku mun synttäreinä tuli vettä kaatamalla ja mä hihkuin onnesta sen takia.

Tykkään oravista. Ne on yksinkertasesti ihania pieniä veitikoita. Kesäisin mä tykkään istua etuoven kynnyksellä pähkinäpurkin kanssa ja katsella, kun pihaa ympäriinsä juoksee oravia. Ne luottaa meihin hyvin, tulee lähelle ja sisällekin, ja tietää että meiltä saa pähkinöitä. Niitä ei anneta paljoa, vähän vaan. Muutaman kerran oon onnistunut silittämään oravaa, sen turkki tuntuu kivalta. Ja on ihana tuntea se kevyt värinä kun se tärisee siinä sormien alla, jännittää niin paljon. Pariin kertaan orava on kuitenkin purrut mua, koitin saada sen syömään kädestä ja pähkinät oli keskellä kämmentä, se kokeili et onko sormenpää syötävä. Pieni nipistys ja säikähdys, se raukka sai halvauksen ku mä säpsähdin sitä, lähti hirveetä vauhtia karkuun. Mutta kohta se tuli taas hakemaan lisää syömistä. Tossa kuvassa yks ihana pikkunen kaivaa pähkinää piiloon, meiän kukkapenkki rehottaa jos jonkinmoista kasvia ku ne hautaa sinne kaikki siemenet sun muut.

Rakastan luontokuvausta. Ympäri vuoden musta on ihanaa nappailla kuvia sieltä sun täältä, hyppiä metsässä mättäillä ja kastua melkeen läpikotasin siinä puuhassa. Kauheeta sähläystä seki homma on, koitan vältellä muurahaispesiä, niitähän täällä sitten riittää ja paljon.

Amh. Nyt en keksi muuta. Mulle tuli vaan mieletön ikävä kesää. Sitä, kun kuljeskelin kaupungilla hyppelehtien ja etsien varjoja, tyylilleni uskollisena tietenkin. Sitä, kun me mentiin Roosan kanssa suoraan koulusta Särkkään tapaamaan Annaa viimesellä kouluviikolla. Sitä, kun mä vapisin jännityksestä vaihtaessani Tuulensuussa bussia mennäkseni Härmälään tapaamaan Essiä ekan kerran. Sitä, kun mä koitin reuhtoa itseni pois Roosan luota, kun näin Iran, Olkan ja Oprin tulevan meitä kohti Särkässä. Laitan tähän ny joitain kuvia kesältä, semmosia joihin liittyy jotain muistoja.

Siinä ihan kasiluokan lopussa.

Essi otti tän kuvan sillon ku oltiin Särkässä. Ikävä, muuta en voi sanoa. Yöllä mä taas puristin hiljaa sitä sydämenpuolikasta kämmenessäni, mietin et miten tyhmä oon. Mun pitää keksiä jostakin taas aikaa puhua sen kanssa, muuten mä tuun hulluks. Ja mun on tavattava se jossain vaiheessa, jos se vielä haluaa tavata mut.

Heinäkuun alussa, sillon ku oikeesti olin punapää. Kaipaan tota väriä ihan tosissani, mut mä en oikeesti jaksa sitä jatkuvaa värjäämistä ja nyt kun tää blondaus on alotettu se myös viedään loppuun.

Kyllä, käytän villapaitaa keskellä kesää kahdenkymmenen asteen lämmössäkin.

Särkässä heinäkuussa Oprin, Olkan ja Iran kanssa. Oprin laseista näkee meiän muiden heijastukset, Roosa tosin on nerokkaasti onnistunut rajautumaan kaikista näistä kuvista pois. 8D

Joo, ei sitä tosiaan käy kieltäminen. Mun on ikävä kesää. Palaan kesään aina tiettyjen levyjen ja artistien mukana. Negative taitaa olla ykkösenä, Neon on mulle ehdoton kesälevy. Mun viime kesä ei olis ollu mitään ilman sitä. Sit For Your Entertainment, ostin sen samana päivänä ku Neonin. Cinema Bizarre tuo mulle kans kesäsen olon. I Don't Wanna Know (If U Got Laid) ja Sad Day (For Happiness) tuo mulle mieleen sen, kun makasin sohvalla ikkunan alla ja lauleskelin ja luin Death Notea, se oli ihanaa. Ravasin kirjastossa melkeen päivittäin et sain lisää mangaa luettavaks 8D Sit sain kaikki kakstoista pokkaria luettua ja tylsistyin, mut silti on hyvät muistot.

Huomenna tulee muuten vuosi siitä kun mut konfirmoitiin ekan kerran. On se jännää miten nopeesti aika kulkee. Pelottavaa oikeestaan, kaikki tässä maailmassa muuttuu niin nopeesti. Oisko se helpompaa jos ei muuttuisi ? En tiä, enkä välttämättä haluakaan tietää. Ehkä mun on vaan parempi olla omissa syvissä ja rakkaissa unelmissani, missä mä olen onnellinen, halaan rakkaimpiani ja kaikki on hyvin.