Train moves on, I fell already days ago.

Niin. Siltä tuntuu taas. Kaikki menee eteenpäin, mä putosin jo ajat sitten matkasta. En enää tosissani meinaa muistaa mitä oon tehny, mitä teen paraikaa ja mitä pitäs alkaa tekemään. Koulussa käyn vaan pakosta, mikä silleen on kyllä ymmärrettävääkin, olikohan se Hanna joka ilmotti et meillä on enää 38 koulupäivää jäljellä. Sit se on loppu. En edelleenkään tiä mitä mä teen siinä vaiheessa ku saan päättötodistuksen käteeni. Alanko mä parkua kurkku suorana, ja jos alan, mikä on syy? Sekö, että oon niin hemmetin onnellinen päästessäni eroon noista ihmisistä, joiden kanssa oon ollut yheksän vuotta, vaiko se, että oon nii törkeen surullinen et menetän ne ihmiset, jotka on olleet mun pitkäaikaisin sosiaalinen yhteisöni? Nää ihmiset on olleet mun mukana suurimman osan elämästäni, 14 niistä on tunteneet mut seitsemänvuotiaasta lähtien, muutama kauemminkin. Yhdessä alotettiin eka, yhdessä lopetetaan ysiluokka. Pelottavaa. Ja varsinkin ku asutaan näinki isossa kaupungissa ku Tampere on, mun on pakko myöntää et en ymmärrä miten on mahdollista et ollaan pysytty kasassa koko aika, kouluaki ollaan vaihdettu yhessä. Kummallista.

Koulu menee niinku yleensäki, kiitettävästi, kattoo tosin nyt miten kävi eilisessä enkun valtakunnallisessa ja miten käy ruotsin valtakunnallisen ja äikän "piirikunnallisen" kanssa. Mä sain taloustietokilpailusta 9½ numeroksi, ei ollenkaan paha. Ope kehu mua, tää numero vaikuttaa mun arviointiin. Suurimmalla osalla luokkaa tästä kokeesta saatu numero ei vaikuta, koska taso on niin paljon huonompi ku normaalissa kokeessa. Mutta siis kun kysymykset on luokkaa "Mikä ero on maksukortin debit ja credit -puolilla?" ja sit koe pohjautuu vahvasti siihen mitä nyt on yhteiskunnassa tapahtunut, niin ihan ymmärrettävää et taso laskee. Mähän luen lehtiä paljon, Aamulehti tulee luettua muutaman kerran viikossa, sit jotain viikottaisia liitelehtiä lueskelen ja tälleen. Moro, Valo ja sunnuntaina ilmestyvät liitteet. Luen vähän kaikkea mitä laatikosta alas kolahtaa. Vesilaskujaki joskus pläräilen, musta on tylsää istua ruokapöydässä vaan syömässä, silmät kaipaa tekemistä.

Haluaisin osata lentää. Lentäisin kauas, lentäisin merelle, lentäisin pilviin, lentäisin puiden latvoihin, lentäisin puihin, lentäisin rakkaitteni luo. Siivet on mun unelma. Siivet antaisi mulle vapauden, voiman, elämän. Mä rakastan piirtää siipiä, samalla lailla mä rakastan piirtää silmiä. Silmät ja siivet, mistä lie johtuu tää yhdistelmä. Kai siinä on vaan se et näkeminen on mulle tärkeetä, nähtävä kauneus on mulle tärkeetä, ja siivet on mulle vapaus. Tossa kuvassa on mun lempikoru, sain sen kummeiltani. Enolta ja sen perheeltä. Tää on ihana, mä en oo pitkään aikaan käyttäny sitä, mutta nyt taas rakastuin siihen. Se on kaunis.

Nää on tämmösiä ihmekuvia. Kuinka moni teistä voi kuvitella mut pyörähtelemässä nilkkoihin ulottuvassa maksimekossa? Ei taida ihan ensimmäisenä tulla mieleen kun mua vilkaisee muuten. Toisaalta, jos mut tuntee paremmin, sen ymmärtää paremmin kuin hyvin. Mä voin pukeutua aikalailla kaikkeen, tai siis, tykkään pukeutua kaikenlaiseen. Yhtenä päivänä legginsit, toppi ja huppari, seuraavana revityt farkut, sitten tyllihame, haaremit ja tämmöstä. Mä pukeudun tosi vaihtelevasti, vaikka räikeimmät poikkeukset nähdään vapaalla ja suljettujen ovien takana. Kokonaan kirkkaisiin vaatteisiin mua on vaikea saada puettua, mä rakastan mustaa liikaa. Vaaleanpunaista ja pinkkiäkään en kuitenkaan ihan helpolla pue, tosin löytyy multa vaaleanpunaiset fleecepöksyt, joita käytän nukkuessani. Rakastan niitä, ne on ihanan pehmeet ja lämpimät.

Olenpa tässä sitten innostunut taas tuhertelemaan välkillä kaikkea ylimääräistä. Nää on hyvin epämääräisiä, mutta mun on pakko myöntää et pidän näistä. Ja kun oon piirtäny näitä koulussa nii se on aika merkillistä, yleensä sellaset piirrokset joihin oon tyytyväinen ei missään nimessä synny muiden ympäröimänä, varsinkaan portaissa istuskellen. Nostan hattua Oprille ja Olkalle, niiden ansiosta innostuin taas käyttämään kynää muuhunkin kuin kirjoittamiseen, jota ei kyllä ole tullut tässä aikoihin harrastettua paljoakaan, ainakaan kunnolla luovassa mielessä. Se harmittaa.

Onnistuin näemmä laittamaan tähän vaan ne, jotka liittyy jollain tavalla Olkaan. Ihme hommaa taas. Ylin siis on muistikuvan perusteella tehty muotokuva kyseisestä tytöstä, mä en tajua miten onnistuin. Mä piirsin paperille nenän ja tajusin et hetkonen, tästähän voi jatkaa. Näin siinä sitten lopulta kävi. Eihän toi piirros oo lähellekään valmis jos sitä tarkastelee, oikeastaan se on vasta luonnos, mutta musta se on valmis. Se riittää. Sit samantyyppinen nopea luonnos Ryanista, mun viimeisimmästä roolipelihahmostani. Se lähti siitä, kun piirsin kolme viivaa ja tajusin, että siinä on leuka alhaaltapäin kuvattuna. Jatkoin siitä sitten noin. Kädet on oudot ja häiritsee mua, mut en jaksa välittää paljoa. Ja mä en yleensä piirrä tommosia, piirsin joskus, nykyään harvemmin. Realistisemmat kuvat on mun juttu, sit täysin abstraktit ja surrealistiset, ei niinkään tommoset jotka vivahtaa mun silmissä liikaa sarjakuvaan. Muotokuvat on eri asia, tykkään tehdä niistä ns. kauniita, mutten tässä ala sanomaan että olisin Olkaa kaunistellut ylimmässä kuvassa, kyllä se melkosen samalta näyttää luonnossakin. Viimeinen piirros sitten sai alkunsa viivasta, josta muotoutui yläluomi. Näin siinä käy.

Mitä oon kuunnellut viimeaikoina? No, hurahdin tässä Uniklubiin taas vaihteeksi, viime yön pyörin lakanoissa, heräilin ja laitoin kaikki UK'n biisit Creativestani soimaan. Jotenkin tulee sellanen fiilis et elän, kun kuuntelen sitä musaa. Sit innostuin Skylar Geystä, tykkään äänestä. Viikonloppuna taas tuli seottua HIGH HIGH -nimisestä kappaleesta, esittäjinä GD ja TOP. On se korealainen musiikki kivaa. Lauri Ylösen Heavy on aivan ihana, rakastuin siihen. Muita ihania ja mun päivääni piristäviä biisejä onkin sit ollut melkonen määrä, Sunrise Avenuen Hollywood Hills, jota tekee mieli alkaa hoilaamaan jatkuvasti, on näistä koostuvan listan kärkipäässä.

Meikä on ilmottautunut tässä nyt sitten avoimen yliopiston järjestämälle japanin kielen kurssille. Enskuussa sitä sitten aloittelen. Sitten hain parille leirille sen alkukesän riparin lisäksi, isosena siis. Kymppileiri ois haaveissa, olis oikeesti ihana päästä sinne, mut uskon et en sit kumminkaan pääse. Elokuun alussa ois sellanen pieni leiri, sinnekin ois kiva päästä, mut ei mua niin haittaa vaikken pääsiskään. Musta oli aina pikkusena ihana lähtee leirille jonnekin, haluun samankaltasta lisää. Nyt se on tietty eri asia ja paljon jännittävämpää ku oon omalta osaltani vastuussa niistä pikkusista, mutta mä oon selvinnyt kuudentoista korkeintaan lantiolle yltävän keskuudessa, enköhän mä selviä jo koululaistenkin kanssa. Ja lapset on ihania, piste. Poikkeuksena omat sisarukset, onhan nekin ihania, mutta kuten jokanen yhdenkin pienemmän sisaruksen omaava tietää, samalla ne on rasittavia.

Mulla on MCR-vieroitus meneillään, se tekee mut hulluksi. Mutta kun tää Creativen soitetuimpien kappaleen lista alko tosissaan ottaa aivoon... En siis san et tää on jotenkin paha asia, mut en mä oikeesti NÄIN paljoa voi kuunnella samaa bändiä. Hullu ihminen. Ensimmäinen biisi on toistettu vaivaiset 672 kertaa joulun jälkeen, toisena listalla oleva taas on soinut 119 kertaa... Hupsista. Ja mä en ole edelleenkään kyllästynyt The Ghost Of You'hun, en tosissani ole. Mä rakastan sitä edellleen, mun pitäs halata Opria vähän useammin ku kerran ku se niin nerokkaasti ohimennen onnistui kerran mainitsemaan tän biisin olemassaolon.

1. The Ghost Of You
2. Cemetery Drive
3. Honey, This Mirror Isn't Big Enough For The Two Of Us
4. Vampires Will Never Hurt You
5. Welcome To The Black Parade
6. I'm Not Okay (I Promise)
7. I Never Told You What I Do For A Living
8. Sing
9. Na Na Na
10. Helena
11. This Is How I Disappear
12. Desolation Row
13. HIGH HIGH
14. The End
15. Dead!
16. Disenchanted
17. Famous Last Words
18. Mama
19. The Sharpest Lives
20. Back To Life

Olen muuten kettuuntunut, HIGH HIGH sitten meni ja pudotti Monsoonin listalta. Haista pökäles, ens yönä popitetaan saksalaista. Oon taas muutenkin vähän hiljentynyt tän Tokio Hotelin fanittamisen kanssa, mutta ei se minnekään oo kadonnu. Eilen istuin ikuisuuden sängynpäädyssä tuijottamassa tota viimesimmässä Suosikissa tullutta julistetta, en tajua miten Emma ja Roosa voi väittää et Bill näyttää siinä siltä ku ois joku hahmo Kaunasta. Eikä näytä, mä en näe mitään samankaltasuutta. Tosin tähän voi syynä olla yksinkertasesti se, et mä en suostu kattomaan sitä leffaa edelleenkään kokonaisuudessaan, en oo nähnyt kaikkea. Kasvot kuuluu hyvin olennaisesti tähän kaikkeen.

Huokailen täällä taas niin syvään ku vaan voin, koko keuhkojeni täydeltä. Kahdeksan viikkoa. Apua. Mä en edes jaksa sitä. Mun pitäs saada käännettyä tää ajastusmaailmani niin että tyyliin parkuisin jo tässä ja haluaisin palata ajassa taaksepäin, en hypätä seuraavien viikkojen yli. Varmasti sekin vaihe tulee, sitten tärisen jännityksestä, odotan loppua innolla ja kauhulla.

Uh. Kauheeta. Pohjois-Pohjanmaa on järkyttävä aihe maakuntaesitelmään. Torstaina pitäis olla valmis, mä voin just ja just sanoa alottaneeni. Ne kymmenisen tuntia mitkä ollaan tehty tätä oon vaan istuskellu ku en ymmärrä edelleenkään tätä ideaa... En osaa selittää sitä, mä en yksinkertasesti hahmota tätä työtä, mulla ei oo mitään otetta siihen. Taidan alottaa nyt siitä että kirjotan kaiken valmiiksi, sitten alan väsäämään taas karttoja ja kaavakuvoita. Muuten tästä ei tuu yhtään mitään. Tekee oikeesti mieli vetää tästä nelonen, mut en kumminkaa viitti. Ei siinä ois järkee. Enköhän mä tässä pikkuhiljaa stressaannu muutenkin, maanantaina vaihtuu jakso ja tulee uus lukkari, tiistaina ruotsin vk, keskiviikkona tekstiilikurssi, missä aiheena on siis valmistaa muovista liivi, lisäilen siitä kuvia joskus toiste. Torstaina tän maakuntaesitelmän todennäköinen palautus, ellen saa jotain lisäaikaa, mikä on ihan mahdollista jos tarpeeks vänkään, sit on samana päivänä terveystiedon esitelmä, se masennus aiheena, sitä jouduttiin siirtään ku eilen meni tunti enkun kokeeseen. Ja perjantaina äikän koe, mä haluan numeron alkavan ysillä. Ihan tosissaan, mä haluan näyttää että osaan kieliopin ja tämmöset. Mä olen sen kympin arvonen, tiedän sen ja haluan sitä.

Joku sais alkaa näpäyttään mua sormille. Mä kirjotan aivan liian paljon aiheetonta ja älytöntä pälpätystä, hyi mua.